Pysähtyneisyyden aika
25/01/11 11:58
Mari Kiviniemi, oikeastaan kaikki muutkin puoluejohtajat ja tänään myös Hesarin pääkirjoitustoimittaja vaativat Suomeen “yhteiskuntasopimusta”, jolla maa pelastetaan.
Minä väitän, että tällaista sopimusta ei tarvita vaan se olisi
syntyessään jopa vahingollinen.
Jossain olosuhteissa tällainen sopimus on voinut olla paikallaan, mutta nykyisessä maailman ajassa se estäisi ongelmien korjaamisen ja aiheuttaisi niitä joihinkin uusiin paikkoihin. Sallikaa minun selittää.
Sopimuksen pitäisi kattaa palkat ja velvoittaa yritykset tekemään jotain investointeja. Samalla pitäisi sopia eläkkeistä ja melkein kaikesta muustakin. Uskooko joku, että tällainen sopimus oikeasti voidaan synnyttää, sillä se pitäisi synnyttää nopeasti? Perusturvan uudistamiskomitea istui kolme vuotta eikä saanut aikaiseksi mitään. Eläkeasiassa ei ole tapahtunut mitään liikahtamista bunkkereista. Elinkeinoelämä on erityisesti halunnut luopua keskitetyistä tuloratkaisuista, joten mikä motiivi heillä on niihin palata? Ammattiliitot näkisivät jokaisen keskustelunaiheen mahdollisuutena iltalypsää jotakin lisäetuja joitakin myönnytyksiä vastaan, ja jotta vahvat liitot saadaan mukaan ylipäätään, palkankorotusten pitää olla melko suuria.
Jos Suomesta pitäisi etsiä erityisiä ongelmia, niitä löytyy nähdäkseni kaksi ja puoli: Ensimmäinen on julkistalouden vaje, joka on rakenteellista laatua. Toinen on persaukinen ja kuluttamaan kykenemätön keskiluokka ja puolikas on liian pienet tuloerot, sillä se liittyy edelliseen.
Mitään näistä asioista ei korjata antamalla kaikille samansuuruiset palkankorotukset vuosikausia peräkkäin.
Julkisella sektorilla työskentelee kohtapuoleen enemmän väkeä kuin yksityisellä sektorilla. Kun mitkään tervehdyttämis- ja järkeistämistoimet eivät tunnu tulevan kyseeseen poliittisesti mahdottomina, julkinen sektori pitää näivettää tarjoamalla seuraavat kymmenen vuotta nollalinjaa kaikille muille paitsi välttämättömiksi katsotuille avainalojen etulinjalle (lääkärit, poliisit, opettajat jne). Kun julkisen sektorin työ muuttuu kaikkialla muualla ajan kanssa huonosti palkatuksi, sinne on vaikeaa tai mahdotonta saada työntekijöitä. Tämän on pakko käynnistää jotakin rationalisointihankkeita, joissa lisätään automaatiota ja lopetetaan turhimpien töiden tekeminen tykkänään, sillä niihin ei riitä tekijöitä.
Yksityisellä sektorilla rahaa ei saada palkkoina ulos optimaalisia määriä, sillä kaikennäköiset yleissitovat ja muut sopimukset tehdään lähinnä heikoimpien maksukyvyn mukaan. On sitten kyse paikallisesta sopimisesta, henkilökohtaisesta palkkaneuvottelusta tai jonkun alan työehtosopimuksesta, on aivan selvää, että joissain paikoissa on varaa maksaa enemmän kuin toisissa. Jos tätä ei huomioida vaan ryhdytään tekemään koko yhteiskunnan kattavia yhteiskuntasopimuksia, rahaa saadaan kiertoon kokonaisuutta ajatellen vähemmän niistä firmoista, joilla olisi varaa maksaa hieman enemmänkin.
Yritysten sitouttaminen investointeihin on kuollut kirjain, sillä tätä ei voida valvoa mitenkään eikä ole lakia, jolla voidaan yleisesti tähän velvoittaa. Jos erityisesti joistain hankkeista sovitaan, voisi ajatella, että kyseessä olisi sopimusoikeudellinen asia, mutta epäselväksi jää, keiden tuo sopimus pitäisi
allekirjoittaa, kuka olisi vahingon kärsijä ja kenellä olisi oikeus korvauksiin, sillä hanke olisi kuitenkin keskusjärjestöjen välinen.
Elinkeinoelämän keskusjärjestöllä ei ole mitään mandaattia velvoittaa jäsenyrityksiään investoimaan, sillä investointipäätökset ovat lain mukaan vähintäänkin yhtiön toimivan johdon tai hallituksen asioita ja suuremmissa tapauksissa ehkä jopa yhtiökokousasioita. Vaikka EK sanoo kuinka, että nyt te rakennatte tehtaan tuonne mutta yritysten omistajat eivät halua niin tehdä, EK:lla tai oikeuslaitoksella ei ole mitään keinoja pakottaa näin tekemään.
Muutenkin tuntuu ajatuksena järjettömältä, että yritykset pakotettaisiin rakentamaan kannattamattomia yksiköitä vääriin paikkoihin, sillä vaikka nuo yksiköt rakennettaisiin, seuraava saneeraaja ampuisi ne oitis alas ja sen jälkeen maakunnissa olisi jälleen lisää tyhjiä teollisuushalleja, joista yritettäisiin tehdä kylpylöitä venäläisille. Olisikohan kannattanut rakentaa se kylpylä saman tien jos kerran se oli hyvää bisnestä?
Poliittisen elämän sitominen tällaiseen sopimukseen siirtäisi jälleen uusia asioita poliittisen päätöksenteon ulottumattomiin ja sementoisi vanhat, jotka tässä nakkisuojassa jo ovat. Kun sopimuksessa sovittaisiin kaikesta, ainut, jolta noudattamista todella edellytettäisiin, olisi nimenomaan hallitus ja poliittinen järjestelmä.
Minä näen asian niin. että lähiaikoina tarvitaan ketteryyttä eikä pysähtyneisyyttä. Maailma voi muuttua ympärillä nopeastikin talousasioissa ja vähän muissakin. Tällöin ollaan kestämättömässä tilanteessa, jos yritykset pakotetaan noudattamaan Gosplanin tekemää viisivuotissuunnitelmaa, vaikka sillä ei ole mitään menestymisen ja hyvän bisneksen mahdollisuuksia muuttuneessa tilanteessa. Palkansaajat sidotaan pienten palkankorotusten köyhyysloukkuun jos/kun inflaatio
lähtee setelipainon takia vielä rivakammalle laukalle, huolimatta siitä, että osa palkansaajista työskentelee hyvin menestyvissä ja tilanteen oikein oivaltaneissa yrityksissä ja toimialoilla. Valtiolta otettaisiin pois kaikki keinot tarttua mitenkään huoltosuhteen heikkenemiseen, eläkejärjestelmän romahtamiseen ja sensellaisiin pikkuasioihin jos sattuvat eteen osumaan, sillä asiat on sovittu yhteiskuntasopimuksessa. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää ottaa lisää velkaa.
Yhteiskuntasopimuksen iso vika on sekin, että se jarruttaa rakennemuutosta, jollainen Suomessa selvästi on käynnissä ja joka tarvitaan. Suomi on muuttumassa jälkijunassa teollisuusvaltiosta palveluvaltioksi ja tämä tarkoittaa sitä, että teollisuus näivettyy. Kukoistavatko palvelualat, se jää nähtäväksi. Yhteiskuntasopimus ei niitä auta, sillä palveluviennissä pääsääntöisesti katteet ovat kohdallaan eikä ole mitään väliä, onko palkankorotus kaksi vai viisi prosenttia. Jos teollisuuden annetaan mennä konkurssiin yhteiskuntasopimusten takia sen sijaan, että suomalaiset yritykset pysyisivät hengissä investoimalla valmistukseen halvemman työvoiman, halvemman energian ja väljempien sääntöjen valtioissa kuten kaikkialla muuallakin tehdään, menetämme myös yritysverotulot ja tilalle ei tule mitään.
Yhteiskuntasopimus on turskea tuulahdus pysähtyneisyyden aikaa. Kun kaikki merkittävät puoluejohtajat haluaisivat sellaisen, se kertoo meille siitä, että yksikään heistä ei ymmärrä, mikä Suomessa on oikeasti vialla ja miten maailma on muuttunut.
Tässä mielessä lienee sama, kenestä heistä nousee seuraava pääministeri, sillä tiedämme jo nyt, että hän tulee olemaan aasi.
Minä väitän, että tällaista sopimusta ei tarvita vaan se olisi
Jossain olosuhteissa tällainen sopimus on voinut olla paikallaan, mutta nykyisessä maailman ajassa se estäisi ongelmien korjaamisen ja aiheuttaisi niitä joihinkin uusiin paikkoihin. Sallikaa minun selittää.
Sopimuksen pitäisi kattaa palkat ja velvoittaa yritykset tekemään jotain investointeja. Samalla pitäisi sopia eläkkeistä ja melkein kaikesta muustakin. Uskooko joku, että tällainen sopimus oikeasti voidaan synnyttää, sillä se pitäisi synnyttää nopeasti? Perusturvan uudistamiskomitea istui kolme vuotta eikä saanut aikaiseksi mitään. Eläkeasiassa ei ole tapahtunut mitään liikahtamista bunkkereista. Elinkeinoelämä on erityisesti halunnut luopua keskitetyistä tuloratkaisuista, joten mikä motiivi heillä on niihin palata? Ammattiliitot näkisivät jokaisen keskustelunaiheen mahdollisuutena iltalypsää jotakin lisäetuja joitakin myönnytyksiä vastaan, ja jotta vahvat liitot saadaan mukaan ylipäätään, palkankorotusten pitää olla melko suuria.
Jos Suomesta pitäisi etsiä erityisiä ongelmia, niitä löytyy nähdäkseni kaksi ja puoli: Ensimmäinen on julkistalouden vaje, joka on rakenteellista laatua. Toinen on persaukinen ja kuluttamaan kykenemätön keskiluokka ja puolikas on liian pienet tuloerot, sillä se liittyy edelliseen.
Mitään näistä asioista ei korjata antamalla kaikille samansuuruiset palkankorotukset vuosikausia peräkkäin.
Julkisella sektorilla työskentelee kohtapuoleen enemmän väkeä kuin yksityisellä sektorilla. Kun mitkään tervehdyttämis- ja järkeistämistoimet eivät tunnu tulevan kyseeseen poliittisesti mahdottomina, julkinen sektori pitää näivettää tarjoamalla seuraavat kymmenen vuotta nollalinjaa kaikille muille paitsi välttämättömiksi katsotuille avainalojen etulinjalle (lääkärit, poliisit, opettajat jne). Kun julkisen sektorin työ muuttuu kaikkialla muualla ajan kanssa huonosti palkatuksi, sinne on vaikeaa tai mahdotonta saada työntekijöitä. Tämän on pakko käynnistää jotakin rationalisointihankkeita, joissa lisätään automaatiota ja lopetetaan turhimpien töiden tekeminen tykkänään, sillä niihin ei riitä tekijöitä.
Yksityisellä sektorilla rahaa ei saada palkkoina ulos optimaalisia määriä, sillä kaikennäköiset yleissitovat ja muut sopimukset tehdään lähinnä heikoimpien maksukyvyn mukaan. On sitten kyse paikallisesta sopimisesta, henkilökohtaisesta palkkaneuvottelusta tai jonkun alan työehtosopimuksesta, on aivan selvää, että joissain paikoissa on varaa maksaa enemmän kuin toisissa. Jos tätä ei huomioida vaan ryhdytään tekemään koko yhteiskunnan kattavia yhteiskuntasopimuksia, rahaa saadaan kiertoon kokonaisuutta ajatellen vähemmän niistä firmoista, joilla olisi varaa maksaa hieman enemmänkin.
Yritysten sitouttaminen investointeihin on kuollut kirjain, sillä tätä ei voida valvoa mitenkään eikä ole lakia, jolla voidaan yleisesti tähän velvoittaa. Jos erityisesti joistain hankkeista sovitaan, voisi ajatella, että kyseessä olisi sopimusoikeudellinen asia, mutta epäselväksi jää, keiden tuo sopimus pitäisi
Elinkeinoelämän keskusjärjestöllä ei ole mitään mandaattia velvoittaa jäsenyrityksiään investoimaan, sillä investointipäätökset ovat lain mukaan vähintäänkin yhtiön toimivan johdon tai hallituksen asioita ja suuremmissa tapauksissa ehkä jopa yhtiökokousasioita. Vaikka EK sanoo kuinka, että nyt te rakennatte tehtaan tuonne mutta yritysten omistajat eivät halua niin tehdä, EK:lla tai oikeuslaitoksella ei ole mitään keinoja pakottaa näin tekemään.
Muutenkin tuntuu ajatuksena järjettömältä, että yritykset pakotettaisiin rakentamaan kannattamattomia yksiköitä vääriin paikkoihin, sillä vaikka nuo yksiköt rakennettaisiin, seuraava saneeraaja ampuisi ne oitis alas ja sen jälkeen maakunnissa olisi jälleen lisää tyhjiä teollisuushalleja, joista yritettäisiin tehdä kylpylöitä venäläisille. Olisikohan kannattanut rakentaa se kylpylä saman tien jos kerran se oli hyvää bisnestä?
Poliittisen elämän sitominen tällaiseen sopimukseen siirtäisi jälleen uusia asioita poliittisen päätöksenteon ulottumattomiin ja sementoisi vanhat, jotka tässä nakkisuojassa jo ovat. Kun sopimuksessa sovittaisiin kaikesta, ainut, jolta noudattamista todella edellytettäisiin, olisi nimenomaan hallitus ja poliittinen järjestelmä.
Minä näen asian niin. että lähiaikoina tarvitaan ketteryyttä eikä pysähtyneisyyttä. Maailma voi muuttua ympärillä nopeastikin talousasioissa ja vähän muissakin. Tällöin ollaan kestämättömässä tilanteessa, jos yritykset pakotetaan noudattamaan Gosplanin tekemää viisivuotissuunnitelmaa, vaikka sillä ei ole mitään menestymisen ja hyvän bisneksen mahdollisuuksia muuttuneessa tilanteessa. Palkansaajat sidotaan pienten palkankorotusten köyhyysloukkuun jos/kun inflaatio
Yhteiskuntasopimuksen iso vika on sekin, että se jarruttaa rakennemuutosta, jollainen Suomessa selvästi on käynnissä ja joka tarvitaan. Suomi on muuttumassa jälkijunassa teollisuusvaltiosta palveluvaltioksi ja tämä tarkoittaa sitä, että teollisuus näivettyy. Kukoistavatko palvelualat, se jää nähtäväksi. Yhteiskuntasopimus ei niitä auta, sillä palveluviennissä pääsääntöisesti katteet ovat kohdallaan eikä ole mitään väliä, onko palkankorotus kaksi vai viisi prosenttia. Jos teollisuuden annetaan mennä konkurssiin yhteiskuntasopimusten takia sen sijaan, että suomalaiset yritykset pysyisivät hengissä investoimalla valmistukseen halvemman työvoiman, halvemman energian ja väljempien sääntöjen valtioissa kuten kaikkialla muuallakin tehdään, menetämme myös yritysverotulot ja tilalle ei tule mitään.
Yhteiskuntasopimus on turskea tuulahdus pysähtyneisyyden aikaa. Kun kaikki merkittävät puoluejohtajat haluaisivat sellaisen, se kertoo meille siitä, että yksikään heistä ei ymmärrä, mikä Suomessa on oikeasti vialla ja miten maailma on muuttunut.
Tässä mielessä lienee sama, kenestä heistä nousee seuraava pääministeri, sillä tiedämme jo nyt, että hän tulee olemaan aasi.
blog comments powered by Disqus