Iranin ydinaseohjelman kanssa ollaan taas ongelmissa. Ohjelman toteutus jatkuu huolimatta siitä, että sen tuomitsee jokainen muutamaa häirikkövaltiota lukuunottamatta. Rutiinivalhe on se, että kyse on rauhanomaisesta uraanin rikastamisesta, mitä ei usko kukaan.

Kiinnostavaa on kuitenkin seurata, miten USA:n vaatimuksiin tehdä asialle jotakin suhtaudutaan. Muut ovat “periaatteessa joo” -kannalla, mutta käytännössä ei näytä tapahtuvan paljon mitään. Suomessa olen lukenut punaviherlinnakkeesta sellaisenkin kommentin, että on aivan oikein, että Iran rakentaa ydinpommeja, sillä vain siten ne voivat suojautua USA:n uhalta. Tämä alkaa jo kuulostaa huolestuttavasti pysähtyneisyyden vuosien rauhanpommiretoriikalta.

Venäjä ja Kiina ovat hankalan paikan edessä nekin. Samoin kuin Suomen julkisessa sanassa, näiden maiden asenne on nykyään vastustaa kaikkea, mikä tulee USA:sta. Varsinkaan Venäjä ei todellakaan haluaisi naapurustoonsa ydinpommeja Iranille, sillä maa häiriköi jo muutenkin tarpeeksi entisen NL:n alueella ja yrittää etelässä vaikutusvaltaansa kasvattaa. Kiinalle asia on yhdentekevämpi, mutta se on kohta ellei jo nyt vielä USA:takin riippuvaisempi Lähi-Idän öljystä, sekään ei halua muutenkin epävakaalle alueelle lisää pommeja alueen häirikkövaltion käsiin.

Ongelma on se, että USA on oikeassa, vaikkei asiaa kuulukaan ääneen sanoa. Mutta koska asia on USA:n agendalla, koko muu maailma vastustaa sitä periaatesyistä ja ymmärtää annelitempakkamaisesti hulluimpiakin pomminrakentajia. Ydinpommi hullun käsissä on pieni murhe sen rinnalla, että inhottava USA saisi tahtonsa läpi jossakin asiassa.

Öljyn hinnan ollessa se mikä se on, emme voi odottaa edes vallanvaihtoa Iranissa. Emmekä oikeastaan muuallakaan Lähi-Idässä. Siellä yksi kuningashuone ei ole merkittävästi toista parempi ja Iranin pappisvaltio ei eroa puolestaan näistä mitenkään muuten kuin titteliensä perusteella, mutta kun rahaa vyöryy sisään ovista ja ikkunoista, ihmisten elintaso nousee ja vallankahvaan ollaan tyytyväisiä tai ainakin vähemmän tyytymättömiä.

Iranin ongelma ei ratkea sotimalla. Sodalla sitä saadaan vain siirrettyä. Nähdäkseni tässä kohtaa olisi paikallaan täydellinen eristäminen ja kaikkien kauppasuhteiden katkaiseminen. Öljyä voidaan ostaa jos haluavat myydä, mutta jos maahan ei valu kuin pieninä puroina yksityisen rajakauppapikkubisneksen kautta tuontitavaraa, öljyraha ei enää muutu hyvinvoinniksi. Iran on yksi niitä paikkoja, joissa valta ei ikinä vaihdu rauhanomaista tietä, koska sellaista ei ole tuossa yhteiskuntajärjestyksessä olemassakaan. Nähdäkseni olisi parempi, että iranilaiset itse tulisivat tähän tulokseen ja tekisivät tarvittavan kumouksen mielellään palatsivallankaappauksena sen sijaan, että tämä tehdään ulkomaisella asevoimalla.

Nyt kuitenkin periaatteellinen jähnääminen ja USA:n vastustaminen näyttävät estävän tämän tien. Tämän politiikan hinta voi olla yllättävän kova jos pommeja alkaa esimerkiksi Israeliin putoilla, sillä se juttu ei sitten jää siihen.