Käymisen arvoisia kaupunkeja
25/09/07 18:09
Olen ollut aina suurten kaupunkien ihminen, joskaan en täydellinen totaalikieltäytyjä muunkaan suhteen. Kaupungeissa on näkemistä ja tekemistä yksin matkustavalle, mutta en hyljeksi luonnonkauniita paikkoja, jos ne on yhdistettävissä majoitukseen suihkun ja sisävessan kanssa. Tällä kertaa kuitenkin käsittelen vain kaupungit.
Jos ei ole parempaa tekemistä, käy aikasi kuluksi vaikka seuraavissa, läheltä vähän kauemmas:
Vilna. Liettua on balttimaista mukavin ja Vilna on kiva ja kaunis Helsingin kokoinen kaupunki. Suomalaiset tuntevat Tallinnan ja enenevässä määrin Riikan, mutta Vilna unohtuu monelta vaikka sinne pääsee Liettuan lentoyhtiöllä Helsingistä tunnissa ja vartissa reilulla satasella menopaluu. Tähänastisten havaintojeni mukaan Baltian paras sushi on Vilnassa Europa -ostarissa joen "toisella puolella" vanhastakaupungista katsottuna.
Lontoo. Siitä olen kirjoitellut muitakin juttuja, mutta lämmin olut yhdistettynä Jermyn streetin kauppoihin ja miten kuten toimivaan infrastruktuuriin on aina mukava kokemus. Lontoota aina haukutaan kalliiksi, mutta ei se minusta sitä ole. Rahaa saa toki poltettua älyttömiä määriä mihin hyvänsä asioimalla väärissä kaupoissa, baareissa ja ravintoloissa. Lontoossa on maailman paras intialainen ruoka ja muitakin hyviä elämyksiä löytyy. Jos Lontoon isoista levykaupoista ei löydy jotain leffaa tai levyä, sitä ei todennäköisesti ole olemassa. Normaalien turistinähtävyystönöjen lisäksi kannattaa kiinnittää huomiota myös uudempaan maanpäälliseen arkkitehtuuriin sekä maanalaiseen. Canary wharf on hieno kokonaisuus lasikuutioita ja satama-altaita. Toistasataa vuotta vanhat metroasemat taas ovat hienoja itsessään kun vain katselee ympärilleen. Baker street on tässä suhteessa huomionarvoisa.
San Francisco. Amerikkalainen kaupunki, jossa ei tarvitse autoa. Ja kunto kohoaa tassuttelemalla sitä hemmetin mäkeä ylöspäin Nob Hillille. Mark Hopkinsin yläkerran pönöpönöbaarissa voi juoda sivistyneesti teetä ja katsella auringonlaskua. Lisäksi sieltä saa hyvää olutta. Ainoa miinusmerkkinen asia on se, että siellä sataa vähän turhan usein.
Las Vegas. Niin muovinen mesta, että se on jo hyvä. Hotellit ovat hassun näköisiä ja koko mesta on rakennettu turisteille. Hotellit ovat laatuunsa nähden hemmetin halpoja ja syöminen/juominen on halvempaa kuin muualla USA:ssa vastaavissa paikoissa, koska joka paikan päätulot tulevat kasinoista. Craps-pöytään on kiva mennä notkumaan ja juomaan kaljaa ja katselemaan kun stetsonpäiset punaniskat mylvivät. Kun sitä osaa pelata, sadalla dollarilla pelaa vaikka kuinka kauan kunhan pelailee minimipanoksilla ja korottaa panostaan aina kun siihen on tilaisuus. Ei siinä mitään voita mutta viimeksi muistelen kolmessa tunnissa potin huvenneen noin 40 dollarin verran.
Singapore: Steriili ostosparatiisi, jossa kaikki on hullunhalpaa. Toimiva infrastruktuuri tekee visiitistä sinne aina mukavan. Jos haluaa nähdä kontrastin, kannattaa käydä jollalla Indonesiassa Batam centressä tai sillan toisella puolella Johor Bahrussa Malesiassa. SIngapore Orchard roadilta saa vaatteita ja kosmetiikkaa ja toisin kuin useissa kaukoidän paikoissa, vaatteita saa myös hobittikokoa suurempina. Elektroniikkaa kannattaa käydä ostamassa Funan IT mall -ostarista. Sim Lim mainostaa aggressiivisemmin, mutta paikan laadusta kertoo jotakin se, että heti kun sinne hyökkää sisään, kasa intialaisia roikkuu hihassa ja tyrkyttää digikameraa. Funanissa kukaan ei tyrkytä mitään. Sim Lim on lisäksi kohtuullisen täynnä turhanaikaista krääsää. Ruokaa saa parilla eurolla hawkers-mestoista. Niissä on kasa pöytiä keskellä ja erilaisia ruokia myyviä kojuja ympärillä. Sieltä voi sitten hakea mitä lystää.
Hong Kong: Kiina olisi tällainen jos siellä ei olisi kommunisteja. Kiinan isot kaupungit alkavat kovasti Hong Kongia lähestyä, mutta vielä on matkaa. Hong Kongista olen kirjoitellut enemmän täällä.
Kapkaupunki: Kauniit puitteet, Afrikan mittapuulla kaikki toimii loistavasti. Hyvää ruokaa ja juomaa, nähtävyyksiä, retkiä Hyväntoivonniemelle tai viinialueille Stellenboschin ympäristöön. Etelä-Afrikan rikollisuustilannetta on huomattavasti liioiteltu ja turhaan hysteriaan ei ole mitään aihetta. Olen käynyt siellä nyt neljästi ja varmaan pitäisi taas kohta mennä. Majoittua kannattaa Sea pointin puolelle; sieltä pääsee bussilla tai taksilla katselemaan Waterfrontin ostareita ja Long streetin baareja ja ravintoloita. Waterfront on turistirysä, mutta siellä on pari hyvää ravintolaa ja kauppoja joka lähtöön. Lisäksi sieltä pääsee jollalla Robben islandille katselemaan vankilaa, jossa Mandela lusi noin 25 vuotta. Pöytävuorelle kannattaa mennä köysirataa pitkin joskin varautuen siihen, että siellä on kylmää ja tuulista.
Maailmassa on myös hemmetisti kaupunkeja, jotka turistin kannattaa kiertää kaikki, mutta kaukaa. Tälle listalle pääsee
Jos ei ole parempaa tekemistä, käy aikasi kuluksi vaikka seuraavissa, läheltä vähän kauemmas:
Vilna. Liettua on balttimaista mukavin ja Vilna on kiva ja kaunis Helsingin kokoinen kaupunki. Suomalaiset tuntevat Tallinnan ja enenevässä määrin Riikan, mutta Vilna unohtuu monelta vaikka sinne pääsee Liettuan lentoyhtiöllä Helsingistä tunnissa ja vartissa reilulla satasella menopaluu. Tähänastisten havaintojeni mukaan Baltian paras sushi on Vilnassa Europa -ostarissa joen "toisella puolella" vanhastakaupungista katsottuna.
San Francisco. Amerikkalainen kaupunki, jossa ei tarvitse autoa. Ja kunto kohoaa tassuttelemalla sitä hemmetin mäkeä ylöspäin Nob Hillille. Mark Hopkinsin yläkerran pönöpönöbaarissa voi juoda sivistyneesti teetä ja katsella auringonlaskua. Lisäksi sieltä saa hyvää olutta. Ainoa miinusmerkkinen asia on se, että siellä sataa vähän turhan usein.
Singapore: Steriili ostosparatiisi, jossa kaikki on hullunhalpaa. Toimiva infrastruktuuri tekee visiitistä sinne aina mukavan. Jos haluaa nähdä kontrastin, kannattaa käydä jollalla Indonesiassa Batam centressä tai sillan toisella puolella Johor Bahrussa Malesiassa. SIngapore Orchard roadilta saa vaatteita ja kosmetiikkaa ja toisin kuin useissa kaukoidän paikoissa, vaatteita saa myös hobittikokoa suurempina. Elektroniikkaa kannattaa käydä ostamassa Funan IT mall -ostarista. Sim Lim mainostaa aggressiivisemmin, mutta paikan laadusta kertoo jotakin se, että heti kun sinne hyökkää sisään, kasa intialaisia roikkuu hihassa ja tyrkyttää digikameraa. Funanissa kukaan ei tyrkytä mitään. Sim Lim on lisäksi kohtuullisen täynnä turhanaikaista krääsää. Ruokaa saa parilla eurolla hawkers-mestoista. Niissä on kasa pöytiä keskellä ja erilaisia ruokia myyviä kojuja ympärillä. Sieltä voi sitten hakea mitä lystää.
Hong Kong: Kiina olisi tällainen jos siellä ei olisi kommunisteja. Kiinan isot kaupungit alkavat kovasti Hong Kongia lähestyä, mutta vielä on matkaa. Hong Kongista olen kirjoitellut enemmän täällä.
Maailmassa on myös hemmetisti kaupunkeja, jotka turistin kannattaa kiertää kaikki, mutta kaukaa. Tälle listalle pääsee
- Amsterdam: en ole ikinä keksinyt, mikä tässä mestassa on niin hirveän hienoa sen jälkeen kun coffee shopissa on käyty ja todettu, että tämä ei ole minun juttuni.
- Barcelona: turistirysä, jonka hienot talot on nopeasti nähty ja sen jälkeen kaikki vain ärsyttää. Menen sinne seuraavan kerran katsomaan valmista kirkkoa, mutta en pidätä hengitystäni.
- Vancouver: kaikki Kanadan hullut, nistit, örkit, pummit ja häiriköt majailevat Granville streetillä.
- Tokio: täydellisen turha ja ruma jättiläiskaupunki, jossa eri asiat on hajautettu eri puolille kaupunkia. Yksi kaupunginosa on täynnä tekniikkaa, toinen teinityttöjen vaatteita, kolmas baareja jne jne jne. ja alueiden välillä vaeltaminen kyrsii.
- Johannesburg: siellä ei ole mitään, ei yhtään mitään.
- Auckland: ei sinänsä mikään mahdoton mesta, mutta jos näkee sen vaivan, että lentää sinne saakka, kannattaa moisesta tylsästä ja tavanomaisesta kaupungista hyökätä muualle mahdollisimman pian katsomaan maan erikoista luontoa.
blog comments powered by Disqus