Tosikoiden aika
05/11/10 15:44
Sain idean tähän kun puimme satunnaista tapahtumaa Sevillasta.
Siellä oli päätetty rakentaa moskeija ja asukkaat yllätyksettömästi vastustivat kuten nykyään
vastustetaan melkein kaikkea, mutta valitustie ei tuottanut tulosta. Joku paikallinen neropatti kävi kuoppaamassa tontille possunraadon ja suunnitelma tyssäsi siihen, sillä koraanin mukaan tällaiseen sian saastuttamaan paikkaan ei saa rakentaa mitään.
Tekoa on pääosin pidetty röyhkeänä ja nähty kalteva pinta, jonka päässä kolisevat polttouunien luukut. Minusta tuo oli hyvä jäynä ja mielenosoitus, vaikka epäilemättä sisälsikin laittomia elementtejä, joista konna on syytä tutkia.
Tästä asiasta esitetyistä näkemyksistä tuli mieleen yleinen ajan henki, joka tuntuu olevan jonkunlainen tosikkous ja takakireys. Huumorille ei tunnu olevan sijaa enää missään, sillä on melko mahdotonta viljellä huumoria, josta kukaan ei koskaan loukkaantuisi tai hänen kuviteltaisi loukkaantuvan.
Kun ihmisiä käsitellään nykyään yksilön sijaan osana ryhmää (ei aina mutta näinkin tehdään) ja annetaan kaikennäköisille ryhmille, kerhoille, uskonnoille, lahkoille ja herra tietää keille kaikille jotain sananvaltaa, tulos on varsin surkea jos toivoo, että asioihin voisi vallankahvassa olla hieman rennompi ja humoristisempi ote.
Minä pidän parempana sitä, että vallankahvaan hakeutuu luovia ihmisiä, joilla on kyky ja halu ilmaista ajatuksiaan. Nykymeno rassaa kaikki tällaiset valopilkut pois kaikkialla muualla paitsi Italiassa, sillä jos poliitikko ei kulje jatkuvasti kieli keskellä suuta, skandaaleja jahtaava lehdistö löytää sellaisen ja jos ei löydä niin rakentaa pienen hännäntyngän ympärille. Lopulta poliitikko pyytelee vuolaasti anteeksi ja eroaa. Samaa esiintyy nykyään jo yritysmaailmassakin.
En oikein tiedä, mistä tämä tosikkouden vaatimus kumpuaa. On totta, että meillä on ja saa ollakin kaikennäköisiä äärimmäisen tosikoita ryhmiä ja hulluja kerhoja. Mutta missä kohtaa näistä tuli häntä, joka koiraa heiluttaa? Ei niistä oikeastaan ole sellaisia koskaan tullutkaan, sillä nykyisessä huumorintajuttomassa maailmassa ei kenenkään tarvitse edes loukkaantua verisesti, kunhan hyvää tarkoittavat hölmöt vain kuvittelevat heidän verisesti
loukkaantuneen.
Suomestakin löytyy hyviä esimerkkejä. Espoon betoniporsaista puhutaan joissain pelleseuroissa vieläkin ja väitetään, että muslimit loukkaantuivat porsaan näköisistä betoniporsaista jossain tienposkessa. Näin ei oikeasti tapahtunut vaan niistä reklamoi joku valtaväestön edustaja ja lopulta ei tapahtunut mitään. Siitä huolimatta elää sitkeänä huhu, että muslimit nitistivät tämänkin valopilkun elämästämme. Toinen esimerkki hieman lähempää oli median säälittävä yritys luoda ongelmaa.
Muistamme pienimuotoisen kohun kun Helsingin bussien kyljissä oli jonkun kerhon maksamia “jumalaa ei todennäköisesti ole olemassa” -mainoksia. Tämäkin yritettiin vierittää muslimien ongelmaksi. Lehtineekerit käyttivät loputtomasti aikaa ja vaivaa yrittäessään löytää edes yhden islaminuskoisen bussikuskin, joita nuo mainokset olisivat häirinneet. Kaikki haastatellut sanoivat, että heidän duuninsa on ajaa bussia eikä heitä kiinnosta, mitä siinä bussissa lukee. Tämä ei kuitenkaan skandaalia jahdanneelle medialle riittänyt, joten annettiin ymmärtää, että muslimit ovat asiasta loukkaantuneet vaikkeivät olleetkaan.
Tällaisten ankanpoikasten ongelma on se, että tosikkouden hengessä kuljetaan vain kriisistä ja vastakkainasettelusta toiseen. Jos kriisiä ei ole ja kaikki näyttävät tulevan toimeen keskenään, kriisiä aletaan rakentaa. Olen vankasti sitä mieltä, että erilaisten ihmisten on kaikkein helpointa tulla sopuisasti toimeen yhdessä, jos he osaavat nauraa yhdessä itselleen mutta myös toisilleen. Maailma ei voi mitenkään muuttua tätä paremmaksi holhoavan, byrokraattisen, haudanvakavan ja poliittista korrektiutta ylikorostavan sääntöviidakon pakkopaidassa.
Yllättävän monet ovat myös yllättävän jyrkästi asioissa joko puolesta tai vastaan juurikaan ottamatta selvää koko asian taustoista. Pelkkä mielikuva siitä, että jossain on nyt jotain sortoa ja mätää, riittää sangen pontevaan reaktioon, ja kun joku sitten kaivaa faktat pöytään ja toteaa, ettei mitään kriisiä ollut olemassakaan, kohina on jo alkanut elää omaa elämäänsä. Kriisi ja jyrkkä erimielisyys on syntynyt ja elää vahvana, vaikka sen syntymiseen johtanutta asiaa ei ollut lopulta olemassa.
Meillä pitää olla sääntöjä ja rajoja, mutta nyt ne eivät ole oikeassa paikassa. Lainsäädäntö sinänsä on koko lailla kohdallaan, mutta sen päälle rakentunut yleinen kulttuuri ja käsitys sopivasta ja sopimattomasta ei ole. Tapakulttuuri ei myöskään ole monoliitti ja jos neekeri-sanaa pidetään nyt loukkaavana, käytettäköön jotain muuta sanaa älköönkä vedottako siihen, että se oli ihan ok 42 vuotta sitten. Jos homous oli iljetys 50-luvulla, siitä ei voi johtaa, että sen pitäisi olla sitä tänäkin päivänä.
Jos julkinen keskustelu on hieman vapaampaa, tietysti
siellä joskus sattuu lipsahduksia itse kullekin ja joku oikeasti loukkaantuu. Kun joku loukkaantuu, häneltä on helpompi pyytää anteeksi kun tiedetään, kuka kärsi vahinkoa ja miksi, ja kenties jopa ottaa opiksi. Nykyiset “pyydän anteeksi kaikilta kaikkien puolesta” -tyyppiset mattivanhasvuodatukset ovat sisällöttömiä ja hengettömiä fraaseja, joita vain kuuluu hokea kun kuvitellaan, että kaikki ovat nyt ylen vihaisia.
Kaikki eivät ole ylen vihaisia, sillä jos olisivat, tuollaiset anteeksipyynnöt eivät lepyttäisi ketään vaan ihmiset olisivat sen jälkeen vihaisempia kun heidän kokemansa vääryys vain kuitattiin rutiinivalheella ja jatkettiin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Tämä tie olisi johtanut vallankumoukseen tai kapinaan jo ajat sitten, mutta koska sellaista ei ole tapahtunut eikä edes tekeillä, voimme ajatella, että lopulta meno on ollut aika sopuisaa eikä mitään jatkuvasti esillä olevia kriisejä ja jyrkkiä erimielisyyksiä todellisuudessa ole olemassakaan.
Ihmisten mielenrauhan kuvitellusta tilasta on tullut ylin pyhä yhteiskunnassa ja mikään keino ei tunnu olevan kyllin jämerä tämän suojelemiseksi. Ongelma on tietysti siinä, että koska kyse ei ole ihmisten todellisista näkemyksistä vaan kukkahattuisten, hyvää tarkoittavien hölmöjen käsityksistä heidän näkemyksistään, tulemme suojelleeksi jotakin, jota ei ole täyspäisten ihmisten mielissä olemassakaan. Kun suojeltava olio on kulissi tai heijastus, on äärettömän helppoa väittää, että nyt meillä on taas ongelma jossakin ja taas ministeri loukkasi sitä, tätä ja tuota. Epätodeksikaan väitettä ei voi osoittaa kun havainnoinnin kohdetta ei ole olemassa, joten keisarin uusien vaatteiden hengessä lausutaan haudanvakavia fraaseja, ja tämä on yhteiskunnan etulinjalle ainoa kunniakas tie ulos heille kulloinkin rakennetusta kuvitteellisesta kriisistä. Suurempaa luovuutta osoittava väki ei yksinkertaisesti viitsi tähän hommaan ryhtyä.
Ajan henkeä kuvaa hyvin se, että Suomessa juuri tällä hetkellä eniten palstatilaa ajatuksilleen saava poliitikko on Päivi Räsänen.
Siellä oli päätetty rakentaa moskeija ja asukkaat yllätyksettömästi vastustivat kuten nykyään
Tekoa on pääosin pidetty röyhkeänä ja nähty kalteva pinta, jonka päässä kolisevat polttouunien luukut. Minusta tuo oli hyvä jäynä ja mielenosoitus, vaikka epäilemättä sisälsikin laittomia elementtejä, joista konna on syytä tutkia.
Tästä asiasta esitetyistä näkemyksistä tuli mieleen yleinen ajan henki, joka tuntuu olevan jonkunlainen tosikkous ja takakireys. Huumorille ei tunnu olevan sijaa enää missään, sillä on melko mahdotonta viljellä huumoria, josta kukaan ei koskaan loukkaantuisi tai hänen kuviteltaisi loukkaantuvan.
Kun ihmisiä käsitellään nykyään yksilön sijaan osana ryhmää (ei aina mutta näinkin tehdään) ja annetaan kaikennäköisille ryhmille, kerhoille, uskonnoille, lahkoille ja herra tietää keille kaikille jotain sananvaltaa, tulos on varsin surkea jos toivoo, että asioihin voisi vallankahvassa olla hieman rennompi ja humoristisempi ote.
Minä pidän parempana sitä, että vallankahvaan hakeutuu luovia ihmisiä, joilla on kyky ja halu ilmaista ajatuksiaan. Nykymeno rassaa kaikki tällaiset valopilkut pois kaikkialla muualla paitsi Italiassa, sillä jos poliitikko ei kulje jatkuvasti kieli keskellä suuta, skandaaleja jahtaava lehdistö löytää sellaisen ja jos ei löydä niin rakentaa pienen hännäntyngän ympärille. Lopulta poliitikko pyytelee vuolaasti anteeksi ja eroaa. Samaa esiintyy nykyään jo yritysmaailmassakin.
En oikein tiedä, mistä tämä tosikkouden vaatimus kumpuaa. On totta, että meillä on ja saa ollakin kaikennäköisiä äärimmäisen tosikoita ryhmiä ja hulluja kerhoja. Mutta missä kohtaa näistä tuli häntä, joka koiraa heiluttaa? Ei niistä oikeastaan ole sellaisia koskaan tullutkaan, sillä nykyisessä huumorintajuttomassa maailmassa ei kenenkään tarvitse edes loukkaantua verisesti, kunhan hyvää tarkoittavat hölmöt vain kuvittelevat heidän verisesti
Suomestakin löytyy hyviä esimerkkejä. Espoon betoniporsaista puhutaan joissain pelleseuroissa vieläkin ja väitetään, että muslimit loukkaantuivat porsaan näköisistä betoniporsaista jossain tienposkessa. Näin ei oikeasti tapahtunut vaan niistä reklamoi joku valtaväestön edustaja ja lopulta ei tapahtunut mitään. Siitä huolimatta elää sitkeänä huhu, että muslimit nitistivät tämänkin valopilkun elämästämme. Toinen esimerkki hieman lähempää oli median säälittävä yritys luoda ongelmaa.
Muistamme pienimuotoisen kohun kun Helsingin bussien kyljissä oli jonkun kerhon maksamia “jumalaa ei todennäköisesti ole olemassa” -mainoksia. Tämäkin yritettiin vierittää muslimien ongelmaksi. Lehtineekerit käyttivät loputtomasti aikaa ja vaivaa yrittäessään löytää edes yhden islaminuskoisen bussikuskin, joita nuo mainokset olisivat häirinneet. Kaikki haastatellut sanoivat, että heidän duuninsa on ajaa bussia eikä heitä kiinnosta, mitä siinä bussissa lukee. Tämä ei kuitenkaan skandaalia jahdanneelle medialle riittänyt, joten annettiin ymmärtää, että muslimit ovat asiasta loukkaantuneet vaikkeivät olleetkaan.
Tällaisten ankanpoikasten ongelma on se, että tosikkouden hengessä kuljetaan vain kriisistä ja vastakkainasettelusta toiseen. Jos kriisiä ei ole ja kaikki näyttävät tulevan toimeen keskenään, kriisiä aletaan rakentaa. Olen vankasti sitä mieltä, että erilaisten ihmisten on kaikkein helpointa tulla sopuisasti toimeen yhdessä, jos he osaavat nauraa yhdessä itselleen mutta myös toisilleen. Maailma ei voi mitenkään muuttua tätä paremmaksi holhoavan, byrokraattisen, haudanvakavan ja poliittista korrektiutta ylikorostavan sääntöviidakon pakkopaidassa.
Yllättävän monet ovat myös yllättävän jyrkästi asioissa joko puolesta tai vastaan juurikaan ottamatta selvää koko asian taustoista. Pelkkä mielikuva siitä, että jossain on nyt jotain sortoa ja mätää, riittää sangen pontevaan reaktioon, ja kun joku sitten kaivaa faktat pöytään ja toteaa, ettei mitään kriisiä ollut olemassakaan, kohina on jo alkanut elää omaa elämäänsä. Kriisi ja jyrkkä erimielisyys on syntynyt ja elää vahvana, vaikka sen syntymiseen johtanutta asiaa ei ollut lopulta olemassa.
Meillä pitää olla sääntöjä ja rajoja, mutta nyt ne eivät ole oikeassa paikassa. Lainsäädäntö sinänsä on koko lailla kohdallaan, mutta sen päälle rakentunut yleinen kulttuuri ja käsitys sopivasta ja sopimattomasta ei ole. Tapakulttuuri ei myöskään ole monoliitti ja jos neekeri-sanaa pidetään nyt loukkaavana, käytettäköön jotain muuta sanaa älköönkä vedottako siihen, että se oli ihan ok 42 vuotta sitten. Jos homous oli iljetys 50-luvulla, siitä ei voi johtaa, että sen pitäisi olla sitä tänäkin päivänä.
Jos julkinen keskustelu on hieman vapaampaa, tietysti
Kaikki eivät ole ylen vihaisia, sillä jos olisivat, tuollaiset anteeksipyynnöt eivät lepyttäisi ketään vaan ihmiset olisivat sen jälkeen vihaisempia kun heidän kokemansa vääryys vain kuitattiin rutiinivalheella ja jatkettiin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Tämä tie olisi johtanut vallankumoukseen tai kapinaan jo ajat sitten, mutta koska sellaista ei ole tapahtunut eikä edes tekeillä, voimme ajatella, että lopulta meno on ollut aika sopuisaa eikä mitään jatkuvasti esillä olevia kriisejä ja jyrkkiä erimielisyyksiä todellisuudessa ole olemassakaan.
Ihmisten mielenrauhan kuvitellusta tilasta on tullut ylin pyhä yhteiskunnassa ja mikään keino ei tunnu olevan kyllin jämerä tämän suojelemiseksi. Ongelma on tietysti siinä, että koska kyse ei ole ihmisten todellisista näkemyksistä vaan kukkahattuisten, hyvää tarkoittavien hölmöjen käsityksistä heidän näkemyksistään, tulemme suojelleeksi jotakin, jota ei ole täyspäisten ihmisten mielissä olemassakaan. Kun suojeltava olio on kulissi tai heijastus, on äärettömän helppoa väittää, että nyt meillä on taas ongelma jossakin ja taas ministeri loukkasi sitä, tätä ja tuota. Epätodeksikaan väitettä ei voi osoittaa kun havainnoinnin kohdetta ei ole olemassa, joten keisarin uusien vaatteiden hengessä lausutaan haudanvakavia fraaseja, ja tämä on yhteiskunnan etulinjalle ainoa kunniakas tie ulos heille kulloinkin rakennetusta kuvitteellisesta kriisistä. Suurempaa luovuutta osoittava väki ei yksinkertaisesti viitsi tähän hommaan ryhtyä.
Ajan henkeä kuvaa hyvin se, että Suomessa juuri tällä hetkellä eniten palstatilaa ajatuksilleen saava poliitikko on Päivi Räsänen.
blog comments powered by Disqus