Mietin tuossa ympäristöasioita ja niihin liittyviä innovaatioita.

Puusta katsoen näyttäisi siltä, että jossain vaiheessa kun lama loppuu, nämä ovat yksi keskeinen elementti siinä bisneksessä, joka nostaa USA:n talouden takaisin kasvu-uralle. Huolimatta siitä, että amerikkalaisten pitäisi virallisen propagandan mukaan olla ympäristövihamielisiä riistäjäpaskiaisia ja eurooppalaisten pitäisi olla ympäristötietoisia maailman pelastajia. Mikä tämän oikein selittää?

Osaltaan tietysti se, että USA:ssa on taloudelliset kannusteet innovaatioihin ja sinne tulee edelleenkin huippunimiä ympäri maailmaa. Rahoitusta on tarjolla ja hyvien juttujen keksijöistä tulee miljardöörejä. Töitä tehdään paljon ja änkyröivät ammattiliitot eivät pysäytä kaikkea aina kerran kuussa siksi kun joku bussikuski Detroitissa sai potkut. Tämä on tunnettu syy, mutta ei nähdäkseni koko totuus.

Eurooppaa ja USA:a erottaa keskeisesti valtion rooli kahdella tavalla.

Euroopassa erinäköisestä tukiaisbisneksestä on tullut maan tapa. Valtiot tukevat yrityksiään, EU tukee hankkeita, hyvin verkostoituneet firmat saavat lisärahaa valtiota lähellä olevista tahoista. Tämän tavan huono puoli on se, että laajassa skaalassa ei tehdä mitään, elleivät valtiot ole mukana rahoittamassa. Jos valtiot eivät tue ja avusta, firmat eivät tee juuri mitään uutta. Ainakaan isot firmat. Pienet ovat innovatiivisempia, mutta suurilla olisi etunaan iso kassa ja valmiit markkinat.

Toinen keskeinen ero on se, että Euroopassa ympäristöasioita yritetään edistää kielloilla, veronkorotuksilla ja valtiollisella valistuksella. USA:ssa firmat ovat omineet ympäristöasiat itselleen ja markkinoinnin voimaa ei pidä aliarvioida. Euroopassa erinäköiset satuhassit ja muut vihersönkelöt ovat telkkarissa kertomassa, että nyt teidän pitää luopua tuosta ja tuosta ja tuosta ja kaikki verot nousevat “ilmastonmuutoksen torjumiseksi”. Tästä ei seuraa rivikansalaisen vinkkelistä mitään muuta kuin elämää kovempi vitutus. Asioista luovutaan jos pakotetaan, mutta kansan syvät rivit eivät ota omakseen taustalla olevaa ongelmaa, jota yritetään korjata. Ja kun lähestymistapa joka asiaan on perustaa komitea, asiat pyörivät jossain byrokratioissa ilman, että ne koskettavat ihmisiä mitenkään.

USA:ssa firmat ovat ruvenneet edistämään bisneksiään ympäristöasioilla ja valtio on pysynyt käsivarren mitan päässä. Esimerkinomaisesti muutos, joka USA:n automarkkinoilla on tapahtunut parissa kolmessa vuodessa on hämmästyttävä kun taas Suomessa ei ole tapahtunut oleellisesti mitään vaikka veroja on kuinka yritetty korottaa. Yritysten markkinointiosastot tuntuvat olevan huomattavasti punaviherpoliitikkoja ovelampia siinä, miten asiat saadaan myytyä ihmisille siten, että ihmiset valitsevat oikein hyvällä mielellä.

Kun nämä asiat yhdistää siihen, että Euroopassa valtioiden mahdollisuus tehdä rahallisesti mitään on lähivuosina pankkikriisin takia rajallinen, näyttää siltä, että Euroopassa ei kyetä muuhun kuin perustamaan työryhmiä. Firmat eivät tee mitään kun ne eivät saa rahaa valtioilta, ihmisten asenteet muuttuvat verkkaisesti ja kieltopolitiikka herättää vastustusta. Lopputuloksena USA menee innovaatioissa jälleen kerran karkuun ja eurooppalaiset päätyvät vain lisensoimaan ja ostamaan tarvitsemansa jutut amerikkalaisilta.

Kyllähän Eurooppaan jokunen valopilkkukin mahtuu, mutta niitä on huomattavan vähän ottaen huomioon, kuinka paljon ympäristöasioita on pidetty esillä. Ja jälleen kerran Euroopan vasemmistolaisessa mediassa vallalla oleva hybris “me olemme hirveän paljon parempia kuin amerikkalaiset” päätyy lopputulokseen, jossa amerikkalaiset saavat suuren tynnyrin rahaa ja eurooppalaiset kolmipyörän, josta on ilmastonmuutoksen torjumiseksi poistettu polkimet.