Kävin pitkästä aikaa Pariisissa. Edellisestä pidemmästä rupeamasta olikin toistakymmentä vuotta.

Jotain siellä on muuttunut tuossa ajassa, mikä ei tietysti lie suurensuuri yllätys. En ole koskaan oikein päässyt siihen kaupunkiin sisälle, eikä tämä kerta asiaa juuri muuttanut miksikään. Vertaan sitä mielessäni väkisinkin Lontooseen, koska ne ovat molemmat vanhoja, suuria kaupunkeja ja menneen imperiumin keskuksia, ja Lontoon tunnen hyvin. Ensimmäinen mainitsemisen arvoinen seikka Pariisissa on sen rähjäisyys ja likaisuus. Jokainen RER-vaunu on rikottu ja töhritty ja kun asemalla pitää puikkelehtia jäteröykkiöiden seassa, mieleen tulee, ettei niitä ole siivottu koskaan. Kuva ei oleellisesti parane katutasossa. Rooma on ainakin nykyään Pariisiin verrattuna steriili mesta.

Pariisilaisten nuivasta asenteesta ja kielitaidottomuudesta puhutaan paljon, mutta tänä päivänä asia vaikuttaa enemmänkin urbaanilta legendalta. Joka paikassa asiakaspalveluväki puhui loistavaa englantia eikä siihen liittynyt minkäänlaista asennetta tai mielenosoittamista. 90-luvulla muistan tilanteen olleen vähän toisenlainen. Samaten kaikki turistia kiinnostavat opasteet ovat ainakin englanniksi, todennäköisesti vielä saksaksi ja espanjaksi.

Lontooseen verrattuna Pariisi on jumalaisen kaunis kaupunki. Lontoosta löytyy pieniä alueita ja kadunpätkiä, jotka ovat rakentamisajankohtansa ulkoasussa ja joita ei ole pilattu pistämällä sekaan puolet petäjäistä betoni- ja lasikuutioiden muodossa. Pariisissa maiseman rikkova lasikuutio on enemmän harvinaisuus kuin poikkeus, vaikkakin Pompidou-keskuksen sopimisesta juuri sille paikalleen on lupa olla ainakin kahta mieltä. Siinä missä kadut näyttävät sangen siivottomilta, talot puolestaan ovat julkisivultaan hyväkuntoisia ja siinä mielessä siellä on kiva vain kävellä ja katsella.

Ruokaakin ne osaavat siellä tehdä, ja juomaa. Hyvin syöminen ja juominen kohtuuhintaan on sangen vaivatonta ravintolassa, ja kun kurkistaa sisään kauppahalliin tai lihakauppaan tulee välittömästi mieleen kysymys "miksi helvetissä minä asun paikassa, jossa myydään kanaa hunajamarinadissa".

Vaikka se on iso kaupunki, kävellen pääsee melkein kaikkiin turistirysiin ja tietysti muualle. Lontoon selkeään metrokarttaan tottuneelle ja sen ulkoa muutenkin muistavalle Pariisin sekava RER- ja metrokarttahärdelli on aluksi hiukan hankala, mutta se on tottumiskysymys. Sen sijaan metroasemien portteja on muutettu entistä inhottavammiksi ilmeisesti pummilla matkustajien torjumiseksi. Samalla ne tosin torjuvat myös matkalaukkua perässään vetävän matkustajan, osa vaaniskelee myös olalla olevaa kameralaukkua, joka helposti jää heti selän takana kiinni menevän oven väliin. Jos laukku jää väärälle puolelle, henkilökuntaa ei varmasti ole missään näköpiirissä.

Kyllä sinne taas parin vuoden päästä pitää mennä katsomaan. Periaatteessa ei ole olemassa mitään syytä, miksi en saattaisi viihtyä siellä aina toisinaan, mutta jotain vielä puuttuu. Ei se tunnu minun kaupungiltani, mutta en osaa sanoa, mistä se johtuu. Kielikysymys se ei ole, mutta vieraalta se tuntuu. Ehkä kyse on harjoituksen puutteesta.