Kepun puoluesihteeri Korhonen on parasta, mitä puolueelle on tapahtunut pitkään aikaan. Aina kun hän avaa suunsa, sieltä pääsee sammakko, ja nämä sammakot nakertavat puolueen kannatusta ainakin kaupungeissa.

Uusin on vaatimus palkka-alesta talousongelmien takia.

Kun ottaa huomioon, että talousongelmat ovat maailmanlaajuisia eikä kyse ole ainoastaan suomalaisen tuotannon kilpailukyvyttömyydestä, keino ei auta mitään vientiyritysten ongelmiin. Toisekseen, tällaisen ehdotuksen tekeminen on Suomen poliittisessa ilmastossa aina ongelmallinen, koska ay-liikkeen asema on se mikä se on.

Suomen ongelma yleisesti ei ole palkkojen suuruus vaan verojen ja sivukulujen korkea osuus, eli ns. verokiila. Eivätkä suomalaiset palkat mitään kovin hulppeita ole. Kun pieniin bruttopalkkoihin yhdistää korkeat verot, kalliin asumisen, kalliin ruuan, kalliin liikkumisen, 20% suomilisän kaikessa kaupassa olevassa tavarassa ja “kylmä ilmasto ja pitkät etäisyydet” -tyyppiset rutiinivalheet, tuloksena on persaukisia kuluttajia, joiden mahdollisuus pyörittää kotimarkkinakysyntää on perin rajallinen.

Tätä tilannetta ei korjata laskemalla palkkoja vaan laskemalla veroja sekä parantamalla kilpailun edellytyksiä, jotta kaupustelumafiat saadaan kyykkyyn myymään kamaa samalla hinnalla kuin sitä saa Saksastakin. Palkankorotuksissa pitää neuvotteluteitse huolehtia siitä, että julkinen sektori ei saa mitään aiheuttaen sen luontaisen supistumisen ja veronalennusvaran myös kunnissa, ja yksityisellä sektorilla palkankorotukset täytyy sitoa tuottavuuden kasvuun eikä hintojen nousuun.

Tältä osin työmarkkinaosapuolten evästäminen on paikallaan, mutta palkkojen laskemisesta puhuminen vain aikaansaa turhanpäiväistä uhoa, ja uhon ja näyttämisen tarpeen olemassaolo puolestaan haittaa vaikeassa tilanteessa tarvittavien luovien järkiratkaisujen syntymistä.