Uusia luutia

Ensi vaaleissa olisi jokaisen syytä miettiä, tarvittaisiinko hieman uusiakin kasvoja ja nuorennusleikkausta.

Suomen poliittista keskustelua vaivaa vieläkin konsensus ja etujärjestöjen keskeinen rooli. Voisi ajatella, että suljetun talouden, epäterveiden idänsuhteiden ja kotoisten stalinistien vyörytyksessä kasvanut poliitikko tai järjestöpomo ei enää ole avainasemassa kun mietitään, miten Suomi pärjää avoimen talouden aikana maailmassa, jossa ulkopolitiikkakin on hyvin erilaisessa roolissa kuin se oli Brezhnevin aikana.

Ongelmia on monessa paikassa. Viime päivinä on siellä täällä referoitu näkemystä ns. SATA-komitean työstä. Komitean piti parantaa työn kannustavuutta ja vähentää köyhyyttä, mutta kolmen vuoden puuhastelu ei tuottanut yhtään mitään.

Miksi ei? Meillä vallitsee aika suuri yksimielisyys siitä, että väliaikaiseksi avuksi tarkoitetusta perusturvasta on tosiasiassa tullut pitkäaikaistyöttömien armeijan tärkein tulomuoto. Toinen yksimielisyys vallitsee siitä, että tällä hetkellä tämä raha ei riitä, vaan useimmat saavat
lisäksi harkinnanvaraista toimeentulotukea. Näiden yhdistelmä taas on tuloloukkumielessä myrkyllinen, ja tätäkään ei taida kovin moni kiistää.

Siitä huolimatta ei tapahtunut mitään. Kaikennäköisiä ehdotuksia tehtiin, mutta lopulta kaikki komitean jäsenet piiloutuivat omien etujärjestöjensä bunkkereihin kykenemättä tarttumaan mihinkään uuteen ajatukseen.

Jo ennalta oli selvää, että Elinkeinoelämän keskusliitto vastustaa kaikkia sellaisia ehdotuksia, jotka maksavat jotakin, sillä tuo kerho perinteisesti vastustaa aivan kaikkea paitsi yritysverojen alentamista, ja silloinkin kun näitä veroja alennetaan, se moittii, että niitä alennettiin liian vähän. Kun kerran tämä kerho osaa ainoastaan vastustaa, miksi sille annettiin tässä komiteassa vähäistä suurempi painoarvo?

Ammattiliitot eivät pärjää yhtään sen paremmin. Ne teeskentelevät edustavansa perusturvalla eläviä, mutta kun käytännössä olisi ollut tilaisuus ehdottaa perusturvan korotuksia, tuloksena olikin täystyrmäys, ellei ansiosidonnaista työttömyysturvaa koroteta vähintään kolminkertaista määrää säilyttäen näiden tukimuotojen välisen suhteen ennallaan. Tämäkin näkökanta tiedettiin jo valmiiksi, joten miksi komiteassa oli yhtään ay-politrukkia muussa kuin statistin roolissa?

Joku, en muista kuka, kirjoitteli oivallisesti kuukausi pari sitten, että ainoastaan paavi valitaan tehtäväänsä keskimäärin vanhempana kuin suomalainen ay-johtaja, ja tämä tuskin menee kauheasti pieleen. En halua missään määrin halveksia vanhempia ihmisiä enkä heidän elämänkokemustaan, mutta jos tätä kokemusta ei kyetä kanavoimaan uuden luomiseen vaan vanhan museoimiseen, meillä on vallankahvassa vääriä ihmisiä.

Nyt on se aika, että asioita pitää miettiä uusiksi. Huoltosuhde heikkenee eläkepommin takia. Länsimaiden valuuttojen devalvoituminen kiinan rahaa vastaan tarkoittaa sitä, että kiinalaisille lankeaa vielä nykyistäkin suurempi siivu maailman resursseista, ja niitä riittää meille vähemmän ellemme pysty petraamaan tuottavuuttamme aivan eri kierrosluvuilla kuin millä Kiinan talous kasvaa. Julkistalous on kriisissä, ja se kaipaa kipeästi enemmän tuloja ja vähemmän menoja.

SATA-komitea oli tarpeellinen harjoitus, sillä se kertoo meille,
että ns. kolmikantayhteistyö ei enää tuota haluttuja asioita. Kun se ei kerran enää toimi, potkaistakoon molemmat työmarkkinaosapuolet pois kaikista niistä pöydistä, joissa keskustellaan poliitikkojen toimivaltaan kuuluvista asioista. Työelämän kysymyksistä ne voivat lainsäädännön puitteissa neuvotella edelleen, mutta poliitikkojen pitää ottaa politiikka takaisin itselleen ja ruveta tekemään sellaisiakin päätöksiä, joista työmarkkinajärjestöt eivät pääse yksimielisyyteen.

Viimeinen uusi ajatus perusturva-asiassa on Soininvaaran perustulomalli, joka sekin alkaa olla jo ehtinyt miehen ikään. Tämän pitäisi pistää miettimään.


Hieman samanlaista uutta ajattelua tarvitaan muuallakin. Kokoomusministerien lausunnot Venäjästä ja reaktiot näihin kertoivat meille, että idänsuhteissa on helppoa jämähtää liturgian ja muinaisten Kekkosen ajan fraasien taakse. On helppoa luetella virallinen ystävyysliturgia, sillä näin ei tosiasiallisesti tarvitse ottaa kantaa mihinkään asiaan.

Ulkopolitiikan kentällä on muuttunut paljon, ja osa näistä muutoksista koskee jopa Venäjää. Venäjän strategia on tällä hetkellä se, että se ei tunnusta EU:ta neuvotteluosapuoleksi ollenkaan. Yhtenäinen EU on taloudellinen jättiläinen ja Venäjä valkoinen kääpiö, joka tuottaa lähinnä raaka-aineita parhaaseen banaanivaltiotyyliin ja ostaa saksalaisia ökyautoja nousukkailleen, parhaaseen banaanivaltiotyyliin.

Venäjä näyttää toimivan varsin huonosti sellaisessa asetelmassa, jossa se ei voi sanella yhteistyön muotoja, ehtoja ja käytettyä retoriikkaa. Se haluaa rakentaa tilanteen, jossa se on jokaisessa neuvottelupöydässä riittävän monella mittarilla vahvin mahdollistaen sanelun. Euroopassa tämä tehdään sivuuttamalla EU tykkänään ja vaatimalla kahdenvälisiä ratkaisuja maiden välillä kaikkiin asioihin. Kun EU on hajallaan, Venäjä sanelee pienille yhteistyön ehdot ja kiukuttelee jos sanelu ei mene lävitse.

Tällaista rakennelmaa ei ollut kylmän sodan aikana, sillä tosiasiallisesti Euroopan ja NL:n välillä ei ollut mitään kanssakäymistä. Suomella oli oma erityissuhteensa, johon liittyi rähmälläänolo ja idänkaupan vinksauttama talous, mutta toisaalta myös halpa öljy. Muilla Länsi-Euroopan mailla ei ollut mitään virallista suhdetta, ja kauppaa ei käyty.

Nyt käydään ja Venäjä on huomattavasti aktiivisempi toimija kuin mitä
NL oli. Länsi-Euroopan etu lienee se, että Venäjän poliittinen vaikutusvalta Euroopassa pysyy kohtuullisena ja sille ei synny mahdollisuutta kiristää länttä millään, lähinnä energialla. Yhteistyöhön tulee suhtautua lämpimästi kuten myös ihmisten liikkumismahdollisuuksien lisääntymiseen, mutta ainakin minä näen rauhaisan rinnakkaiselon päättyvän lähitulevaisuudessa ja uuden kylmän sodan, ja Kremlin propagandakonehan on jo tähän viritetty ajat sitten. Johan Bäckmanin tuotannon lukeminen on hyvä kurkistus venäläisen propagandan syövereihin, ja siellä asetelmat ovat olleet selvillä jo pitkään. USA ja Britannia ovat vihollisia, Saksan ja Ranskan kanssa yritetään leikkiä, ja pikkuvaltioiden oikeutta omaan Venäjästä vapaaseen politiikkaan ei ymmärretä alkuunkaan.

Suhteet länteen kriisiytyvät jossain vaiheessa, sillä en usko lännen lopulta jatkavan Venäjän hyssyttelyä, kun se jatkaa nykyistä linjaansa. Georgia pilkottiin tuosta vain lännen paheksunnan alla, aivan kuten Hitler pilkkoi sudeettialueet itselleen. Venäjän hallinto muistuttaa minua kovasti Hitleristä ja fasismin saappaan kopseesta, ja retoriikkakin on melko samanlaista. Ein Volk on vain tällä kertaa venäläiset, joita asuu inhottavasti naapurimaissa epäreilujen rajansiirtojen takia, joten tehdään aivan samaa kuin mitä Hitler teki, eli pilkotaan naapurimaita yksi kerrallaan ja kaapataan oma kansa omien rajojen sisälle.

Eikä Venäjä Georgiaan lopeta kuten ei Hitlerkään ajoissa lopettanut. Jossain kohtaa seuraavia *staneja pilkkoessaan Putin kohtaa oman Puolansa, ja kuppi kääntyy. Venäjää vastaan ei hyökätä, mutta se eristetään melko täydellisesti.

Tässä tilanteessa Suomi joutuu valitsemaan puolensa, ja Suomen puoli on länsi. YYA-miehille on tällöin käyttöä verraten vähän.
blog comments powered by Disqus