Päivän maahanmuuttopropagandakommentti
21/01/09 18:38
Astrid Thors lausuu meille maahanmuuttajien kotouttamisesta viisaasti näin:
Somaleista noin 50 prosenttia ja irakilaisista noin 60 prosenttia on työttömiä. Maahanmuuttajaa pidetään kotoutuneena silloin, kun hän saa Suomesta töitä.
....
Thorsin mukaan yksittäisten maahanmuuttajaryhmien kuten somalien tai irakilaisten kotoutumisen ei voida sanoa epäonnistuneen, vaikka heidän työttömyytensä olisikin huomattavasti muita maahanmuuttajaryhmiä korkeampi. Maahanmuuttoministeri uskoo, että kyse on pikemminkin suomalaisten rasismista.
"Mitä muuta se voisi olla? On tehty kokeita, joissa maahanmuuttaja on soittanut työpaikan perään. Kun hän on ilmoittanut ulkomaisen nimen, työpaikan on sanottu menneen. Suomalaisella nimellä töitä onkin ollut", Thors sanoo.
Tämä kuulostaa pahimmassa tapauksessa pesunkestävältä valheelta, ja parhaimmassa tapauksessa rasismikortin heilauttamiselta erinomaisen puolivillaisin perustein.
Ensinnäkin on ajateltavissa, että maahanmuuttajan kielitaito saattaa hyvinkin olla turvapaikanhakijataustaisella väellä niin huono, että on yksinkertaisesti kyvytön valtaosaan töistä tai suoriutumaan työhaastattelusta. Olen antanut kertoa itselleni, että eri kansallisuuksien välillä on suuria eroja siinä, miten nopeasti suomea oppii.
Jos jätetään asennevammaiset ja oppimishaluttomat pois, jotka hekään eivät jakaudu tasaisesti eri kansallisuuksiin, oppimistuloksiin vaikuttaa ennen kaikkea se, mikä on maahanmuuttajan pohjakoulutustaso. Hyvän yleissivistyksen jo aikaiemmin hankkineet venäläiset ja itäeurooppalaiset oppivat nopeasti ja kouluja käymättömät hitaammin. Tietysti yksilökohtaisia eroja on, mutta yleissääntönä kai näin. Irakilaiset ja somalit taas ovat kotimaansa tilanteen takia useinkin käytännössä kouluttamattomia. Jos asiaa tutkittaisiin tästä vinkkelistä, olettaisin, että löydetään aika vahva korrelaatio kielitaidottomuuden ja työttömyyden välille.
Ja Thorsin rasismi sitten. Länsieurooppalaiset maahanmuuttajat työllistyvät Suomessa paremmin kuin valtaväestö. Suomalaisthorsilaisen rasistin pitää olla selvänäkijä kyetäkseen poimimaan juuri irakilaiset ja somalit syrjintälistalle vaikka joitain muita ulkomaalaisia jopa tunnutaan suosivan. Jos somalit ja irakilaiset putsataan tilastoista pois, maahanmuuttajien työttömyys ei taida olla enää aivan mahdottoman paljoa valtaväestöä suurempaa.
Joten miksi siis maahanmuuttajat yleensä kelpaavat töihin, mutta juuri irakilaiset ja somalit eivät? Ja miksi tämä on rasismia? Voisiko olla ajateltavissa, että koska juuri nuo ryhmät ovat pääosin turvapaikanhakijoita eivätkä siirtolaisia, valtaosa heistä ei yksinkertaisesti ole koulutukseltaan ja osaamiseltaan sellaisia, joille on kysyntää Suomen työmarkkinoilla? Ja että kyse ei ole rasismista jos työpaikka annetaan 15 vuotta kouluja käyneelle henkilölle eikä muutaman kuukauden perehdytyskurssin suorittaneelle?
Kyllähän se aivan oikea ongelma on, että Suomeen on syntymässä syrjäytyneitä vähemmistöjä ja nuo vähemmistöt lähinnä kasvavat turvapaikanhakijoiden määrän kasvaessa juuri noista maista sen sijaan, että ne vähenisivät.
Mutta tämän ja kaikkien muiden ongelmien poistamisessa ensimmäinen tehtävä on tunnistaa ongelma oikein. Jos ongelma tunnistetaan väärin, ryhdytään korjaamaan väärää asiaa ja sitten ihmetellään kun mitään ei tapahdu. Jos kuvitellaan somalien työllisyyden havaittavasti paranevan kunhan vain Thorsille annetaan runsaasti lisää miljoonia tai miljardeja valtaväestön aivopesemiseksi, kuvitelma on mitä todennäköisimmin väärä. Jos nuo rahat käytettäisiin tulokkaiden laajempaan peruskoulutukseen, kielikoulutukseen ja lopuksi ammatilliseen koulutukseen, numerot muuttuisivat jos eivät nopeasti niin vuosissa kuitenkin. Tätä rahaa ei kuitenkaan ole missään, eikä oikeastaan tässä taloustilanteessa pidä ollakaan.
Joten ainoa mahdollisuus on syytellä valtaväestöä rasisteiksi. Ja toivoa sivutuotteena, että kaltaiseni Greenwichin Führer sekä lukuisat muut nykyistä ulkomaalaispolitiikan puutetta vastustavat häpeäisivät syvästi harhaoppisia ajatuksiaan, jotta Thorsin ei tarvitsisi jatkossakaan tehdä ikävää aivotyötä kuten esimerkiksi miettiä, miten Suomeen saataisiin tarpeellisia ulkomaalaisia ja miten tarpeettomat saataisiin pysymään muualla.

blog comments powered by Disqus