Mikä ihmeen G8
08/07/09 15:53
Saahan tietysti kaikenlaisia kerhoja olla, mutta tämä kerho alkaa olla aikansa elänyt.
Suurin kritiikki G8:aa kohtaan tuntuu olevan se, että siellä ei ole mukana kehitysmaita. Mutta koska kehitysmaat ovat maailmantalouden vinkkelistä täysin epäkiinnostava asia, ei niillä tässä kerhossa pidä olla sananvaltaa.
Itse kritisoin kerhon koostumusta lähinnä siksi, että se edustaa vain toisen maailmansodan ja kylmän sodan aikaisia jakolinjoja hieman pöyhittynä. Maailman talousmahdeilla voi olla hyvinkin syytä kokoontua ja miettiä miten maailma makaa, mutta joukossa pitäisi olla niitä maita, jotka pystyvät muovaamaan maailmantaloutta eikä ainoastaan luovimaan siinä. Pelkkä talouden koko ei voi olla mikään kovin tärkeä mittari, koska se ei erottele sitä onko kyse muinaisen suuruuden iltaruskosta
vai nousevan suuruuden aamunkoitosta, ja maailmantalouteen vaikuttaa enemmän nouseva kuin laskeva kerho.
Nykyisistä jäsenmaista vain USA:lla, Venäjällä ja Japanilla on oikeastaan oikeus olla siellä. Nämä maat pystyvät, kukin keinoillaan, vaikuttamaan jotakin asioihin, vaikkakin Venäjän merkitys perustuu pääosin raaka-aineisiin ja pinta-alaan. Mutta kuitenkin. Italia, Ranska, Saksa ja Britannia eivät ole mitään maailmantalouden suunnannäyttäjiä. Britannia on ollut sitä 1. maailmansotaan saakka. Saksa on ollut sitä historiallisesti pienen hetken 2. maailmansodasta 80-luvun alkuun saakka. Italia on ollut talousmahti silloin kun ei ollut Italiaa ja puhumme Firenzen, Venetsian ja Milanon kauppiaista. Ranska ei ole ollut talouden suunnannäyttäjä koskaan, ja se osaa vain varastaa asioita, sössiä varastamansa ja rikkoa loput. Kanada ei ole ollut talousmahti koskaan ja on lähinnä Pohjois-USA maailmantalouden vinkkelistä.
Japaninkin tähti on armotta laskussa, mutta se tuottaa vielä paljon uutta, joten olkoon. Mainittua viisikkoa huomattavasti vaikutusvaltaisempia ovat tänä päivänä Kiina ja Intia. Eivät ainoastaan väkimääränsä takia vaan siksi, että niissä tehdyt asiat muuttavat rajusti maailmaa. Jos Kiinassa sanotaan, että jokaiselle kuuluu oikeus autoon, öljyn hinta raketoi. Jos Intiassa siirrytään kuuden viikon vuosilomiin, maailman hotellien täyttöaste on Intian lomakuukausina 142 prosenttia ja kaikki lennot buukattu vuotta aikaisemmin loppuun. Jne.
Etelä-Amerikka on ongelma, sillä tavallaan niille kuuluisi edustus tässä kerhossa, mutta siellä ei ole mitään muita kuin taloutensa säännöllisin väliajoin sössiviä banaanivaltioita. Nämä eivät ole maailmantalouden johtotähtiä vaan kulkevat lähinnä kriisistä toiseen ja pyyhkivät seteleistä nollia pois kun niitä alkaa olla liiaksi.
Jos tuosta kerhosta haluttaisiin sellainen, jolla on jotain merkitystä, pitäisi Kanada pudottaa pois, Euroopan maat korvata EU-edustuksella ja lisätä Kiina ja Intia ja muuttaa se G5-kerhoksi. Muita ei tarvitse ottaa mukaan. Kehitysmaat ovat epäkiinnostavia, arabimaiden kanssa ainoa kontaktipinta on öljy, jonka ympärillä on aivan tarpeeksi kerhoja ja polemiikkia muutenkin.

blog comments powered by Disqus