Mietittävää sosialisteille
04/05/08 02:39
Helsingin Sanomat kertoo meille, että Suomen sosiaaliturva on jäänyt jälkeen.
Uutinen kertoo, että Suomessa 26,7% bruttokansantuotteesta sosiaaliturvaan on alle kaiken arvostuksen ja ohi menevät sangen monet maat, muunmuassa Sveitsi. Tämä kuitenkin mietitytti minua juttua lukiessani kovin, sillä tiedän, että kokonaisveroasteet eri maissa ovat erilaisia ja olen tutustunut Sveitsin historiaan ja talouteen todennäköisesti enemmän kuin jutun tehnyt lehtineekeri. Löysin toisaalta tilaston eri maiden kokonaisveroasteista.
Suomessa kokonaisveroaste vuonna 2002 oli 44,6% BKT:sta ja Sveitsissä 30,1%.
Elikkä siis. Sveitsin investointeja sosiaaliturvaan ei tuo Hesarin uutinen kerro, mutta koska se on enemmän kuin Suomessa, se on siis yli 26,7% BKT:stä. Sveitsissä julkinen sektori kerää 30,1%, ja palauttaa sosiaaliturvana jotakin 26,7% ja 30.1% välillä lopun rahan kuluessa byrokratiaan, hallintoon, vätystelyyn, kankkulan kaivoon ja muihin keskeisiin julkishallinnon elementteihin.
Suomessa kerätään 44,6% ja kun rahaa oikeasti tarvitseville palautetaan vain 26,7%, näihin mainittuihin julkishallinnon elementteihin ja toissijaisiin palveluihin kuluu 17,9% BKT:stä. Eli siis melkein viidennes koko kansantuotteesta.
Miksi ihmeessä meiltä lähdetään aina Ruotsiin, Norjaan tai Tanskaan katsomaan, miten asioita kuuluisi tehdä, eikä mennä ottamaan oppia sinne, missä niitä osataan tehdä? Edes korkeakoulututkinnon rahoittaminen lainalla ei olisi suurensuuri ongelma jos tuloveroprosentti olisi 20 ja arvonlisäveroprosentti olisi 8, sillä erolla nykyiseen velat maksaisi pois muutamassa vuodessa.
Mutta niin ei varmaan voi tehdä, sillä Suomessa on kylmä ilmasto ja pitkät etäisyydet.

blog comments powered by Disqus