Amerikkalaiset ovat onnistuneet lähettämään ihmisiä kuuhun ja takaisin melkein 40 vuotta sitten silloisella tietotekniikalla, jonka rinnalla nykyinen taskulaskin on todellinen hitech-hirmu.
Pankit ja pörssit ja selvitystalot siirtävät joka sekunti miljardien edestä rahaa ja omaisuutta sinne tänne ja siitä ei tunnu hukkuvan kovinkaan paljon matkan varrella.
Supermarketin kassajärjestelmät osaavat arpoa oikeat hinnat tuotteille lauantairuuhkassa aivan mainiosti.

Suomen eduskunta sen sijaan on tilannut Tietoenatorilta järjestelmän 200 kansanedustajan käyttöön herran vuonna 2006. Tällä järjestelmällä ilmoittaudutaan täysistuntoon ja varataan puheenvuoroja. Vuonna 2007 tämän massiivisen järjestelmän valmistuttua paljastui, ettei se kestä 200 yhtäaikaisen ilmoittautujan tai puheenvuoron varaajan aiheuttamaa kuormaa vaan kaatuu kesken kaiken. Järjestelmää on korjattu nyt vuoden verran ja samalla budjetti on paisunut 3,2 miljoonaan euroon.

Hinta kenties selittyy osaltaan sillä, että Tietoenatorin on täytynyt tehdä isolla rahalla keräilijän kanssa diili jostain vuosikymmenten takaisesta atk-harvinaisuudesta, sillä mikään viimeisen 30 vuoden aikana valmistettu värkki ei tukehdu kahteensataan binääriseen "olen paikalla - en ole paikalla" -toimitukseen tai jaa-ei-tyhmiä-poissa -valintaan.

Jos taas laitteisto on täysin moderni, mutta tämä tieteellistä laskentaa, massiivisia algoritmeja, kolossaalisen tietokantaratkaisun ja äärimmäisen kompleksisen sanomanvälitysjärjestelmän sisältävä softa on koodattu sellaiseksi, että se tukehtuu muutamaan samanaikaiseen tapahtumaan, miksi ihmeessä tilaaja maksaa lisähintaa siitä, että toimittaja korjaa virheensä? Softan hinnassa on alun alkaenkin ollut nolla liikaa perässä, koska tällaisessa järjestelmässä ei tarvitse keksiä mitään uutta vaan tehdä bruteforce-menetelmällä simppeli varausjärjestelmä, jollaisia todennäköisesti olisi tarjolla hyllysoftanakin.

Kun tällaisen homman kanssa askarrellaan verorahalla kaksi vuotta ja kipataan siihen miljoonatolkulla rahaa, olen mielestäni löytänyt yhden sangen tyypillisen esimerkin siitä, mihin julkiselle sektorille päätyvä raha katoaa, kun palveluihin ja tarvitseville sitä ei tunnu rittävän kuin äärimmäisen kitsaasti.