Matti Vanhanen kertoo meille, että talouskriisin laskua ei maksateta heikoimmilla?

Tämä on puhdasoppinen valhe. Se olisi muuttunut totuudeksi, jos siihen olisi lisätty sana “ainoastaan”, mutta sitten se ei olisi kelvannut enää propagandaksi.

Kun katsotaan tästä tulevaisuuteen ja huomataan valtion katastrofaalisessa tilassa olevat finanssit, joista kirjoitin pari päivää sitten, nähdään matkan varrella sekä veronkorotuksia että julkisten palvelujen ja tulonsiirtojen leikkauksia. Kassakriisiä ei voi hoitaa pelkästään toisella tavalla, vaan molempia keinoja tarvitaan tai edessä on valuuttarahaston holhous, joka tekee leikkausen lähinnä menopuolelle eli julkisiin palveluihin.

Vanhasen mainitsemat “yhteiskunnan heikoimmat” ottavat vastaan kovimman iskun. Ei siksi, että Vanhanen olisi kiero ja ilkeä, mikä on oikeastaan implisiittisesti selvää kun on mennyt liittymään maalaisliittoon, vaan siksi, että juuri tällä joukolla ei ole mitään mahdollisuuksia elättää itseään tai vyöryttää saamaansa lisälaskua eteenpäin.

Otetaan ensiksi veronkorotukset. Vanhanen on jo itse ilmoittanut kannattavansa arvonlisäveron nostamista. Tämä osuu yhtä lailla jokaiseen, ja suhteellisesti kovimmin niihin, jotka eivät voi siirtää mitään kulutustaan ulkomaille. Nämä ovat juuri niitä Vanhasen “heikoimpia”.

Muiden verojen korotuksessa on aina mahdollisuus sekä verosuunnitteluun että lisälaskun vyöryttämiseen eteenpäin. Jos vaikkapa yrityksille asetetaan jotain uusia tai korkeampia veroja, mitä Veijo K-kauppias oikein tekee? Maksaako lisäverot omasta pussistaan vai nostaako kaupan hyllyllä olevia hintoja sen verran, että oma kate säilyy samana? Veikkaan jälkimmäistä, ja koska Santeri S-kauppias tekee saman tempun, kilpailukaan ei tule tielle. Se, että ruuan hinta nousee viisi prosenttia, ei tunnu kaltaiseni ökyriistoporvarin taskussa mitään, mutta jos kulutuksesta 30% on ruokalaskua, se tuntuu. Rahallisesti kaikki yhteiskuntaluokat tietysti maksavat nämä vyöryneet verot kulutuksensa suhteessa, mutta jos mietitään sitä, kehen hintojen nousu oikein kirpaisee, nuoli osoittaa taas samaan suuntaan.

Palkansaajillakin on keinonsa välttää maksamasta lisälaskua. Kun verot nousevat, inflaatio laukkaa ja ostovoima heikkenee, tästä syntyy painetta työmarkkinaneuvotteluihin. Palkansaaja saa täysimääräisen tai osittaisen kompensaation parin vuoden sisään palkankorotuksissa, jotka päätyvät yritysten maksettaviksi, ja aiheuttavat hintoihin nousupaineita, ja Veijo K-kauppias.... jne, huomaatte kuvion. Perusturvan varassa elävä ei saa mitään automaattisia korotuksia mihinkään eikä todennäköisesti edes harkittuja, sillä rahaa ei ole kun kyse on säästö- ja kriisibudjeteista.

Lisäksi palkkojen ja perusturvan eriytyminen aiheuttaa yleistä hintapainetta kaikkialle, muunmuassa vuokriin. Jos palkansaajilla on enemmän rahaa, joku mielellään niistää sen pois. Vuokrat nousevat ja hinnat nousevat, ja vaikka eivät täysimääräisesti lisäansioita kattamaan, kärsimään joutuu eniten se kansanosa, jonka tulot eivät nousseet, ja Matti Vanhanenkin oikeasti tietää, mistä kansanosasta on kysymys.

Tulonsiirto- ja palvelupuolella syy-seurausketju on ilmeisempi. Jos tulonsiirtoja leikataan, niillä elävät eli nämä “heikoimmat” kärsivät. Jos julkisia palveluja leikataan, sama sakki kärsii, koska heillä ei ole rahaa ostaa yksityiseltä täydentäviä palveluja.

Laskua joutuu maksamaan jokainen paitsi pääomatuloilla elävä, sillä hän voi tarvittaessa verosuunnitella itsensä veroparatiisiin, ja lisälaskun maksaminen on jokseenkin vapaaehtoista. Valtaosa varmasti maksaa, mutta pakollista se ei ole. Vaikka hallitus seisoo päällään, huitoo käsiään italialaisen torikauppiaan tapaan, lukee 42 Ave mariaa ja muuttaa vettä viiniksi, se ei voi leikkausbudjettia tehdessään mitenkään välttää sitä, että suurimman haitan kokee juuri heikoimmassa asemassa oleva kansanosa.

Valtiolla ei ole mitään keinoja estää yllä kuvattuja asioita vaikka olisi poliittista tahtoakin, joten Matti Vanhanen voisi lopettaa valehtelun ja kertoa kansalle, että tulevaisuudessa palkansaajat pistetään kyykkyyn ja persaukisimpia potkaistaan lisäksi päähän, mutta tämä on vain otettava vastaan, koska se ei ole mitenkään vältettävissä. Ei taida löytyä Vanhaselta valtiomiestaitoja ja rohkeutta tälläkään kertaa.

Suomi tarvitsee pääministerikseen vätystelevän valehtelijan sijaan tämän päivän Winston Churchillin, joka kertoo, missä mennään ja mitä kaikkea pahaa tulevaisuus tuo tullessaan, mutta onnistuu silti innostamaan ihmisiä niin paljon, että valtaosa jaksaa rämpiä vaikeiden aikojen läpi eikä luovuttaa.

Sitä en tiedä, mistä tällainen henkilö löydettäisiin. Politiikan etulinja ei sellaista tunnu tarjoavan missään puolueessa. Tarvittaisiin hiirenharmaiden virkamiesten sijaan henkilö, jolla on Iiro Viinasen ajatusmaailma, Timo Soinin karisma ja Seppo Rädyn sitkeys. Eipä tule juurikaan ketään mieleen paitsi tietysti minä, mutta minultakin puuttuu sitkeys ja viitsiminen.