Olen nyt asunut Tallinnassa vuoden ja kahdeksan kuukautta. Osaltaan tämä on ollut odotusten mukaista, osin sitten taas ei.

Numeroasioiden valossa Viro on tietysti suomalaista palkkaa saavalle mukava paikka. Veroprosentti on kiinteä. Tänä vuonna 22%, ensi vuonna 21%, sitten 20% jne. Toistaiseksi ei näytä siltä, että täällä alettaisiin keksiä hyvinvointivaltiota ja korkeita veroja. Hintataso on alhainen ja asuntoja saa Helsingin hintatasoon tottuneelle halvalla ainakin jos vuokraa. Ostohinnat ovat juuri nyt älyttömän korkeat, mutta markkinoilla on tasaantumista näköpiirissä ja jopa hintojen laskua. Ruoka ja juoma eivät maksa paljon mitään. Itse olen käytännössä hakenut noin kerran kuussa automaatista 3000 pesoa eli maksiminoston (hiukan alle 200€) ja sillä elää suunnilleen kuukauden.

Verotuksesta vielä sananen. Kun suomalainen lähtee pois Suomesta, verottaja suhtautuu asiaan epäluuloisesti. Sääntö on sellainen, että jos komennus kestää alle puoli vuotta, verot pitää maksaa Suomeen joka tapauksessa. Jos komennus kestää yli puoli vuotta, verot voi maksaa asuinmaahan kunhan oleskelee Suomessa korkeintaan 6 päivää kalenterikuukaudessa. Asiaa nyt ei varsinaisesti valvota mitenkään, mutta Suomessa olleet päivät pitää laittaa veroilmoitukseen liitteeksi. Kirjanpito kannattaa pitää ajan tasalla. Minulla päivät ovat riittäneet hyvin, koska en ole kesälomaa Suomessa, mutta kyllä ne muutenkin riittäisivät paitsi jos haluaa olla jokaisen viikonlopun Suomessa. Aivan turhaa, täälläkin on tekemistä varsinkin kesäisin. Minulla on mennyt nelisenkymmentä päivää Suomessa vuoden aikana kun 72 saisi olla. Jos aikoo ruveta halpa-arvoiseksi veropetturiksi, silloin kannattaa muistaa olla kertomatta asiasta kenellekään, sillä Suomi on ilmiantajia väärällään. Kun on ollut kolme vuotta Suomesta pois, muuttuu rajoitetusti verovelvolliseksi ja sitten päivistä ei enää tarvitse tehdä lukua ja Suomessa saa olla korkeintaan 182 päivää vuodessa.

Verojen maksamisesta tänne on veroprosentin lisäksi se riemu, että autoetu ei ole Virossa verotettavaa tuloa. Tämä on Suomen riistoverotuskäytäntöön verrattuna ihan kohtuullisen rahanarvoinen etu. Veroilla saatavista palveluista minulla ei ole kokemusta muusta kuin,terveydenhoidosta mutta se tuntui toimivan aivan hyvin. Verotuksesta pääsen aasinsillan kautta positiivisesti yllättäneeseen asiaan, ja se on byrokratian keveys. Tänne tullessa piti käydä jossain virastossa tekemässä kuponki paikallisen henkilötunnuksen ja -kortin saamiseksi, mutta siinä se sitten olikin. Verovirastossa piti käydä myös tekemässä niille anomus siitä, että pääsee paikalliseen veroluetteloon. Mitään muuta byrokratiaa ei ollut. Pankkitilien avaaminen ja asunnon vuokraaminen onnistuivat aivan hyvin ilman paikallista henkilötunnustakin, sain sen vasta nelisen kuukautta tänne muuttoni jälkeen. Veroilmoitus pitää tehdä kuten Suomessakin, mutta se on web-lomake, johon syötetään tiedot ja joka kertoo ok:n klikkaamisen jälkeen heti, pitääkö maksaa vai tuleeko takaisin ja paljonko. Kun ei ole satavuotista historian painolastia ja asiat on voitu suunnitella 1990-luvun maailmaan eikä 1890-luvun tai Keski-Euroopan tapauksessa 1690-luvun, asiat toimivat automaattisesti ja nopeasti ja turhia kuponkeja ei ole olemassakaan.

Kieli on suomalaiselle helppo ja vaikea. Sinänsä helppo, että kielioppi ja kielen rakenne ovat käytännössä samat kuin suomessa. Eivät ihan, mutta opettaja selittää parissa tunnissa keskeisimmät erot. Sanojen suhteen sen sijaan on käytännössä joitain vanhoja verbejä ja substantiiveja lukuunottamatta aina väärin lainata sanaa suomen kirjakielestä tai yleiskielestä. Sanat ovat kyllä tuttuja ja viron sanoja löytyy paljon suomen murteista, mutta jos niitä ei tiedä ennakkoon, pieleen menee. Eli kieltä pitää opetella eikä sönköttää Eesti reklaami-tv -nuotilla suomea ja kuvitella sen olevan edes sinne päin oikein. Monessa paikassa puhutaan suomea, mutta nuorempi väki ei enää niinkään. Englannilla pärjää joka paikassa jos paikallista ei osaa. Itse osaan hoitaa asiat viroksi ja ymmärrän, mitä minulle puhutaan, mutta en osaa keskustella Dostojevskista kovinkaan henkevästi.

Minulla ei ole ollut täällä mitään ongelmia rikollisuuden tai siihen verrattavan kanssa. Ainoat häiriköt kadulla ovat olleet humalaisia brittituristeja ja omaisuuteen ei tarvitse suhtautua hysteerisesti. Jos jotain unohtaa johonkin, joku löytää sen ja vie henkilökunnalle ja se löytyy sitten sieltä varmaan aika samalla todennäköisyydellä kuin Suomessakin. Tuntuu siltä, että Suomessa uutisissa pääsevät esille lähinnä kaikki ikävät asiat ja niistä saattaa muodostua hiukan pelottava kuva kun ei tule ajatelleeksi, että ainoastaan ne huonot uutiset mainitaan. Sitä ei mainita, että 1499995 humalaista suomalaista selvisi ilman ongelmia tästäkin kesästä.

Yllätys on sen sijaan ollut se, kuinka hankala täällä on saada minkäänlaisia kontakteja paikallisväestöön. Työkaverien kanssa tehdään vain töitä, ei mitään muuta. Ja kun maa on pieni ja yliopistoja vähän, ihmiset rakentavat sosiaaliset verkostonsa nuorina ja pitävät sitten niitä yllä kun opiskelukavereista melkein kaikki kuitenkin päätyvät töihin Tallinnaan tai Tarttoon. Toisaalta suomalainen on täällä oletusarvoisesti edelleen humalainen poroturisti, joten suomen puhumisella ei saa jossain kaupungin yössä ångströmminkään vertaa eksotiikkapisteitä. Siinä, missä jossain vähän kauempana, vaikkapa jo Saksassa, kaljatuvassa suomen puhuminen todennäköisesti motivoi jonkun naapuripöydän asukin ihmettelemään kieltä ja kysymään, mistä olen, täällä niin ei tee kukaan. Kun suomalaisen identiteetti on viikonloppumatkaaja ja suomalaisia on paljon, minä hukun sinne joukkoon ja olen oletusarvoisesti vain epäkiinnostava viinaturisti.

Työssä on ollut opettavaista huomata, kuinka erilainen täkäläinen työkulttuuri on suomalaiseen verrattuna. Siinä on hyviä ja huonoja puolia suomalaiseen verrattuna, mutta Suomesta käsin helposti tulee sellainen kuva, että koska kieli on samantapainen ja Suomi on edistynyt länsimaa ja Viro takapajuinen itämaa, täällä jotenkin ihailtaisiin suomalaista tapaa tehdä asioita. Siihen suhtaudutaan jokseenkin neutraalisti joillekin asioille hiukan naureskellen kuten vaikka sille, että kesäperjantaisin on aivan turhaa soittaa Suomeen kahden jälkeen iltapäivällä kun ei siellä ole ketään. Täällä töitä tehdään pidempään ja jotenkin ahkerammin yleensäkin, mutta toisaalta väki usein tekee ensin ja miettii vasta sitten ja yllättävän usein täytyy hiukan toppuutella ja pysähtyä hetkeksi miettimään.

Kaiken kaikkiaan tämä on ollut oikein kiva kokemus. En yhtään ihmettelisi, jos etätyöhön pystyvää luovaa työtä tultaisiin tekemään tänne enemmältikin, koska se on taloudellisesti erittäin hyvä veto ja kulttuurierot eivät kuitenkaan ole ylitsepääsemättömiä.