Kilpailukieltosopimukset

Kilpailukieltopykälät työsopimuksissa ovat yllättävän heikosti säännelty asia.

Kilpailukiellon ideahan on se, että yritetään estää firmaa vaihtavia viemästä mukanaan oleellisia tietoja tai asiakkaita. Näin olkoon, mutta kun asia on melko vapaasti tulkittavissa ja sovittavissa, ongelmiakin aiheutuu.

Keskeinen ongelma on se, että kilpailukieltoajalta ei makseta palkkaa. Kun tämän yhdistää siihen, että Suomessa toimialan vaihtaminen on työkulttuurin takia kovin vaikeaa kun ykköskriteeri työntekijää palkattaessa on toimialaosaaminen, tuloksena on se, että naapurifirmaan siirtyvä joutuu pitämään puolen vuoden palkattoman loman.

Tätä voidaan pitää kohtuullisena jos on olemassa jonkunlainen johtajasopimus tai muu rakennelma, jossa tältä ajalta maksetaan jotakin. Valtaosalla näin ei kuitenkaan ole, sillä kilpailukielto on standardi yhä useamman valkokaulustyöläisen sopimuksessa.
Firmat perustelevat tätä työn vähentämisellä, ettei tarvitse tehdä jokaiselle omaa työsopimusta vaan voidaan käyttää standardipohjaa. Käytännössä kuitenkin vahtimestareille asetettu kilpailukielto on mihinkään perustumaton ja kohtuuton. Sama koskee rividuunaria yleisesti, sillä valtaosan hallussa ei ole mitään salaista tietoa, ainoastaan toimialan ja bisneksen yleisiä käytäntöjä.

Yksikään työnantaja ei tietysti tunnusta asiaa ääneen, mutta kilpailukielto on myös tapa sitoa työntekijöitä turpeeseen. Suomessa on lainsäädännön ja työehtosopimusten tasolla vastaava rakennelma aivovammaisessa “loma on ansaittava” -järjestelmässä, jossa firmaa vaihtava menettää joka tapauksessa seuraavan vuoden talvilomaviikon kokonaan ja vaihtohetkestä riippuen paljon tai vähän kesälomaa. Valkokaulustyössä parempi osa voi tietysti neuvotella itselleen täydet lomat, mutta mitä alemmaksi ja rutiiniluontoisempiin tehtäviin mennään, sitä vaikeampaa tämä on. Kun tähän lisätään kilpailukielto, jossa tulee puolen vuoden työtön jakso, firman vaihtaminen on helposti aika kallis juttu.

Jos taas työntekijät eivät voi kilpailuttaa firmoja kunnolla vaan he menettävät aina jotakin jos vaihtavat työnantajaa, voi työnantaja huomioida tämän palkkauksessa ja muissa eduissa kun tietää, että aivan pikkujuttujen takia ei kukaan lähde mihinkään.

Väitän, että jos ihmiset vaihtaisivat työpaikkaa herkemmin kuin nyt, Suomen työelämän yksi keskeinen ongelma, eli maan yleiseen kustannustasoon suhteutettuna naurettavan huonot bruttopalkat, poistuisi ainakin osittain. Tästä syystä lainsäätäjän pitäisi enemmänkin suosia kuin haitata firman vaihtamista.

Kilpailukieltoasiaa voi säädellä monin tavoin, mutta yksinkertaisin ja byrokratialle halvin tapa olisi se, että kilpailukielto on palkallista aikaa. Jos palkanmaksuajan ulkopuolinen velvoite työsopimuksessa olisi mitätön, pitäisi kilpailukielto toteuttaa “palkkalistoilla, ei työvelvoitetta” -muotoisena rakennelmana. Jos työnantaja katsoo tämän asian maksamisen arvoiseksi, se varmaankin maksaa. Nyt työnantaja saa tämän ilmaiseksi maksamatta mitään, joten sitä vaaditaan myös käytävänlakaisijoilta vain siksi kun voidaan.
blog comments powered by Disqus