Hesarin kolumnisti haukkuu Björn Wahlroosia ja "umpikokoomuslaista" yhteiskuntaa.

Haukkuahan toki saa, mutta nämä haukut olivat kliseisyydessään sen verran ällistyttävää kamaa, että ne kaipaavat hieman selventäviä kommentteja.

Ensimmäinen ihmetyksen aihe on tämä: Keittiömoralistisesti on ällistyttävää, että miljonäärin sallitaan Suomessa hölistä moisia.

En tiedä mitä kirjoittaja tällä tarkoittaa ja kenen pitäisi Wahlroosin "hölinä" ei-sallia elikkä kieltää, mutta ajatus on ihmeellinen ja valitettavan yleinen. Jos joku kertoo mielipiteenään asian, jota kuulija ei halua kuulla tai ei ole valmis asiaa lausutussa sävyssä käsittelemään, ensimmäinen primitiivireaktio on se, että lausunto pitää kieltää. Mikä on sellainen moraali, jossa "miljonääri" tai muu halveksittava olio ei saisi käyttää sananvapauttaan ja ottaa osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun?

Meille näyttää syntyneen jonkunnäköinen "hyvän puolesta pahaa vastaan" -rintama, joka kannattaa milloin mitäkin ja vastustaa mitä sattuu, ja joka erottuu muista maailmanparantajista nimenomaan siinä, että kun paha on kyetty ensin identifioimaan, aletaan vaatia pahan kieltämistä välittämättä tippaakaan siitä, mitä kaikkea menee pesuveden mukana. Nettirasismi käyköön tästä esimerkkinä. Se edustaa pahaa, joten se pitää kieltää, vaikka rasismi ei ole minkäännäköinen rikos kuten ei rasististen ajatusten lausuminen ääneenkään. Sananvapaus ei edusta näille ihmisille mitään hyvää itsessään, vaan kielletyn ja sallitun raja halutaan piirtää sen mukaan, kuka oikein äänessä on.


Suurimmaksi osaksi sotien jälkeisenä aikana Suomi on joka vuosi ollut rikkaampi kuin koskaan aikaisemmin, mutta silti rahaa ei oikein ikinä ole tuntunut piisaavan mihinkään. Säästölistat pysyvät, vain ukot, joiden mukaan ne valtiovarainministeriössä nimetään, vaihtuvat.

Tämä taas on puhdasoppinen valhe. Rahaa piisaa vaikka mihin. Ihmisillä on varaa kaikkeen enemmän kuin koskaan ennen. Kirjoittaja voi muistella kultaista 70-luvun alkua ja mustavalkoisia Uuno Turhapuro -elokuvia jonkunlaisena suomalaisen yhteiskunnan kirkkaimpana kruununa, mutta tosiasiassa nykymaailma on oikeastaan joka rintamalla tuota aikaa edellä.

Materiamielessä 70-luvulla oli Suomessa kourallinen ihmisiä, jotka lähtivät ajankuluksi New Yorkiin ostoksille pilkkahintaan kun siellä on niin halpaa. Siellä kävi vuodessa ehkä sen verran ostosmatkailijoita kuin mitä Finnair lennättää sinne nykyään joka päivä. Kaupan hyllyllä on valinnanvaraa ja jos suomalaisesta kaupasta ei löydy, nettikauppa toimittaa mitä hyvänsä mistä hyvänsä muutamassa päivässä. Ruokakaupasta löytyy kaupasta riippuen kaikenlaisia maailman herkkuja ja mausteita, ja voitakaan ei tarvitse enää hakea Ruotsista.

Henkisesti muutos on ollut vielä suurempaa jos materiaaliset arvot eivät kirjoittajaa kiinnosta. 70-luvulla suvaittiin hyvin vähän kaikenlaista erilaisuutta. Homot pysyivät piilossa kaapeissaan ja mustalaisten mersu räjäytettiin juhannuksen kunniaksi. Oli K-linja, idänkauppa, Kekkonen, YYA, rähmälläänolo ja punamulta, ilman mitään todellisia vaihtoehtoja näille. Kansalaisaktivismin huipentuma oli se, kun nuoriso valtasi oman ylioppilastalonsa kysyttyään ensin asianmukaisesti Kekkoselta siihen luvan.

Julkinen sektori tekee enemmän asioita kuin koskaan ennen. Lähinnä sitä kritisoidaan puuhastelusta liian monella rintamalla. Minä en usko, että kovinkaan moni sydän- tai syöpäpotilas haluaisi aikasiirtää itseään hoitoon 60-luvun lopun Suomeen, mutta tällaiset asiat eivät tunnu kiinnostavan kirjoittajaa vaan hän muistaa ainoastaan säästölistoja. Suomalainen perus- ja keskiasteen koulutus on maailman huippuluokkaa, ja tuloksia voi seurata suomalaisessa työelämässä, jossa jokainen osaa katsoa ympärilleen ja tehdä tekemätöntä työtä sen sijaan, että kapeakatseisesti tuijotetaan yhtä mutteria ja käännetään sitä oikealle kun pomo on kieltänyt kääntämästä sitä vasemmalle.

Valtion tehtävänä ei ole enää tuottaa kansalaisille mahdollisimman hyviä palveluita, vaan toimia mahdollisimman halvalla.
…
Sellaisessa maailmassa osallistutaan päättymättömiin kokoomustalkoisiin, joissa selvää on vain se, että talkoolaisilta otetaan, mutta panosta ei vain näy missään. Eikä pidäkään näkyä, sillä jokainen tietää, että talouden mekanismit ovat niin monimutkaisia, ettei niistä tavallinen ihminen mitään ymmärrä.

Tässä on toinen puhdasoppinen valhe.

Kenelle hyvänsä on täysin selvää, että valtio ei voi ottaa tehtäväkseen tuottaa "mahdollisimman hyviä palveluita", sillä jos mitään rahallista reunaehtoa ei olisi, 100% BKT:stä plus lainatut päälle pitäisi käyttää näiden mahdollisimman hyvien palvelujen tuottamiseen. Tietenkin pitää olla joku taloudellinen kehys, jossa valtio toimii, ja tuottaa parasta, mitä tällä rahalla saa. Nyt voimme epäillä, että näin ei ole, vaan valtio haaskaa rahaansa myös humpuukiin ja tehottomuuteen, mutta tämä on toisen keskustelun paikka.

"Päättymättömät kokoomustalkoot" varmasti sopivat kirjoittajan arvomaailmaan, mutta jos taas katsomme menneisyyteen, tänä päivänä politiikasta ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta kiinnostuneille on todellisia kanavia ja äänestämällä voi vaikuttaa. Rähmälläänolon Suomessa vaalitulos sai olla mikä vain, ja hallitus oli silti punamulta. Kekkosen vastustajien tie mihinkään oli tukossa ja näiden vastustajien mielipiteitä julkaisevien lehtien päätoimittajat alkoivat saada myllykirjeitä ja yhteiskuntasuhteet olivat katkolla.

Tänään voi halutessaan olla päättymättömissä kokoomustalkoissa tai äänestää jotakin muuta ja vaikuttaa muillakin tavoin. Se, että Kokoomus on ehkä ensi vaalien jälkeen vallankahvassa, ei tee Kokoomuksen kritisoimisesta tai räyhäkkäästäkään oppositiopolitiikasta kiellettyä tai poliittista itsemurhaa.

En tiedä, mitä poliittista aatesuuntaa kirjoittaja itse suosii, mutta oletan sen löytyvän jostain vasemmalta. Ehkäpä seuraavassa kolumnissaan hän käsittelee, miksi sen oman viiteryhmän ajatukset eivät ole niin suosittuja, että vaalikarja vaivautuisi niitä kannattamaan. Tai sitä, miksi ihmiset tuntuvat kannattavan mieluummin sananvapautta, talouskasvua ja hyvinvointia kuin sensuuria, pysähtyneisyyttä ja pula-aikaa.