... sanoessaan, että maahanmuuttokeskustelu on muuttunut vastenmieliseksi.

Siinä, missä aikaisemmin pääosin aiheesta syytettiin maahanmuuttokeskustelun puutetta, nyt sitä tulvii joka tuutista, ja kaikkein aasimaisimmatkin puheenvuorot julkaistaan. Parannusta asiaan voitaisiin saada esimerkiksi siten että ns. vakavasti otettavat tahot ryhtyvät täyttämään asiaan liittyvät tiedotuspaikat eikä tarvitse välttämättä nostaa esille jokaista pöhköintä Facebook-ryhmää.

Maahanmuuttoasia on pinnalla, ja sillä on tällä hetkellä uutisarvoa. Siitä siis uutisoidaan jotakin, mutta poliitikkojen ja tiedotusvälineiden käsissä on pitkälti se, mitä. Asiassa on syytä antaa ääni monenlaisia näkökantoja esittäville, sillä asiasta ja sen termistöstä ei ole vielä olemassa mitään konsensusta, ei edes päälinjoista.

Stubb kertoo nähneensä viime aikoina liian vähän ihmisiä, jotka katsovat maahanmuuton olevan Suomelle hyvä asia.

Tämä ei ole yllätys, sillä terminologisesti turvapaikanhakijat ja heidän perässään vetämät yhdistetyt perheet näkyvät maahanmuuttona. Suomesta ei todennäköisesti löydy yhtäkään vakavasti otettavaa ajattelijaa, joka pitäisi tätä joukkoa millään tavoin Suomen kannalta hyvänä asiana. Kun tämä joukko muodostaa pysyväisluonteisesta maahanmuutosta puolikkaan, en muista aivan tarkkoja lukuja enkä viitsi nyt tarkistaa, kukaan ei voi sanoa maahanmuuton olevan Suomelle hyvä asia.

Kukaan ei samalla perusteella voi myöskään sanoa maahanmuuton olevan Suomelle huono asia, sillä se toinen puoli pysyvää maahanmuuttoa (opiskelijat lasken väliaikaisiksi, mutta ei sillä ole suurta väliä) on työperäistä maahanmuuttoa ja suomalaisten ulkomaalaisia puolisoita. Suomesta ei todennäköisesti löydy yhtäkään vakavasti otettavaa ajattelijaa, joka pitäisi tätä joukkoa millään tavoin Suomen kannalta huonona asiana.

Järjetön ja tympeä keskustelu johtuu ennen kaikkea siitä, että näitä asioita ei tunnuta saavan erilleen mitenkään. Kun puhutaan vain maahanmuutosta, pitää joko kannattaa kaikkea tai vastustaa kaikkea, tai ainakin opponentti keskustelussa voi olettaa, että näin tehtiin. Jos tästä päästäisiin eroon ja puhuttaisiin siirtolaisista ja turvapaikanhakijoista eikä maahanmuuttajista, keskustelun taso todennäköisesti nousisi silmissä ja keskustelu eri näkökantojen välillä kohtaisi paremmin.

Tämän jaottelun jälkeen siirtolaisuus olisi nopeasti käsitelty. Lähinnä keskusteltaisiin siitä, voisiko byrokratiaa keventää, ja voisiko turvalliseksi katsotuista maista tuleville myöntää myös jonkunlaisia työnhakuviisumeita, joilla ei olisi oikeutettu sosiaaliturvaan, mutta voisi etsiä esimerkiksi vuoden ajan töitä ja jos töitä löytää, jäädä maahan tätä työtä tekemään.

Sen jälkeen keskityttäisiin siihen, mistä vallitsee aito erimielisyys. Osa ei hyväksy turvapaikanhakijoita ollenkaan. Osa hyväksyy yksilöllisen suojeluntarpeen perusteella, pakolaissopimusta tarkasti noudattaen. Osa hyväksyy useimmat sotatoimialueilta tulevat hakemukset yleisen suojeluntarpeen perustella siksi, että lähtömaassa on sota tai sisällissota, tai se on vain ankea paikka elää.

Tämä on se asia, johon pitää löytyä joku poliittinen viisaus. Se ei löydy keskustelussa, jossa keskustelu ei kohtaa, kun joku “vastustaa maahanmuuttoa” kun ei halua maahan turvapaikanhakijoita, ja joku “kannattaa maahanmuuttoa”, kun haluaa työperäisiä siirtolaisia.

Lusikkana sopassa on punavihreä, itseoppinut näennäisintelligentsia, joka haluaa turvapaikanhakijoita, mutta haluaa naamioida heidät työperäisiksi siirtolaisiksi ja määritellä käsitteet niin, että turvapaikanhakija ei erotu mitenkään Nokian insinööristä, ja näin saada Nokialle insinöörejä tarvitsevat kannattamaan myös humanitaarista maahanmuuttoa Afganistanista.