Halong Bay
09/12/07 16:48
Kävin ajelemassa jollalla kolmisen päivää Pohjois-Vietnamin saaristossa.
Mestassa on tuhansia tms. kalliosaaria, jotka nousevat merestä kaikenmuotoisina, mutta pääasiassa jyrkkinä ja asumattomina. Sellaisia, joita näkyi Bondin jaskassa (Kultainen ase). Tähän aikaan vuodesta alue on aika sumuinen, joka oli hyvä ja paha. Reissut sinne tehdään jollilla ja yöpyminen tapahtuu niissä. Jollia on halvasta kalliiseen ja hinta sekä laatu korreloivat vahvasti. Alue on sinänsä aika turistico, mutta se häipyy aika hyvin, koska väki pysyttelee niissä jollissa ja jollat ovat pienehkköjä djonkkeja eivätkä mitään megaristeilijöitä. Vesi on sen verran matalaa, että isolla paatilla sinne ei ole edes asiaa. Maihin pääsee turistireitin varrella vain parissa kohdassa, ja kun alueen kalastajien kylissä asumukset ovat kelluvia, niihin turistit eivät ole tunkeneet niitä pilaamaan. Niissä kalastetaan edelleen aika perinteisillä menetelmillä ja ne eivät ole muuttuneet turistirihkamaa kaupusteleviksi kulissikyliksi.
Sinne tehdään käytännössä päiväreissuja, yhden yön sekä kahden yön keikkoja. Minä olin kaksi yötä ja suosittelen sitä lämpimästi. Yhden yön keikat kiertävät turistireitit ja toisen yön käyttämällä pääsee muuallekin. Maisemat ovat sinänsä samanlaisia, mutta toisen päivän kierros pienemmällä veneellä oli jotain menneen maailman tuntua. Minä olin ainoa kahden yön reissaaja omalla veneelläni ja ilmeisesti monella muullakin. Vartin kuluttua kaikki muut veneet olivat jääneet taakse ja edessä oli täysin tyhjä saaristo, jossa silloin tällöin näkyi yksittäinen kalastajan soutuvene. Ja sumusta nousi vain eteen uusia ja uusia saaria. Kävin melomassa jossainkeskellä ei-mitään parin saaren ympäri ja pieniä tunneleita pitkin laguunin kaltaisiin kukkuloiden ympäröimiin altaisiin, jotka olivat aika hienoja. Muuten kuin niiden tunnelien läpi sinne ei edes päässyt.
Itse olin Halong Ginger -nimisellä jollalla, ja sitäkin voin suositella. Ei ollut halvimmasta päästä mutta lienee jokseenkin niin luksusta kuin siellä on tarjolla. Ja hyvää ruokaa.Hinta sisältää kaiken muun paitsi viinat ja kun ateriat olivat 6-7 ruokalajin spektaakkeleja, se tasoittaa hintaa ihmeesti verrattuna sellaiseen jollaan, joka laskuttaa jokaisesta sämpylänpalasesta muutaman dollarin.
Kuvien kanssa menee varmaan joulun tuolle puolen.

blog comments powered by Disqus