Kovakantiset kirjat
14/09/09 18:08
Kävin kirjakaupassa ja ihmettelin kovakantisten kirjojen määrää. Nykyään, kuten aina ennenkin, kaikki uutuudet ilmestyvät kovakantisina ensin ja paperbackeina myöhemmin.
Miksi? Joskus kauan sitten kyseessä lienee ollut rahastus, koska uutuuksista haluttiin nyhtää suurempi hinta alkuun ja myydä halvalla myöhemmin. Tämä ei kuitenkaan näyttäisi ainakaan täysin pitävän enää paikkaansa, sillä kovakantisen uutuuskirjan hinta on kymppi, ja paperback voi maksaa kauppaan tultuaan suunnilleen kympin. Jos kovakantisen tekeminen maksaa enemmän, hintaero katoaa pääosin siihen.
Vaikka tästä olisikin kyse, miksi ensipainosta ei voi tehdä molemmista ja myydä vaikka samaan hintaan aluksi? Ymmärrän, että monet haluavat hyllyihinsä vain kovakantisia kirjoja. Minä sen sijaan mietin usein matkalukemista, ja paperbackit ovat siinä ylivoimaisia kun ne voi sulloa mihin vain eivätkä ne paina niin paljoa. Asia tuli mieleen kun mietin, että ostaisin siirtomaakierrokselle uuden Dan Brownin ajankuluksi, mutta ei sitä saane kuin kovakantisena, eli en osta.
Tässä näyttää olevan jotenkin vastakkain terve järki ja asiakaskunnan toiveet, ja Wanha ja Perinteikäs Tapa Myydä Kirjoja, joista tietysti jälkimmäinen vie voiton. Paperikirjabisneksen pitäisi kuitenkin ymmärtää olevansa muutenkin auringonlaskun ala, sillä siinä vaiheessa kun bittikirjalukulaitteet tästä hieman kehittyvät ja standardoituvat myös sisällön ja formaattien osalta, oletan tämän nakertavan kirjamyyntiä joka suunnasta ja runsaasti. Nykyisetkään lukulaitteet eivät ole enää mahdottomia, mutta silti hieman raakileen oloisia, ja voittajaa eri tekniikoiden ja formaattien välillä on vaikea vielä nimetä.
Paperikirjojen myynti vähentynee joka tapauksessa, joten kannattaisiko tämän bisneksen siirtyä vähitellen siilipuolustusmoodiin ja ryhtyä tarjoamaan edes sitä, mitä asiakkaat haluavat ostaa, eikä niin, että ensin tulee kovakantinen kirja, puolen vuoden kuluttua fyysisiltä mitoiltaan kovakantisen kokoinen pehmeäkantinen ja vasta joskus tämän jälkeen pokkari?
Useille kirja ei ole enää mikään sisustuselementti, joita pitää saada olohuoneessa oleva kirjahylly täyteen osoitukseksi sivistyneisyydestä ja lukeneisuudesta, ja nykyisissä olohuoneissa ei kirjahyllyjä edes välttämättä ole, vaan ne sijoitetaan työhuoneeseen, kirjastoon tai, minun tapauksessani, viskihuoneeseen. Kun kirjoilla ei enää sisusteta, yhä harvempaa kiinnostaa niiden ulkoasu, vaan niitä ostetaan - jos ostetaan - sisällön takia, ja kenties jopa heitetään lukemisen jälkeen pois tai "unohdetaan" hotellin tai kahvilan pöydälle tai pubiin seuraavan luettavaksi.
Miksi? Joskus kauan sitten kyseessä lienee ollut rahastus, koska uutuuksista haluttiin nyhtää suurempi hinta alkuun ja myydä halvalla myöhemmin. Tämä ei kuitenkaan näyttäisi ainakaan täysin pitävän enää paikkaansa, sillä kovakantisen uutuuskirjan hinta on kymppi, ja paperback voi maksaa kauppaan tultuaan suunnilleen kympin. Jos kovakantisen tekeminen maksaa enemmän, hintaero katoaa pääosin siihen.

Tässä näyttää olevan jotenkin vastakkain terve järki ja asiakaskunnan toiveet, ja Wanha ja Perinteikäs Tapa Myydä Kirjoja, joista tietysti jälkimmäinen vie voiton. Paperikirjabisneksen pitäisi kuitenkin ymmärtää olevansa muutenkin auringonlaskun ala, sillä siinä vaiheessa kun bittikirjalukulaitteet tästä hieman kehittyvät ja standardoituvat myös sisällön ja formaattien osalta, oletan tämän nakertavan kirjamyyntiä joka suunnasta ja runsaasti. Nykyisetkään lukulaitteet eivät ole enää mahdottomia, mutta silti hieman raakileen oloisia, ja voittajaa eri tekniikoiden ja formaattien välillä on vaikea vielä nimetä.
Paperikirjojen myynti vähentynee joka tapauksessa, joten kannattaisiko tämän bisneksen siirtyä vähitellen siilipuolustusmoodiin ja ryhtyä tarjoamaan edes sitä, mitä asiakkaat haluavat ostaa, eikä niin, että ensin tulee kovakantinen kirja, puolen vuoden kuluttua fyysisiltä mitoiltaan kovakantisen kokoinen pehmeäkantinen ja vasta joskus tämän jälkeen pokkari?
Useille kirja ei ole enää mikään sisustuselementti, joita pitää saada olohuoneessa oleva kirjahylly täyteen osoitukseksi sivistyneisyydestä ja lukeneisuudesta, ja nykyisissä olohuoneissa ei kirjahyllyjä edes välttämättä ole, vaan ne sijoitetaan työhuoneeseen, kirjastoon tai, minun tapauksessani, viskihuoneeseen. Kun kirjoilla ei enää sisusteta, yhä harvempaa kiinnostaa niiden ulkoasu, vaan niitä ostetaan - jos ostetaan - sisällön takia, ja kenties jopa heitetään lukemisen jälkeen pois tai "unohdetaan" hotellin tai kahvilan pöydälle tai pubiin seuraavan luettavaksi.
blog comments powered by Disqus