Tehy vähään aikaan viimeisen kerran

Tein jo päätöksen, etten kirjoittaisi sanaakaan tehystä ja sairaanhoitajista kunnes päästään räksytysvaiheen yli ja on jotain kerrottavaa.

Menin kuitenkin lukemaan Iltalehteä ja tämän edistyksellisen näkemyksen. Minä en tiedä mistä kaivosta Nurvala ammentaa ehtymättömän julkistalouden asiantuntemuksensa toteamalla "Tosiasiahan on, että mistään muualta ei rahaa löydy tilanteen laukaisemiseen kuin valtiolta", mutta sen tiedän, että kaivo ei ole kovinkaan syvä. Ja epäilen, ettei kannettukaan vesi siinä kovin kauaa pysyisi.

Minäkin tunnustan, etten ole julkistalouden asiantuntija, mutta olen lusinut Otaniemessä jonkunkin verran julkisoikeuden kursseja, ja silloin kun Suomeen veroja maksoin, siellä oli kunnallisveroksi kutsuttu kummajainen. Jos kunnat haluavat maksaa sairaanhoitajille reippaasti lisää, ne voivat tehdä sen korottamalla omia verojaan. Kunnallisvero on lisäksi hiukan valtionveroa oikeudenmukaisempi, koska sen progressiivisuudella on järkevä katto, mutta tiedän poliittisen vasemmiston olevan asiasta eri mieltä. Joka tapauksessa kunnat voivat aivan surutta korottaa verojaan, sillä meillehän on kerrottu lehtien ja naisjärjestöjen voimin, että veronkorotuksilla sairaanhoitajien vaatimattoman palkkapyynnön rahoittamiseksi on sama kannatus suomalaisten keskuudessa kuin oli Ceausesculla Romanian onnellisen kansan joukossa. Nähdäkseni valtiota ei siis tarvita tässä mihinkään ja joka muuta väittää, puhuu vastoin parempaa tietoaan.

Vai epäilevätköhän naisjärjestöt ja tutkimusten julkistajat, että gallupeissa saatu tulos kuvastaa kansan todellista tahtoa suunnilleen samalla tavalla kuin Ceausescun kannatusluvut Romaniassa kun kerran pitää ruinata maksumieheksi Jotakuta Muuta?
blog comments powered by Disqus