Kepu pitää jääräpäisesti kiinni ruuan arvonlisäveron alentamisesta, vaikka valtiontalous tarvitsisi jokaisen paikan vuotavaan seulaan eikä jättiläiskokoista uutta reikää. Kokoomus on nyt keksinyt ryhtyä vaatimaan veronalennusta myös ravintoloille kasvattaen reikää entisestään. Erinäköisiä kompromissiesityksiä on kuultu, kaikki järjettömiä.

Tässä tilanteessa minkään veron alentaminen ei ole perusteltua, sillä valtio lainaa ensi vuonna joka neljännen käyttämänsä euron. Kepun arvovalta kokee näin kolauksen, mutta koska sillä ei ole ollut mitään arvovaltaa ennenkään, vahinko on vähäinen.

Ravintolaruoka on Suomessa tuhottoman kallista, mutta syy ei ole verotus. Todennäköisesti nyt alennetaan ravintolaruuan veroa 12-14 prosenttiin. Jos ruokaan menee ravintolassa ennen kolme kymppiä, hinta laskee kaksi euroa. Jos nyt ei ole rahaa käydä ravintolassa, ei sitä ole tuon jälkeenkään. Alennusta perutellaan työllisyydellä ja kerrotaan, että ravintolaruuan ALV:n alentaminen lisää alalle N tuhatta työpaikkaa.

Joskus soisin, että joku valveutunut lehtineekeri katsoisi jonkun tällaisen alan työllisyyden ennen ja jälkeen ja kertoisi meille, paljonko alan työpaikat todella lisääntyivät. Laskennallista ja imaginääristä työvoimaa on helppoa palkata ja irtisanoa ja jokainen ravintoloitsija lupaa haastateltaessa laajentaa, mutta tuskinpa Suomeen montaakaan uutta ravintolaa syntyy ja monikaan laajennus toteutuu. Jos joku vaikuttaa ravintoloiden määrään, se on tuleva laman loppuminen, aivan sama mikä on arvonlisäverokanta.

Suomen perusravintolaruoka ei ole hintalaatusuhteeltaan kilpailukykyistä, vaikka siinä ei olisi arvonlisäveroa ollenkaan. Hyvää ruokaa ns. kalliissa paikoissa saa samaan hintaan kuin muuallakin, mutta halvat paikat puuttuvat tykkänään, keskihintaiset ovat laadultaan usein kamalia ja ne, jotka muualla olisivat keskikastia, ovat huomattavan kalliita, eli hintalaatusuhde ei kohtaa. Tässä ei ole kuitenkaan kysymyksessä verotuksen ongelma vaan aivan muut syyt.

Suomalaiset käyvät ravintoloissa vapaa-ajallaan aika vähän, joten bisneksen täytyy olla hyväkatteista, että perjantai- ja lauantai-iltojen “jotain mättöä ennen leffaa” -myynnillä voi pitää putkaa auki koko viikon. Ja kun ravintolasta haetaan lähinnä mahantäytettä, keskihintaiselle paikalle ei aseteta liikoja vaatimuksia vaan hyväksytään se, että ruoka on mitä sattuu “kun eihän tämä mikään savoy ole”. Tässä kohtaa voisin sanoa sanasen myös viinikulttuurista, sillä missään muualla kuin Norjassa ja Islannissa ei riistetä ravintolassa viineistä samanlaisia katteita kun mennään keskihintaisiin ja siitä ylöspäin oleviin viineihin, mutta kirjoitan siitä toiste.

Suurin syy suomalaisen ravintolaruuan kalleuteen on kuitenkin lounasseteli. Tämä täysin järjenvastainen keksintö tarkoittaa sitä, että kenenkään ei kannata tehdä lounasannosta juurikaan halvemmalla kuin mikä on kalleimman lounassetelin arvo. Jos duunarilla on kädessään 9 euron lounasseteli, hän ei osta sillä viiden euron lounasta, sillä rahaa menee “hukkaan”. Viiden euron lounasta ei siis kannata myydä, todennäköisesti edes kahdeksan euron lounas ei käy kovin hyvin kaupaksi samasta syystä.

Lounassetelissä on veroetu, jonka kaunis ajatus oli tukea työpaikkaruokailua, mutta etu niistetään pois myymällä kallista ruokaa ja vinkumalla joka vuosi lounassetelin hintaan korotus.

Jos lounassetelit poistettaisiin käytöstä ja korvattaisiin saman rahallisen edun tuovalla verovähennyksellä, rahallisesti palkansaajan asema ei muuttuisi miksikään, mutta ravintolaruuan hinta laskisi saman tien. Nykyiset lounasannokset eivät ole yhdeksän euron arvoisia, joten joku rupeaisi aivan varmasti kilpailemaan hinnalla, ja muiden olisi pakko tulla perässä. Itse saan viidellä punnalla kaikenlaista ruokaa Canary Wharfilla, jossa tuskin voi ainakaan syyttää halvoista tilavuokrista. Henkilökunta lie halvempaa, mutta sitä on reippaasti enemmän. Arvonlisäveroissa on 7 prosenttiyksikön ero, mutta tämä ei selitä eroa viiden punnan ja yhdeksän euron välillä.

Nyt lounassetelillä on asetettu alaraja lounaan hinnalle, ja tuo raja on ihmisten ostovoimaan nähden kohtuuttoman korkea. Jos lounasseteli olisi viisi euroa, ongelmaa ei olisi, mutta koska lounassetelin arvo kirii joka vuosi ylöspäin, alaraja on ja pysyy korkealla, ja samalla saadaan päivällisruuallekin hintaminimi, sillä lounasannos maksaa päivällisannoksena vähintään puolitoista kertaa lounaan hinnan samassa ruokalassa.

Tämän uudistuksen toteuttaminen ei maksaisi valtiolle mitään, mutta se pistäisi ravintola-alan veriseen kilpailuun, parantaisi kuluttajan ostovoimaa ja jättäisi rahaa muuhun kulutukseen. Yleisesti ongelma on tietysti se, miksi ylipäätään pitää tukea veroporkkanalla lounasruokailua, sillä oikeastaan se, että duunareilla ei ole varaa syödä nettopalkallaan, kertoo siitä, että palkat ovat liian pieniä ja verot liian korkeita, mutta kummallekaan ei voi tehdä mitään nykyisessä taloustilanteessa.

Suomessa on monestakin eri syystä syntynyt poliittinen kulttuuri, jossa kuvitellaan kaikkien ongelmien johtuvan verotuksesta. Tämä ei pidä paikkaansa, vaan ongelmia aiheutuu muistakin käytännöistä. Tästä seuraa puolestaan se, että kun jokaista yksittäistä ongelmaa lähdetään tutkimaan verotuksen vinkkelistä, ratkaisuehdotus on joku tuota yksittäistä asiaa hieman säätävä pisteratkaisu eikä täysveroremontti, jossa rahan siirtäminen keskiluokalta keskiluokalle lopetetaan ja jätetään tämä raha verottamatta kokonaan. Lounasseteli vaikutuksineen taas on oiva esimerkki siitä, että hyvää tarkoittava pisteratkaisu ei lopulta kuitenkaan muuttanut mitään, sillä duunari olisi paljon iloisempi kuuden euron lounaasta kuin yhdeksän euron lounaasta, josta pitää maksaa noin kahdeksan euroa veroerillisratkaisun takia.

Kun politiikka on täynnä nysväreitä, tuloksena on valitettavasti nysväystä.