Iltalehmässä Kaarina Hazard kirjoitti "muistokirjoituksen" Tony Halmeelle, ja tästä nyt sitten kohistaan.

Julkisen sanan huumorineuvostolle asiasta on kanneltu runsaasti ja joku kerho taitaa kerätä nimilistoja potkujen hankkimiseksi Hazardille. En voi sanoa, että jäisin Hazardia kaipaamaan, mutta siitä huolimatta ja oikeastaan juuri siksi reaktio on kohtuuton.

Tony Halme eli räyhäjulkisuudella. Pelkästään tällä avulla hän nousi julkisuuteen, pääsi eduskuntaan ja sai ylipäätään ajatuksiaan julkisuuteen. Kun koko hänen julkinen elämänsä oli epämiellyttävää ja infantiilia rähinää parin teeman ympärillä (homot ja neekerit), tuntuu hassunkuriselta, että nyt emme ole asiaa muistavinammekaan, ja kolumnistille, joka muistuttaa meitä siitä, millaista ihmistä oikein "lähiöiden sankarina" palvottiin, ollaan hommaamassa potkuja.

Meillä on tietysti sinänsä kiistanalainen ja turhanaikainen perinne siitä, että kuolleista ei pitäisi puhua pahaa. Mutta jos kuolleen elämäntehtävä on ollut puhua pahaa muista, tuntuu hassulta lakaista koko tämä puoli eli suunnilleen kaikki näkemämme täysin maton alle ja häveliäästi tehdä kuolleesta jonkunnäköinen kaikkien janoisten sankari.

Tony Halme oli sinänsä hetkellisesti tarpeellinen lisä suomalaiseen politiikkaan, jossa virkamiestyyli oli valloittanut koko kentän. Aivan yhtä tarpeellista on kuitenkin huomauttaa jälkeen jääneille, että Halmeen ideologia perustui vihaan eikä ymmärtämiseen, ja että pyssyjen, huumeiden ja viinan kanssa lätrännyt Halme ei ollut mikään sellainen hahmo, jota kannattaisi kohottaa sankarina jalustalle.

Yleisön reaktiossa on taas jotain äärimmäisen sananvapaushammastani kolottavaa. Jos joku sanoma ei miellytä, se pitää kieltää. Ei pidä, eikä pidä potkaista kolumnistia pois. Tilanne olisi toinen, jos tämä kirjoitus olisi ollut jostain tuntemattomasta henkilöstä tai tässä olisi paljastettu jotain sellaista, jota julkisuuden henkilöstäkään ei kuulu paljastaa. Hazard ei tehnyt mitään tällaista, ainoastaan kutsui muiden esittämiä asioita hieman tutummilla ja kansanomaisemmilla nimillä.

Juuri siten, kuin Tony Halme teki eläessään.