Jotain kannatuslukuja julkaistiin taas muutama päivä sitten. Kokoomus keulii, demarit ja kepulismi rämpivät murheen alhossa.

Tulos on yllätyksetön, mutta siitä tehtävät johtopäätökset ovat inhottavan vääriä.

Kokoomus on suurista puolueista ainoa, jonka jäsenhankinta on kunnossa. Kun alaikäisille tehdään aina toisinaan joku “mitä puoluetta äänestäisitte jos saisitte äänestää” -gallup, Kokoomus saa 42% kannatuksen kuten myös Vihreät ja muut puolueet tappelevat muruista.

Tästä seuraa jokseenkin luonnollisesti se, että suurten ikäluokkien edunvalvojaksi profiloitunut SDP menettää ääniä jatkuvasti luonnollisen poistuman kautta.

Maalaisliittolaisuus taas näyttää kaikesta huolimatta jynssäytyvän ihmisestä Helsinkiin muuttamisen yhteydessä, koska puolue ei onneksi edelleenkään siellä menesty. Ja vaikka puolueen 5% kannatus Helsingissä lieneekin sudeettisavolaisten ansiota, kepulaisten lapset kaupungissa tuntuvat välttävän tuon vitsauksen ja päätyvät kannattamaan samoja puolueita kuin muutkin ikäisensä.

Kun maaseutu tyhjenee ja Kepun rynnäkkö isoihin kaupunkeihin antaa odottaa tuloaan, Kepun nykyiset kannatusluvut selittyvät vain maalaisten korkeammalla äänestysprosentilla. Mutta peruskannattajakunta vähenee ja sille puolue ei näytä voivan mitään.

Voittajia ovat Vihreät ja Kokoomus. Vihreät nousee kaksissa tai kolmissa eduskuntavaaleissa joko neljänneksi suureksi tai syrjäyttää SDP:n tai Kepun. Saa nähdä.

Mutta Kokoomus ja virheellinen johtopäätös. Kiusallista on se, että Kokoomuksessa tunnutaan kuvittelevan, että ihmiset ovat antaneet ja antamassa jatkossakin tukensa puolueen politiikalle, vaikka puolueen aatteellinen linja on aivan yhtä kateissa kuin 80-luvullakin ja puolue ei tunnu saavan aikaiseksi oikeastaan mitään. Kun puolueen kannatus nousee äänestäjäkunnan uusiutumisen takia muihin suuriin verrattuna, syntyy optinen harha kasvavasta hyväksynnästä puolueen politiikkaa kohtaan.

Ja tästä seuraa väistämättä se, ettei Kokoomus hyödynnä sille tuota pikaa jaossa olevaa suurta valta-asemaa jos puolueesta tulee pääministeri- ja vielä presidenttipuoluekin. Puolueella olisi tilaisuus viimeinkin uudistaa jotain suomalaisessa, sangen pysähtyneessä politiikassa, mutta se jättää tilaisuuden käyttämättä, koska siellä kuvitellaan, että juuri nyt on hyvä. Ja kun kannatus kasvaa tekemättä mitään, miksi turhaan ponnistella?

Pitääkö uudistuksia todellakin odotella Vihreiden nousuun saakka? Minun vinkkelistäni Vihreät on liikaa vasemmalle vinksallaan, joten jos uudistusmandaatti lopulta annetaan heille, tuloksena on vasemmistolaisempaa politiikkaa kuin mitä itse olen valmis hyväksymään.

Hyvinvointivaltio odottaa täysremonttia, jossa viimeinkin määritellään, mikä on oleellista ja mikä on huuhaata, ja juustohöylän sijaan kaivetaan vesuri ja hakataan rönsyt pois ja vahvistetaan keskeisinä pidettyjä palveluja ja toimintoja. Jonkun on tämä homma joskus tehtävä. Punamulta ei sitä saa aikaiseksi, koska nykyinen monumentaalinen pöhötyskoneisto on sen hengentuote. Kokoomuksella olisi mahdollisuus ja tuota pikaa myös valta tehdä jotakin, mutta tuskinpa siihen löytyy puolueesta tekijöitä, koska henkselien paukuttelu ja itsensä taputtaminen selkään on paljon hauskempaa ja vaivattomampaa.