Suomen bisnesten lähiaikojen haasteita

Sivuten Suomen talousongelmia voidaan kiinnittää huomiota myös siihen, että Suomessa yrityskenttä ja bisnes ylipäätään kaipaisi kummasti uusia tuulia.

Aloitetaan ilmeisimmästä, eli Suomessa ei suurimpien yritysten joukossa taida olla Nokian lisäksi yhtäkään

kuluttajatuotteita jossain kansainvälisissä tai edes kansallisissa mitoissa tekevää yritystä jos jätetään palvelut (=rahoitus ja vakuutus) tarkastelusta pois. Suomen suuret ja hyvin menestyvät firmat ovat lähes täysin b to b -segmentissä.

Tälle on tietysti hyviä historiallisia ja osin kuranttejakin perusteita. Suomessa ei ole ollut juurikaan aatelistoa ja kovin vaatimattomasti porvaristoa vanhoina hyvinä aikoina ja sodanjälkeistä aikaa puolestaan ovat värittäneet sotakorvaukset ja jälleenrakennuksen aiheuttama yleinen persaukisuus ja köyhäilyä kunniassa pitävä kituuttamismentaliteetti. Kun ostovoimaista väkeä on ollut perinteisesti todella vähän ja sodan jälkeen syntynyt kurjuudenmaksimointiyhteiskunta on pitänyt ja osin pitää edelleen ylimääräistä kulutusta jotenkin pröystäilevänä, herraskaisena ja kategorisesti pahana, Suomen kotimarkkinat eivät edelleenkään ole kovin hyvä kasvualusta tavaraa valmistavalle.

Toisaalta Suomessa on ollut historiaa raskaalla teollisuudella ja viennillä ylipäätään ensin tervan ja sittemmin metsä- ja metalliteollisuuden muodossa. Kun Suomi piti kuitenkin teollistaa maaseudun joutoväestön ruokkimiseksi ja työllistämiseksi ja monista muistakin syistä, Suomeen syntyi vientiteollisuutta suosiva mentaliteetti. Tässä ei tietysti ole mitään vikaa, mutta pelkkään vientiin keskittyminen on ongelmallista silloin, kun asiakasmaissa on ongelmia esimerkiksi laman takia. Kotimarkkinoille ei kannattanut tehdä juuri mitään, sillä ihmisillä ei ollut rahaa ostaa mitään tai jos oli, ei kuitenkaan haluttu ostaa.

Suomessa on ihan mukavasti kohtuullisen hyvin menestyviä, vientiin keskittyviä btob -firmoja. Harva tietää vaikkapa Koneen tai Cargotecin saavutuksia ja markkinaosuutta, mutta omilla aloillaan kyse on markkinajohtajista tai melko lähellä sitä olevista. Bisneksellä menee hyvin, mikä on hienoa. Suomessa mielestäni osataan aivan hyvin tämäntyyppisten firmojen veivaus raaka-aineista asiakkaalle myydyksi tuotteeksi.

Kuluttajapuoli muodostaa suuren ongelman, sillä Suomesta tuntuu puuttuvan näiden asioiden markkinointi- ja tuotteistamisosaamista kun hommaa ei pääse harjoittelemaan juuri missään. Kuluttajille myytävän hilavitkuttimen suunnittelu on oleellisesti erilainen prosessi kuin kontinkäsittelyjärjestelmän valmistaminen satamaoperaattorien tarpeisiin ja näiden markkinointi hoidetaan melko lailla eri tavalla.

Ketään ei satamassa kiinnosta, miltä nosturi näyttää, ja myyntireiskan tehtävä on osoittaa, että nosturi toimii ja kestää ja on hinnaltaan oikea. Kuluttajahärveleissä taas hypetetyimmät härvelit menevät kaupaksi vaikka ne ovat laadultaan sekundaa, toiminnaltaan puutteellisia kilpailijoihin verrattuna ja hirvittävän kalliita. Mikään b to b -markkinoinnin peruspilari ei tässä bisneksessä päde vaan roinaa ja palveluja saa kaupaksi pääasiassa mielikuvilla.

Suomessa erityisongelma aiheutuu mainitusta kotimarkkinoiden persaukisuudesta yhdistettynä pienuuteen. Suomalaisen keskiluokan ostovoima on länsimaiden tasolla mutasarjassa kun asumis- ja elämiskulut on nettoansioista vähennetty. Kun väkeä on vähän ja vähällä väellä ei ole juuri millä mällätä, on melko vaikeaa perustaa mitään Suomen kotimarkkinoille ja valloittaa maailmaa siitä ponnistaen. Firmat pitää valmiiksi virittää etupainotteisesti vientikuntoon ja tämä on tuhottoman kallista ja riskaabelia puuhaa. Tässä on liikaa liikkuvia osia ja kotimarkkinateollisuutta on niukasti ja tavara kaupoissa ulkomaista. Väliaikainen autoverokin keksittiin vain ja ainoastaan tämän asian takia, sillä vaihtotase alkoi olla poskellaan kun autot alkoivat haukata liian ison osan kulutuksesta ja tätä piti hillitä jotenkin, mutta ei esimerkiksi tekemällä Suomessa maailmanluokan autoa.

Kun kotimarkkinabisnekseen ei ole ollut suurensuurta innostusta, on käsissämme ongema.

Btob -vientibisnes on aivan kunniallinen tapa rikastua, mutta kuluttajabisneksen etu on se, että uusia uhreja syntyy joka sekunti. Kansainvälisesti tunnettu kuluttajabrändi on hyvää bisnestä sekin ja tasapainottaa mukavasti syklistä vientiteollisuutta, sillä kuluttaja kokee laman huomattavan eri kohdassa kuin hilavitkuttimien valmistamiseen tarvittavia koneita valmistava metallipaja.

Suomessa ei näytä olevan juurikaan kriittistä massaa kuluttajatuotteiden suunnitteluun ja markkinointiin. Insinöörejä on vaikka kuinka paljon, mutta nämä tuotteet eivät synny yksinomaan insinöörien voimin vaan pitäisi olla näkemys siitä, mitä ihmiset voidaan oikeissa medioissa hypettämällä saada tarvitsemaan kahden vuoden kuluttua. Oleellista on se, että tällaisen tuotteen ei tarvitse mitenkään välttämättä olla hyvä eikä halpa. Tähän ei suomalainen sisumentaliteetti taivu kovin helposti, sillä pula-ajan perilliset yrittävät tehdä hyvää ja kestävää halvalla, missä puolestaan on huomattavasti huonompi kate kuin heti takuuajan jälkeen hajoavan sekundan myymisessä kalliilla, eikä hyvän ja halvan tekeminen edes välttämättä onnistu.

Tätä pitäisi jotenkin pöyhiä.

Näen jollain tavoin ongelmiksi persaukisen keskiluokan (=asumisen hinta), väärät asenteet, maalaisen väestörakenteen, yritysrahoituksen kehittymättömyyden, pörssilistauksia karsastavat veroratkaisut, insinöörivetoisen koulutusjärjestelmän ja loputtomaan säästämiseen hirttäneen yrityskulttuurin.

Persaukisesta keskiluokasta ei tarvitse selittää kenellekään

tuohon ryhmään kuuluvalle mitään. Maalainen väestörakenne tarkoittaa sitä, että kasvukeskuksissa on vähemmän kriittistä massaa yrityksille. Yritysrahoituksen ongelmaa olen käsitellyt ennenkin, mutta toisella tavalla sitä voi käsitellä esimerkiksi niin, että henkilökohtaisen konkurssin puuttumisen takia asuntolaina on pankille liian hyvä tuote. Siitä saa mukavasti rahaa ilman minkäännäköistä riskiä, joten rahoituslaitosten motiivi käyttää pääomiaan riskirahoittamiseen edes jotenkin järkevillä ehdoilla on olematon. Osinkoveromalli ei suosi kasvua pörssin kautta vaan lopulta parempi diili voi olla myydä firma kertasummalla kasvuvaiheessa ulkomaille kuten niin kovin moni tuntuu tekevän.

Insinööri- ja pavunlaskentakulttuuri taas tarkoittaa sitä, että suomalaisissa firmoissa ei enää ole kiva tehdä töitä. Joissain on mutta kovin monissa ei. Luovaa hulluutta ei palkita ja ruokita vaan yritetään pakottaa se budjettinormeihin ja hankesalkkuajatteluun, ja loppuajan tietohallinto estää ostamasta tarvittavia työvälineitä kun ne eivät ole standardien mukaisia. Firmoissa työväki on toivottoman homogeenista ja tämä ei ruoki avarakatseisuutta kun kaikki laulavat kuorossa samoja teekkarilauluja.

Tästä ajattelusta päästiin hetkeksi eroon vuosituhannen vaihteen dotcom-kuplan aikaan. Moni firma jäi kupliksi mutta monia keksintöjä syntyi. Missä nämä keksijät tai heidän jalanjälkiään kulkevat ovat nyt? Eivät Suomessa.

Ympyrä sulkeutuu kun mietimme, missä on kuluttajabisneksessä tarvittava markkinointiosaaminen. Suomessa sitä on lähinnä bulkkia myyvässä ruokakaupassa, josa kookaupanväiski mainostaa Kulta-Katriinaa erityisen edullisesti perjantaihin saakka. Koska tällä tavoin ei myydä hittejä ja hypeä, on tuon alan myyntiosaaminen lähinnä ulkomailla, on sitten kyse suomalaisista tai ulkomaalaisista.

Vaan miksi he tulisivat sieltä Suomeen päätyäkseen persaukiseen keskiluokkaan, jolla ei ole varaa ostaa tekemiään tuotteita?

blog comments powered by Disqus