En ole viimeiseen 20 vuoteen jaksanut ottaa osaa jämppään siitä, onko jumalaa olemassa vai ei ja jos on niin minkä värinen se on.

Minulle uskonasiat ovat jokseenkin henkilökohtainen osa elämää. En kysy niistä koskaan keneltäkään ja toivon, etteivät ihmiset avaudu näistä minulle niin kovin suuresti. Toisaalta pidän sangen typeränä ja moukkamaisena käytöksenä sitä, että muiden uskonasioita ryhdytään kovin voimaperäisesti lyttäämään. Tähän taas eivät useinkaan syyllisty fanaattiset uskovaiset. He kyllä tulevat toimeen sen kanssa, että joku muu tekee asioita vähän toisella tavalla. Vannoutuneimmat ateistit sen sijaan tuntevat toisinaa vähän turhan kärkästä intoa hyökätä ihmisten uskoa ja vakaumusta vastaan. Tälle hönökoplalle jokainen uskovainen on potentiaalinen uhri: aika hyvässä tapauksessa hänet saa käännytettyä ateistiksi ja parhaassa tapauksessa hänet saa suuttumaan ja argumentit eivät mitenkään kykene päihittämään Ateistin timantinkovaa insinöörilogiikkaa.

Minusta ihmiset saavat hommata elämäänsä mystiikka, uskontoja ja muutakin pään sisällä tapahtuvaa jännitystä ja hyvää mieltä ilman, että minun täytyy heitä tästä hyvästä yrittää käännyttää, ivata tai pilkata. Uskontoja ja jumalia on syntynyt eri puolilla palloa ilman, että eri mantereiden ja kansojen välillä on ollut mitään kommunikaatiota. Pidän tätä jonkunnäköisenä minulle riittävänä osoituksena siitä, että useat ihmiset tarvitsevat elämäänsä jumalan. Valistusaatteiden jälkeen on ollut viimein luvallista tunnustaa olevansa mihinkään yliluonnolliseen uskomaton, ja tämäkin valinta on yhtä oikea kuin mikä tahansa muukin.

Omista uskonasioistani en juurikaan viitsi puhua muille. Ehkä osittain siksi, etten ole näitä asioita selvittänyt kunnolla itsellenikään. Sen kuitenkin tiedän, että mikäli kristitty Jumala ei ole ruotsalainen sosialidemokraatti, katolisen, ortodoksisen ja protestanttisen kirkon lipeämistä jumalansa tahdon palvelemisesta voi pitää sangen ilmeisenä. Siinä, missä ihmisten vakaumus on henkilökohtainen ja arvokas asia, jonka pilkkaaminen on suunnilleen yhtä järkevää kuin ihmisten halventaminen heidän ulkonäkönsä perusteella, kirkot ja organisaatiot eivät tällaista kunnioitustamme ansaitse. Kirkkoja ja niiden äänitorvia kuten myös näiden nimissä tehtyjä tekoja saa ja pitää arvostella jos ne tuntuvat sen ansaitsevan.

Jotkut yrittävät rajoittaa näiden tekojen kommentointia uskonrauhaan ja uskonvapauteen vedoten, mutta tällaisia pellejä sopii huitaista hanskalla poskelle ja odottaa, että ne kääntävät sen toisenkin, ja toistaa harjoitusta kunnes ne ottavat opikseen.