Suomessa on ollut vallalla hirveä älämölö siitä, että ruotsalaiset ja juutit ovat halveksittavia pettureita kun eivät ymmärrä itsestäänselvästi, että Suomen pitää saada maksaa valtion pussista tukiaisia maajusseille, jotta nämä voivat kilpailla polkumyynnillä Ruotsin markkinoilla eri säännöillä pelaavia vastaan. Maataloustukiaiset ovat tietenkin kepulle kynnyskysymys mutta ihmetyttää, miksi ne kuvittelevat Ruotsin ja Tanskan maanviljelijöiden edunvalvojien pyyteettömästi puolustavan tätä suomalaisen, perinteisen maatalouspolitiikan nykypäivän ruumiillistumaa.

Mutta en minä nyt jaksa Kepua mollata tässä tämän enempää, sitä lajia lisää toiste. Tämä episodi on vain hyvin tyypillinen esimerkki siitä, mitä ns. pohjoismainen yhteistyö käytännössä on. Eli sitä ei ole paitsi mielikuvissa. Viisi pohjoismaata ovat viisi niin erilaista valtiota kuin kuvitella saattaa. Viisi maata. Viisi kieltä, joista kolme on keskenään jotenkin ymmärrettäviä. Viisi valuuttaa. Kolme puolustusratkaisua. Neljä ja puoli elinkeinorakennetta. Kolme ja puoli tapaa suhtautua EU-politiikkaan. Viisi täysin erilaista bisneskulttuuria. Kaksi vanhaa valtakuntaa, yksi entinen Venäjän osa ja kaksi nuorta demokratiaa.

Näin erilaista viiden valtion kerhoa on itse asiasassa vaikea löytää mistään. Ainoa yhdistävä tekijä on hyvinvoivan valtion ja korkean verotuksen ihannointi, eli suunnilleen se ainoa asia, jota ei mielellään ihminen toivoisi näkevänsä yhdessäkään näistä maista. Oleellista on huomata, että huolimatta suurista periaatetason erimielisyyksistä kaikissa muissa asioissa kaikki maat ovat pärjänneet koko lailla hyvin, joten yhden maan malli ja tapa tehdä asioita ei ole automaattisesti toista parempi.

Pohjoismaiden neuvostot ynnä muut herrahissien jättämien poliitikkojen kokoontumisajot voisi sen sijaan lopettaa tarpeettomana. Eihän tuo tietysti suuria maksa, mutta kun ainoihin vuosittaisiin saavutuksiin sisältyy palkinnon jakaminen sille, joka on onnistunut kirjoittamaan pohjoismaiden tylsimmän kirjan, kerho on ehkä kuitenkin vähän turhanaikainen. Erityisesti nämä kerhot muuttuvat vahingollisiksi, jos poliitikot kuvittelevat, että kun he ovat nauttineet jossain pönötyskonferenssissa smørrebrödin ja korvapuustin ja kupin kahvia yhtä turhien virkaveljiensä kanssa ja puhuneet tyhjänpäiväisyyksiä, se tarkoittaisi sitä, että meillä tai muilla olisi niiden muiden tuki kansallisille asioille.

Kun oikeastaan mitään yhteistä edunvalvontaa ei ole missään muussa kuin korkeiden verojen ja kalliin viinan puolustamisessa ja maat ja niiden yritykset ovat itse asiassa toistensa pahimpia kilpailijoita, on turhaa asettaa mitään kovinkaan kummoisia tavoitteita "EU:n pohjoiselle blokille" tai jollekin muulle yhtä komealta kuulostavalle asialle, jota ei kuitenkan ole olemassakaan.