Ei se minun huoneeni ollut vai oliko sittenkin?

Kepun katastrofipuoluesihteeri Jarmo Korhonen tuntuu vaihtavan tunnin välein kantaansa siitä, mitä hän tietää Kehittyvien Maakuntien Suomi - vaalirahoitusyhdistyksen perustamisesta.

Minun nähdäkseni on jokseenkin sivuseikka, mitä Korhonen väittää tietävänsä asiasta. Aamupäivän tilanne oli se, että hän ei tiennyt asiasta mitään vaikka putkan varapuheenjohtaja kertoi perustamisen tapahtuneen Korhosen työhuoneessa Kepun puoluetoimistossa. Illan tilanne on nyt se, että näin kyllä tapahtui, mutta Korhonen itse kävi paikalla vain tervehtimässä.

Minusta kiinnostavampaa on se, miksi tuo perustava kokous pidettiin Korhosen työhuoneessa Kepun puoluetoimistossa, jos kerran Korhosella ja Kepulla ei ole kerrassaan mitään tekemistä asian kanssa. Olen ollut mukana perustamassa paria yhdistystä ja muistaakseni olemme aina pitäneet kokouksen jossain ravitsemusliikkeessä pihvin ja oluen äärellä sen sijaan, että olisimme kuin taikaiskusta saaneet päähämme mennä pitämään sen Kepun puoluesihteerin työhuoneeseen.

Näin ollen tuntuu aivan rehellisen turhalta venkoilulta väittää, ettei kukaan tiedä mistään mitään. Ei mainittua yhdistystä varmasti perustettu Kepun puoluetoimistossa ilman, että kukaan kepuli tietäisi asiasta tuon taivaallista. Aivan samantekevää, kuka on ollut paikalla missäkin vaiheessa kokousta, sillä yhteistyöstä ja rahoituksesta Maalaisliitolle on varmasti sovittu jo ennen yhdistyksen muodollista perustamista, sillä mitenkään muuten ei ole selitettävissä kokouksen pitopaikka.

Hyvä puoli tässä on se, että jokainen tunti ja päivä, joka asiaa pengotaan kun kepulaispoliitikot eivät tunnusta suosiolla, laskee tuon puolueen kannatuslukuja. Huono puoli on se, että jos uusia vaaleja ei saada aikaiseksi, kansa ei muista seuraavien vaalien alla koko jupakkaa.
blog comments powered by Disqus