Taas asia, josta en tiedä mitään...
02/06/08 16:34
... mutta arvata aina voi.
Meille kerrottiin tänään lehdessä, että maahanmuuttajat työllistyvät Suomessa hanttihommiin kun taas Ruotsissa ja Norjassa myös muualle ja yleensäkin paremmin. Tieto sinänsä on mielenkiintoinen, joskin mainituissa työttömyysluvuissa Suomen ja Norjan välillä ei ole suhteellisesti suurta eroa kun maahanmuuttajat/valtaväestö on Suomessa 20%/6% ja Norjassa 4%/1.3%.
Olen myös lievästi hämmästynyt mainitusta Ruotsin ja Norjan tavasta palkata mieluummin maahanmuuttajia kuin valtaväestöön kuuluvia, eli siis siellä työpaikan saamisessa ihonväri on aivan julkisestikin tunnustettuna keskeinen juttu toisin kuin tasa-arvon takapajulassa Suomessa, jossa moista rotuoppia on pidetty ilmeisen virheellisesti menneeseen maailmaan kuuluvana asiana ja siitä on yritetty hankkiutua eroon ja yritykset jatkuvat.
Mainitusta lehtiartikkelista saa sellaisen kuvan, että Suomi ja Suomen julkinen sektori suhtautuvat nuivasti maahanmuuttajiin. Näin voi olla, mutta mieleen tulee toinenkin teoria. Entäpä jos asia liittyy kielitaitoon? Näyttäisi kuluvan aika paljon enemmän aikaa, ennen kuin maahanmuuttajan suomi on bisneskielen tasolla verrattuna ruotsiin ja norjaan, jotka rakenteellisesti helpompina kielinä päätyvät paljon suomea ennen käyttökielen tasolle ja oppiminen tuosta bisnestasolle nopeutuu.
Jos näin on näreet, kyseessä ei olekaan ehkä mikään halpa-arvoinen salaliitto valtionhallinnossa vaan käytännön syy, sillä julkishallinnon korkeammissa tehtävissä pitää itse asiassa osata molemmat kotimaiset kielet jotenkin ja toinen hyvin. En tiedä. Mutta ei tuo uutinenkaan asiaa tuntunut pohtivan sen kummemmin. Ilmeisesti tässä niin kuin niin monissa muissakin maahanmuuttokeskustelun kysymyksissä Suomessa on ongelma jos maahanmuutto tai joku siihen liittyvä ei-negatiivinen numeroasia on merkittävästi pienempi kuin joissain muissa maissa.
En ole koskaan ymmärtänyt tätä numerouskontoa. Miksi on ongelma, jos maahanmuuttajia on prosentuaalisesti tai absoluuttisesti enemmän tai vähemmän kuin jossain muualla? Eikö oleellisempaa ole se, mitä maahanmuuttajat tekevät, eli että jokaisella olisi työ- tai opiskelupaikka ja jollain tavalla elämä järjestyksessä aivan riippumatta siitä, paljonko heitä on? Jos nykyinen maahanmuuttopolitiikka ei tuota tässä suhteessa haluttua lopputulosta, silloin pitää tutkia, mikä politiikassa on vikana ja miten sitä voi parantaa sen sijaan, että käsitellään maahanmuuttajia vain yhtenä monoliittisena ryhmänä, jonka prosenttiosuus jostakin ja sen vertaaminen johonkin asiaan mitenkään liittymättömään saa aikaiseksi joko onnistumisen ilon tai kansallisen häpeän tunteen. Aivan riippumatta siitä, miten ihmiset tuon ryhmän sisällä voivat.
Olen ehkä sinisilmäinen, mutta jos työvoimapula iskee kuten meille on kerrottu ja maahan tarvitaan miljoona ulkomaalaista töitä tekemään, olettaisin myös julkishallinnon palkkaavan kenet hyvänsä pätevän työntekijän ihonväriin ja syntyperään katsomatta sen sijaan, että paikkoja pidettäisiin tyhjillään periaatesyistä kun kaikki pätevät hakijat ovat jotain mutakuonoja ja muita murjaaneja, ja eihän meidän puhtoiseen kuntaamme sellaisia palkata.
Jos taas Suomessa julkinen sektori täyttää hommat hakemusten perusteella pätevillä hakijoilla, meillä nähdäkseni ei ole mitään ongelmaa.
Paitsi jos agendalla on rotuoppi ja nykyiset valtiontyöläiset ovat vääränvärisiä.
Meille kerrottiin tänään lehdessä, että maahanmuuttajat työllistyvät Suomessa hanttihommiin kun taas Ruotsissa ja Norjassa myös muualle ja yleensäkin paremmin. Tieto sinänsä on mielenkiintoinen, joskin mainituissa työttömyysluvuissa Suomen ja Norjan välillä ei ole suhteellisesti suurta eroa kun maahanmuuttajat/valtaväestö on Suomessa 20%/6% ja Norjassa 4%/1.3%.

Mainitusta lehtiartikkelista saa sellaisen kuvan, että Suomi ja Suomen julkinen sektori suhtautuvat nuivasti maahanmuuttajiin. Näin voi olla, mutta mieleen tulee toinenkin teoria. Entäpä jos asia liittyy kielitaitoon? Näyttäisi kuluvan aika paljon enemmän aikaa, ennen kuin maahanmuuttajan suomi on bisneskielen tasolla verrattuna ruotsiin ja norjaan, jotka rakenteellisesti helpompina kielinä päätyvät paljon suomea ennen käyttökielen tasolle ja oppiminen tuosta bisnestasolle nopeutuu.
Jos näin on näreet, kyseessä ei olekaan ehkä mikään halpa-arvoinen salaliitto valtionhallinnossa vaan käytännön syy, sillä julkishallinnon korkeammissa tehtävissä pitää itse asiassa osata molemmat kotimaiset kielet jotenkin ja toinen hyvin. En tiedä. Mutta ei tuo uutinenkaan asiaa tuntunut pohtivan sen kummemmin. Ilmeisesti tässä niin kuin niin monissa muissakin maahanmuuttokeskustelun kysymyksissä Suomessa on ongelma jos maahanmuutto tai joku siihen liittyvä ei-negatiivinen numeroasia on merkittävästi pienempi kuin joissain muissa maissa.
En ole koskaan ymmärtänyt tätä numerouskontoa. Miksi on ongelma, jos maahanmuuttajia on prosentuaalisesti tai absoluuttisesti enemmän tai vähemmän kuin jossain muualla? Eikö oleellisempaa ole se, mitä maahanmuuttajat tekevät, eli että jokaisella olisi työ- tai opiskelupaikka ja jollain tavalla elämä järjestyksessä aivan riippumatta siitä, paljonko heitä on? Jos nykyinen maahanmuuttopolitiikka ei tuota tässä suhteessa haluttua lopputulosta, silloin pitää tutkia, mikä politiikassa on vikana ja miten sitä voi parantaa sen sijaan, että käsitellään maahanmuuttajia vain yhtenä monoliittisena ryhmänä, jonka prosenttiosuus jostakin ja sen vertaaminen johonkin asiaan mitenkään liittymättömään saa aikaiseksi joko onnistumisen ilon tai kansallisen häpeän tunteen. Aivan riippumatta siitä, miten ihmiset tuon ryhmän sisällä voivat.
Olen ehkä sinisilmäinen, mutta jos työvoimapula iskee kuten meille on kerrottu ja maahan tarvitaan miljoona ulkomaalaista töitä tekemään, olettaisin myös julkishallinnon palkkaavan kenet hyvänsä pätevän työntekijän ihonväriin ja syntyperään katsomatta sen sijaan, että paikkoja pidettäisiin tyhjillään periaatesyistä kun kaikki pätevät hakijat ovat jotain mutakuonoja ja muita murjaaneja, ja eihän meidän puhtoiseen kuntaamme sellaisia palkata.
Jos taas Suomessa julkinen sektori täyttää hommat hakemusten perusteella pätevillä hakijoilla, meillä nähdäkseni ei ole mitään ongelmaa.
Paitsi jos agendalla on rotuoppi ja nykyiset valtiontyöläiset ovat vääränvärisiä.
blog comments powered by Disqus