click tracking

Vaihtoehtojen puute

Kun seuraan politiikkaa Suomessa ja Britanniassa, oikeastaan koko Euroopassa, käteen jää se, että maan poliittinen järjestelmä on juuri niin vahva kuin maan hallitus.

Britannia pärjää tällä hetkellä melko hyvin, sillä vaikka koalitio on koalitio, se näyttää pysyvän hyvin kasassa ja peräpenkistä huutelu ei pahemmin heiluta menoa. Nick Cleggiä on mollattu monesta, mutta hän on tehnyt kunniakkaasti juuri sen minkä on luvannut, eli pitänyt puolueensa hallituksessa ja rivit suorassa, yhdessä sovittua ohjelmaa noudattaen.

Suomen hallituksen surkea tila on tullut jo käsiteltyä moneen kertaan. Liian hajanainen koalitio ja vaalitulos, joka ei mahdollista minkäänlaista kahden puolueen johtamaa vahvaa hallitusta. Tuloksena ei synny juuri mitään.

Yleensä heikkoja hallituksia vastassa on vahva oppositio, mutta nyt tämä ei pidä paikkaansa missään maassa. Oppositiopolitiikka sekä täällä että siellä on surkeaa, sillä se ei tarjoa todellisia vaihtoehtoja. Monissa maissa lisämurheena ovat Perussuomalaisten kaltaiset untuvikkopuolueet, joilla ei ole kokemusta oikein mistään. Sitä ei tietysti saa muuten kuin tekemällä, mutta nyt harjoittelu osuu huonoon aikaan.

Oppositiopolitiikan murheen alhosta ei kuitenkaan voida syyttää persuja hengenheimolaisineen. Tosiasiassa kyse on siitä, että puolueet ovat vallankahvassa väärin päin ja tilanne markkinoilla on sellainen, että velkaantuminen on käytännössä pakko lopettaa, on sen lopettaminen järkevää politiikkaa tai täysin järjenvastaista. Nyt keskustelua ei kuuluisi käydä ensinkään siitä, onko budjettien tasapainottaminen hyvä vai huono asia minkäkin talousteorian mukaan. Tämä on epäoleellista, sillä meillä ei ole mahdollisuutta valita yhtä tai toista sen mukaan, mitä pidämme järkevänä.

Vallankahvassa on melkein kautta Euroopan maltillinen oikeisto, mutta nämä hallitukset ovat heikkoja. Julkisen sektorin supistaminen sinänsä sopisi kyllä oikeistolle, mutta koska hallitukset eivät ole erityisen vahvoja, ne eivät pysty tekemään tarvittavia toimenpiteitä. Oppositio ei kuitenkaan tarjoile avuksi yhtään
IMG_0336
mitään, sillä oppositiossa ovat lähinnä maltilliset vasemmistopuolueet, joista valtaosa on vielä vaihtanut rökäletappioiden jälkeen puheenjohtajiaankin. Euroopan maltillisen vasemmiston johtajana melko untuvainen Urpilainen alkaa olla jo vanha tekijä. Vasemmistolle julkisen sektorin alasajo on ideologisesti täysin mahdotonta.

Tästä tilanteesta selvittäisiin poliittisesti ulos paljon paremmin, jos vasemmisto olisi vallassa.

Luitte aivan oikein.

Kun vallankahvassa olisi vasemmisto, se pakotettaisiin tekemään säästötoimenpiteitä, vaikkei se siitä pidäkään. Oikeisto olisi oppositiossa kirittämässä ja vaatimassa, että pitäisi tehdä vieläkin enemmän. Lopputuloksena syntyisi huomattavasti enemmän kuin nyt, sillä vasemmisto olisi opposition kirityksessä pakotettu töihin tai valta vaihtuisi. Vallan vaihtuessa taas oikeisto joutuisi oikeasti vastaamaan huutoonsa.

Nyt ollaan nurinkurisessa tilanteessa, jossa oikeistolla olisi tahto muttei kykyä rivien heikkouden takia. Vasemmistolla ei ole edes tahtoa, joten se ei todellisuudessa kiritä vallankahvaa tekemään välttämätöntä.

Ongelman näkee täällä viikottain Prime minister’s questionsissa. Britannia velkaantuu järkyttävää vauhtia ja talous sukeltaa. Säästäminen ei ole mukavaa, mutta se on pakollista. Hallitus tekee jotakin ja aina kun se saa jotain aikaiseksi, oppositio hyökkää sitä vastaan toteamalla, ettei tästä olisi saanut säästää. Kun kysytään, mistä sitten saa säästää, vastaus on “ei mistään, nyt pitää velkaantua vielä nopeammin ja elvyttää”. Ed Milibandin räksytys PMQ:ssa on melko surkeaa katsottavaa, sillä Labour ei edes yritä tarjoilla hänen johdollaan toteuttamiskelpoisia tai edes ajatuksia herättäviä vaihtoehtoja.

Tyypillinen esimerkki nähtiin pari viikkoa sitten kun Miliband vaati PMQ:ssa hallitusta ottamaan uudelleen käyttöön pankkien bonusveron, jonka Labour keksi hätäkakkana ennen vaaleja. Se tuotti kertaluontoisesti hieman rahaa, sillä kun se keksittiin kesken vuotta, sitä ei enää voinut tuon ainoan käytössä olleen vuoden aikana kiertää. Sen sijaan tuon veron jälkeen nähtiin jo, kuinka pankit muuttivat bonukset peruspalkaksi, mistä kirjoittelin muutama kuukausi sitten, ja vero ei olisi tuottanut suurensuuria. Rahat olisi tällä kertaa pitänyt käyttää nuorisotyöttömyyden helpottamiseen tukiaisilla. David Cameron vastasi, että Miliband on nyt ehdottanut puolen vuoden aikana pankkiveron käyttöönottoa kahdeksan kertaa ja sillä olisi pitänyt rahoittaa yhden kerran terveydenhoitoa, toisen kerran päivähoitoa, kolmannen kerran sitä, tätä ja tuota jne jne jne ja nyt siis sillä pitäisi tarjota työpaikkoja nuorille. Montako kertaa sama raha on tarkoitus käyttää?

Tässä ei siis ole minkäännäköistä keskustelua siitä, miten talous tasapainotettaisiin vaan siitä, mihin kaikkialle pitäisi jakaa enemmän tukiaisia. Juuri tämä politiikka on vetänyt koko sosdem-Euroopan suohon eikä se sieltä varmasti nouse, jos törsätään vielä hieman enemmän.

Oppositio ei siis kiritä hallitusta töihin vaan jättää hallitukselle tilaisuuden olla tekemättä juuri mitään, sillä kukaan ei vaadi tuloksia ja joka viikko ehdota, miten asiat tehtäisiin paremmin. Oppositio käy täysillä tulevien vaalien kampanjaa, jossa se uskottelee ihmisille, että velaksi eläminen voi jatkua aivan kuten ennenkin, kunhan vain Labour pääsee valtaan. Ei se tietystikään voi jatkua, on vallassa kuka vain, joten pettymys tulee olemaan karvas.

Vasemmisto odottelee lähinnä joulupukkia, ja kun oppositiopolitiikka on tällä tasolla, oikeisto voi keskittyä selittämään, ettei joulupukkia ole olemassa.
blog comments powered by Disqus