Joku Ajatuksien Tonava on maalaillut Suomelle tulevaisuudenvisiota.

Kaikenlaisia oikeitakin ongelmia esitetään, mutta pari merkittävää asiaa jää jälleen kerran vaille huomiota, aivan kuten kaikissa muissakin visioissa.

Ensimmäinen liittyy julkistalouteen. Kukaan ei tunnu uskaltavan koskaan ehdottaa, että julkistalous pannaan rönsyjenkarsintakuurille. Päällekkäisiä ja hierarkisia hallintorakenteita pitää purkaa, ja hallinto ylipäätään pitää rakentaa uudelleen tehtäväorientoidusti. Sen sijaan, että lähdetään ministereistä ja mietitään, mitä kaikkea he voivat puuhastella, määritelläänkin valtion tehtävät. Osa niistä on yleisiä kuten maanpuolustus ja pelastustoimi, osa puolestaan palvelulähtöisiä.

Kun ensin määritellään tehtävät asiat ja tarjottavat palvelut, vasta sen jälkeen ryhdytään miettimään, mikä olisi paras tapa tehdä nämä asiat. Osa kannattaa varmasti tehdä paikallisesti ja verottaa paikallisesti, osa kannattaa tarjota valtiollisesti ja verottaa valtiollisesti. Ehkä joitain asioita on järkevää tehdä lääni- tai maakuntatasolla. Kun on sovittu, kenelle kuuluu asiassa vastuu, huolehditaan siitä, että juuri tällä portaalla on päätöksenteko-oikeus sekä rahoitusvelvollisuus.

Kun lähdetään palvelupäästä, huomataan nykyiset julkisen sektorin tehtävät esille asettamalla, että osaa palveluista ei tarvitse nykymaailmassa kukaan. Osa taas ei ole niihin pistetyn rahan arvoisia. Lisäksi huomataan, että tarjottavia palveluja hallinnoidaan ja rahoitetaan hyvin monimutkaisilla rakenteilla. Sillä on työllistävä vaikutus, mutta tämä hallinnollinen pöhö ei tuota kerrassaan mitään.

Toinen selvä puute liittyy yritysrahoitukseen, erityisesti aloittelevien yritysten osalta. Raportti marisee siitä, että kasvuyritysten etsintä painottuu liiaksi suuryrityksiin. Tämä on epäilemättä totta, mutta vain osa ongelmaa. Kasvuyritysten etsintä tarvitsee raaka-aineeksi yrityksiä ylipäätään, ja yritysrahoitus on Suomessa lapsenkengissä. Poislukien pari hikinörttifirmaa, rahoitusta ei juuri saa mistään osakeomistusta vastaan, eli ns. riskirahaa. Tämä johtuu siitä, että Suomessa on vähän rikkaita, jotka ylipäätään rahoittavat riskirahalla yrityksiä, ja kun Suomen rikkaat ovat pääosin it-kuplan tuotteita, riskirahaa tätä kautta on tarjolla huonoilla ehdoilla vain sellaisille yrityksille, joita nämä ihmiset ymmärtävät.

Pankkirahoitus taas on ongelmallinen, koska sitä ei nykyään saa ilman henkilökohtaista takausta. Muita rahoituskanavia ei välttämättä ole. Tämä pitäisi jotenkin korjata. Rikkaiden määrä ei ole kasvussa, joten yritysrahoitus jää muiden toimijoiden varaan. Vaihtoehtona on joko ryhtyä rahoittamaan aloittelevia yrityksiä osakeosuutta vastaan huomattavasti avokätisemmin jostain valtiollisesta putkasta, tai muuttaa lainsäädäntöä siten, että pankkeja estetään joko suoraan tai välillisesti pistämästä yrittäjää osakeyhtiömuotoisen yrityksen velkojen takaajaksi.

Kummassakin järjestelmässä on puolensa. Valtiollinen riskirahoittaja osakeomistusta vastaan todennäköisesti pyörisi omillaan jos yritykset valitaan liiketoimintasuunnitelman perusteella eikä aluepoliittisin perustein. Pankkijärjestelmä on toisaalta olemassa. Pankit tietysti huutavat kuin hinaajat ja kertovat, että yritysrahan saanti tyssää tykkänään jos yrittäjä ei ole asuntoineen veloista vastuussa, mutta tämä on roskaa. Yritysten rahoittaminen on hyvä bisnes, ja riskinhallinnallisesti ja lainojen ehtoja säätämällä jopa suomalainen pankki osaa tehdä touhusta bisnestä. Nyt niitä ei pakoteta siihen, koska henkilökohtainen takaus maassa, jossa ei ole henkilökohtaista konkurssia, on velkojalle kultakaivos kaikissa tilanteissa.