Mitä oikein on elvytys?
21/02/09 16:26
Tänään SDP ja Vasemmistoliitto ovat avautuneet ja ovat sitä mieltä, että nyt kuuluisi “elvyttää” nyhtämällä palkansaajalta lisää veroja ja haaskaamalla ne julkisiin palveluihin. Vasurit haluavat lisäksi vähemmän veroja pienituloisille ja enemmän veroja keskiluokalle.
Elvytyksestä on tullut samanlainen taikakeksintö kuin “ilmastonmuutoksen torjumisesta” hiukan aikaisemmin. Sitä voi käyttää perusteena miten älyttömälle hankkeelle hyvänsä, ja jokainen veronkorotus on perusteltu jo pitkään tällä syyllä.
Keskeistä on huomata, että yhdenkään puolueen politiikka ei ole varsinaisesti muuttunut.
Vasemmistoliitto haluaa edelleen repiä keskituloisen duunarin selkänahasta enemmän rahaa eläteille. SDP haluaa keskiluokalta lisää rahaa kuntasektorille, jotta kuntien työpaikat eivät vähene. Kepulaiset haluavat lisää rahaa maaseudulle, koska se työllistää kepuleita. Kokoomus haluaa veronalennuksia kaikille. Vihreät haluavat lisää veroja kaikille.
Politiikan sisällössä ei siis ole muuttunut mikään, mutta nyt kaikki kutsuvat omaa agendaansa elvyttämiseksi. Voi olla, että jotkut tuossa listalla olevat keinot todellakin elvyttävät, sikäli kun sillä tarkoitetaan kotimarkkinakysynnän piristämistä. Sen hintana on kuitenkin kaikissa ehdotuksissa järjetön velkaantumistahti, koska kaikki mallit perustuvat velkarahaan eivätkä tasapainoiseen julkistalouteen.
Yksikään puolue ei tunnu elvytysinnossaan näkevän sitä, että julkisella sektorilla on Suomessa enemmän rahaa käytössä kuin koskaan ennen, mutta siitä huolimatta sitä tarvittaisiin lisää johonkin elvytystoimiin. Lisäksi peruspalveluja tunnutaan pitävän kriisissä jatkuvasti lisärahan toivossa, ja vasemmisto on mennyt tässäkin asiassa halpaan. Julkisella sektorilla olisi oikeasti varaa lakisääteisiin peruspalveluihin ja perusturvaan merkittävästi nykyistä pienemmällä veroasteella, jos rahaa ei käytettäisi humpuukiin. Mutta koska yksikään puolue ei uskalla tunnustaa olleensa mukana rakentamassa monumentaalista rahanhaaskaamiskoneistoa, kaikki vain teeskentelevät julkisen sektorin olevan huipputehokas ja vaativat sille lisää rahaa.
Vasemmiston näennäisintelligentsialle terveisinä sen verran, että Suomen kotimarkkinakysyntä elää tai on elämättä keskiluokan rahoilla. Köyhillä ei ole varaa kuin asumiseen ja ruokaan ja varsinkin asumisen hinnassa niistetään helposti löysät pois, kuten on nähty pienten asuntojen vuokrankorotustrendistä. Rikkailla taas on rahaa kuluttaa ja hommata tarvitsemansa tuotteet ja palvelut aivan riippumatta siitä, annetaanko heille joku roponen veronalennuksen muodossa vai ei.
Keskiluokka muodostaa suuren massan, josta ei tunnu olevan kiinnostunut kukaan. Vasemmisto teeskentelee ajavansa köyhien asiaa, ja Kepu on onnistunut vapauttamaan hyvätuloisia viimeisistäkin veroista Kokoomuksen säestäessä kun maatalous”yrittäjien” ehdoilla tehty perintöverouudistus meni läpi. Maksumies on keskiluokka, joka on Länsi-Euroopan persaukisinta sellaisten katastrofivaltioiden kuin Kreikka, Portugali ja Ruotsi, jälkeen.
Suomessa temppu on tehty määrittelemällä hyvätuloisuuden raja hieman suomalaisen keskipalkan alapuolelle, joten poliitikot voivat korottaa “rikkaiden” veroja eikä tarvitse turhaan sanoa keskiluokan verojen nousevan.

blog comments powered by Disqus