Uutiset Suomesta ovat nykyään aika masentavaa luettavaa.

Lakkoja, korpilakkoja, ulosmarsseja. Ja tämä on vasta alkua. Kuntasektori on ilmoittanut jälleen kerran haluavansa muita suuremmat palkankorotukset vaikka julkistalous on kriisissä, joten aivan varmasti näemme lakossa valtaosan heistäkin keväällä.

Mitä ihmettä on oikein tapahtunut? Talous sukeltaa. Julkiset finanssit ovat karmeaa luettavaa. Firmoissa ei mene erityisen vahvasti.

Mikä on rikkonut juuri nyt suomalaisen työmarkkinamekanismin, jossa yleensä on onnistuttu pääsemään tuloksiin sopimalla eikä rähisemällä? Nyt se ei tunnu onnistuvan millään alalla. Miksi juuri nyt into sopia mistään on kateissa, vaikka kaikennäköiset indikaattorit kertovat kaikille, että juuri nyt ei olisi varaa oikein riidellä mistään?

Minä en tiedä, mutta tätä pitäisi jonkun minua viisaamman miettiä. Onko työntekijäpuoli kadottanut täydellisesti suhteellisuudentajunsa? Yrittääkö työnantajapuoli käyttää lamaa tekosyynä työehtojen tarpeettomille heikennyksille?

Sairaanhoitajien jättiläispalkankorotukset tulevat kantamaan hedelmää keväällä kun kunta-alan sopimusneuvottelut alkavat. Koko muuta kuntasektoria kyrsii, että yksi ala sai paljon ja muut eivät paljon mitään, ja jokaisen tavoite on nyt mitoitettu sairaanhoitajien viimekertaisten palkankorotusten mukaan. Kun nollalinja on kunnissa ainoa, mitä voidaan kohtuudella tarjota, on päivänselvää, ettei mitään sopimuksia synny vaivatta. Opettajat ainakin aloittavat jonkun rähinän samalla kun toitottavat, että opettajien lomauttaminen pitäisi kieltää lailla, ettei söpöjen lasten opetus häiriinny, mille vaatimukselle voidaan lakkovaroituksen ilmaantuessa laittaa piste.

Kyllähän lakkoilla saa ja vaatia vaikka mitä. Olisiko tälle kuitenkin joku parempi aika kuin juuri nykyinen? Kun talous on paremmassa kunnossa, vaatimuksia voi jopa saada lävitse, kun taas nyt tuloksena on lakkoja, jotka eivät johda tavoitteiden saavuttamiseen. Tämä on ainoa täysin hyödytön lakkoilun muoto, sillä se rikkoo tuotannon nyt, jättää pettymään joutuneille työntekijöille revanssihengen hampaankoloon ja näin tulee aiheuttaneeksi seuraavan riidan heti ensimmäisen tilaisuuden tullen.

Nyt näyttää siltä, että jonkun pitäisi palauttaa jöö työmarkkinoille. Työnantajaleirissä pitäisi jyrähtää niille yrityksille, jotka käyttävät lamaa iltalypsyn tekosyynä ja vaativat työehtoihin heikennyksiä vain siksi, että nyt sille on joku peruste uutisia katsomalla. Kun tilanne on muutenkin vaikea kun lehdet ovat täynnä lamaa ja irtisanomisia, tilanne on aivan liian räjähdysherkkä tarpeettomille provokaatioille. Työntekijäpuolella taas tarvittaisiin keskusjärjestöpomojen vahvaa kulissivaikuttamista, jotta liitot ymmärtäisivät tilanteen vakavuuden ja lykkäisivät kustannusvaikutteisia vaatimuksia parin kolmen vuoden päähän ja keskittyisivät sisältökysymyksiin.