Melkeinpä kaikissa uskonnoissa suhde jumalaan on sellainen, että jumala tekee tahtonsa tiettäväksi ja kuolevaiset toteuttavat sen. Harvan uskonnon jumala viskoo vasurilla kuumia kiviä vihollisten niskaan. Suhde jumalaan on jokseenkin henkilökohtainen kokemus ja riippuu sielun ja mielen herkkyydestä, kuunteleeko ihminen jumalan ääntä. Maallistuneessa maailmassa useimmat sivuuttavat meille annetut ilmeiset vihjeet korkeimmasta tahdosta. Näin ollen erehtyminen yhden kerran pitänee hyväksyä, mutta virheen toistaminen on vaikeasti perusteltavissa, kuten tämä tapahtumaketju osoittaa.

Ensimmäisen kerran Herran ääni helisi vuonna 1795. Oikeauskoiset kuulivat ja ymmärsivät ja toteuttivat Luojansa ohjeen. Jonkun ajan kuluttua vääräuskoisten komitea peruutti kaiken ja palattiin lähtötilaan. Lannistumaton Herra yritti uudelleen vuonna 1917 ja jälleen Hänen tahtonsa tuli täytetyksi, kunnes kaukaisen pakanamaan oikealta polulta eksynyt päämies kieltäytyi näkemästä ilmiselvää korkeimman johdatusta ja palautti taas asiat lähtötilaansa. Meidän Herramme ei lannistunut tästäkään vaan pitkämielisesti opasti ihmiskunnan oikealle tielle jälleen vuonna 1939. Kunnes taas komitea palautti asiat ennalleen. Jos ensimmäisellä kerralla kyse oli yksinkertaisesti siitä, ettei viestiä ymmärretty oikein ja toisella kerralla kyse oli silkasta ihmisluontoon toisinaan kuuluvasta kovapäisyydestä, kolmatta kertaa on vaikea perustella oikein mitenkään.

Puolan valtio on edelleen olemassa.