Biopolttoaineita syytetään ruuan hinnan noususta. Voi olla, että väite pitää paikkansa. Voi olla ettei.

Asia on helppoa kääntää “taas rikkaat maat riistävät leivän kehitysmaiden asukkien suusta” -vollotukseksi ja tyytyä siihen. Mutta jos asiaa katsoo hiukan pidemmälle, tämän viimeistään luulisi kertovan meille, että ihmisten vapaa liikkuminen paikasta toiseen on siinä määrin keskeinen elementti läntisissä yhteiskunnissa, että sen eteen ollaan valmiita tekemään suuriakin uhrauksia.

Punaviherlinnakkeissa, joissa muuten ensin kannatettiin biopolttoaineita ja sitten ryhdyttiin vastustamaan niitä kun huomattiin, että markkinatalous kykeni ottamaan biopolttoaineet omakseen sen sijaan, että tapahtuu suuri yhteiskunnallinen murros kohti kivikautta, elää vahvana ajatus siitä, että autoilusta eli tuosta vapaasta liikkumisesta on luovuttava, kuten monista muistakin asioista länsimaissa. Tämä kanta näyttää enemmän periaatteelliselta lopputulemalta kuin yhdeltä keinolta saavuttaa jotakin, mistä syystä keskustelu ja mielipiteet eivät oikein tunnu kohtaavan.

Mutta kun ruokaa tuottavat pellot ollaan valmiita muuttamaan polttoainetuotantoon, tämän pitäisi kertoa meille jotakin liikkumisen tärkeydestä. Joukkoliikenne on hyvä ja toimiva vaihtoehto suurkaupunkien keskustojen liepeillä, mutta muiden ongelmaa se ei ratkaise. Eikä myöskään tavaroiden liikuttelemisen ongelmia. Vihreistä ilmansuunnista saattaa tässä kohtaa tuuli kuiskutella mantraa siitä, että ihmiset kuuluu pakata suurkaupunkeihin ja heidät pitää pakottaa olemaan kuluttamatta tavaraa. Useimmat eivät tähän kuitenkaan ole valmiita.

Vapaa liikkuminen ei ole yksinomaan haitallinen menoerä vaan yksi talouskasvun ja työllisyyden tekijä. Jos lähdetään kuvitteellisesti siitä, että Uudenmaan läänin kokoisella alueella ei autoilla juurikaan vaan kaikki kulkevat työn ja kodin väliä joukkoliikenteellä, voinemme olla yksimielisiä siitä, että valtaosan tapauksessa tämä liikkumiseen kulunut aika kasvaa. Ne, joiden matka lyhenee ajallisesti joukkoliikenteellä, käyttävät pääosin joukkoliikennettä nytkin. Mutta ei tarvitse mennä pääteiden ja -ratojen varrelta kovinkaan montaa sataa metriä johonkin suuntaan Espoossa niin auto ruuhkineenkin on itse asiassa nopeampi tapa matkustaa kuin joukkoliikenne keskustassa vaihtaen johonkin muualle.

Kyseessä on siis suuri joukko ihmisiä, joille joukkoliikenteeseen siirtyminen tarkoittaa vähäisempää vapaa-aikaa. Ei työnantaja ole työtunneista valmis tinkimään ainakaan samalla kuukausipalkalla, joten aika on pois vapaa-ajasta. Kun ihmisten vapaa-aika vähenee, vähenee myös heidän mahdollisuutensa kuluttaa. Harrastus- ja vapaa-aikabisnes näivettyy, koska ihmisillä ei enää ole samalla lailla vapaa-aikaa kun se lusitaan busseissa. Tavara ei käy kaupaksi entiseen malliin, koska sitä ei joko ehditä ostaa tai sitä ei tarvita mihinkään kun ei ole aikaa harrastaa entiseen malliin.

Tämä sopii tietysti vasemmistolaiseen ideologiaan sangen hyvin, sillä siellä on ollut jo pitkään dilemmana se, miten onnistutaan ottamaan vain hyvätuloisilta koskematta köyhien elintasoon samalla. Hintojen nousu on myrkkyä erityisesti köyhille, koska heihin se ensimmäisenä osuu, mutta jos otetaan pois hyvätuloisilta vapaa-aika, tavoite saavutetaan ainakin osittain.

Mitä nyt sitten pitäisi tehdä? Joukkoliikenteeseen pitää tietysti panostaa kaupungeissa, jotta “turhaa” polttoaineen kulutusta saadaan lyhyellä tähtäimellä vähennettyä. Tämän lisäksi on kuitenkin yritettävä keksiä öljystä riippumaton tapa liikutella ihmisiä. Se voi olla sähköä, ilmaa, vetyä tai jotain kierrätettävää energialientä. Mutta tämä on se ongelma, joka meidän kuuluu ratkaista, sillä vasta sitten liikkumiseen käytetty öljynkulutus oikeasti laskee, on öljy sitten peräisin pellosta tai kaivosta.

Mutta meiltä näyttäisi puuttuvan täysin politiikasta vihreän yksityisautoilun kannattajien joukko. Meillä on vihreissä kivikausipuolue, joukkoliikennepuolue, kieltopuolue, veronkorotuspuolue ja kiusantekopuolue. Näistä ei ole asiassa suurempaa hyötyä, sillä niistä useille yksityisautoilu on joku rikkaan etuoikeus ja köyhän vihollinen eikä asiaa nähdä keskeiseksi osaksi läntistä yhteiskuntaa, jossa yksi tapa pitää vallankahva ja kaupustelijat kurissa ja herran nuhteessa on se, että ihmiset eivät ole sidottuja turpeeseen vaan voivat karauttaa hevosellaan kohti auringonlaskua jos meno lähipiirissä alkaa muuttua ankeaksi.