Olen nyt tässä kuukauden aikana kiinnittänyt huomion vastenmieliseen piirteeseen, jonka Kanaalin sumu toivottavasti pitää tällä puolella.

Teleoperaattorit mainostavat hirveästi kaikkia popinsaamisjuttuja kännyköihin. Ilmeisesti moni on tarttunut tarjoukseen tai edes tankannut atk:lla kännykän täyteen poppia, sillä se raikaa. Lontoon bussin yläkerta on nykyään lähes piinaa, sillä siellä on yksi tai kaksi etnisiin vähemmistöihin kuuluvaa hahmoa, jotka soittavat kännykkänsä kaiuttimesta "musiikkia" koko bussin riemuksi.

Tämä olisi etäisesti siedettävää, jos musiikki olisi hyvää, kuten esimerkiksi reipasta saksalaista iskelmämusiikkia. Mutta se ei ole. Tänään tuttua tapaamaan mennessä kuuntelin ilmeisesti päivän tärkeimmät uutuudet souliksi kutsutun r&b:n huohotussektorista, ja vaikka bussissa ei ollut telkkaria, jossa isotissinen artisti hinkkaa itseään tuunattua autoa vasten, musiikin soittajan ja hänen tuttavansa elehtiminen ja päälle laulaminen kompensoivat tätä keskeistä puutetta. Paluumatkalla sain tutustua rap-taivaan kiintotähtiin.

Minä maksaisin mielelläni 90 pencen sijaan £1,90 bussimatkasta, jos palveluskuntaan kuuluisi kaapinkokoinen henkilö, joka uittaisi jokaisen poppia soittavan kännykän ensin saippuavedessä, sitten syöttäisi puolikkaan pellelle ja lopulta ohjaisi tahdikkaasti mutta voimaperäisesti herrasmiehen rauhaa liiaksi häirinneen klunssijunkkarin ulos odottelemaan seuraavaa.