Saariston ongelma
17/10/09 21:00
Tuvalun reissu oli monella tapaa avartava.
Pääatolli on aivan naurettavan pieni. Kymmenen kilsaa päästä päähän ja parhaimmillaan noin 300 metriä leveä tai jotain, ja korkein kohta metrin. Muut valtion saaret ovat vielä pienempiä.
Tällaisilla saarilla on ongelma. Nykyisin kuuluu vain mussuttaa ilmastonmuutoksesta kaikissa yhteyksissä, joten nämä saaret yhdistetään aina siihen, kuten maailman kaikki muutkin asiat. Käytännössä kuitenkin ilmastonmuutos on pienimpiä tämän valtion uhista ja ongelmista, ja ne muut ovat paljon polttavampia.
Jos merenpinta nousee, saari epäilemättä uppoaa, mutta se ei tapahdu aivan yhdessä yössä. Kun saarella asuu ehkä kolmetuhatta ihmistä, nämä ihmiset voidaan tarvittaessa asuttaa aivan mihin hyvänsä. Heidät voisi ottaa vaikkapa Suomeen, ja kyseessä on vain hiukan suurempi määrä, mitä Suomeen tulee somaleja eri teitä vuodessa, ja pikkusaaren tapauksessa kyse olisi kertaluontoisesta erästä eikä joka vuosi paisuvasta elättivirrasta.
Epäilemättä ei ole kivaa muttaa jos saari uppoaa, mutta väkeä on niin vähän, että heille kyllä löytyy koti kohtuullisen pienellä poliittisella tahdolla, sillä kyse ei ole moniongelmaisista pääasiassa rikoksella elävistä, vaan englantia puhuvasta ja peruskoulutetusta väestä, osa on käynyt kouluja enemmältikin.
Isoin ongelma ei ole minun nähdäkseni näillä saarilla ehkä joskus tapahtuva merenpinnan nouseminen liikaa, vaan se, että ne ovat täysin riippuvaisia länsimaisen elämänmuodon tuotoksista tuontitavaran muodossa.
Väestö on kasvanut tässä paikassa kuten melkein kaikilla muillakin vastaavilla pikkusaarilla isommaksi kuin mitä perinteinen elämänmuoto pystyisi ruokkimaan. Eivät nämä saaret enää pysty ruokkimaan itseään kalastamalla ja poimimalla kookospähkinöitä, vaan ruoka on tuontitavaraa. Jos ruokaa ei tule, väki alkaa kuolla nälkään.
Vielä nopeammin alkaa vaikuttaa lääkkeiden ja muun hoidon puute. Lennollani Tuvalusta Fijille oli yksi syöpäpotilas ja yksi dialyysipotilas. Kumpaakaan vaivaa ei tuolla saarella pystytä hoitamaan. Dialyysipotilas oli jo sangen huonossa kunnossa kun lento oli myöhässä yhden päivän. Kun kaikki muut paitsi laastaria vaativat vaivat hoidetaan kahden ja puolen tunnin lentomatkan päässä, väkeä alkaa kuolla nopeasti jos lentokone ei tulekaan.
Mitäpä, jos joulukuussa alkava hurrikaanikausi tuo vähäistä suuremman puhurin, joka tuhoaa kiitoradan siihen kuntoon, ettei sinne voi laskeutua? Saarella ei ole mitään keinoja korjata sitä, vaan päällystämiseen tarvittava asfaltti tuodaan laivalla Fijiltä, ja laivamatka kestää monta päivää. Nyt tosin laivoja ei ole edes kulkenut, koska saarelle öljyä tuova fijiläinen laiva hajosi puoli vuotta sitten eikä sitä ole korjannut kukaan, joten saaren omat kaksi laivaa ovat satamassa kuten ovat olleet jo monta kuukautta, eikä kukaan tiedä, koska joku viitsii korjata tankkerin, koska se ei ole heidän omansa.
Eikä meidän tarvitse odottaa edes myrskyä. Saarelle operoi yksi lentoyhtiö yhdellä lentokoneella yhdestä paikasta. Jos tuo lentokone hajoaa, sinne ei lennä kukaan. Jos lentoyhtiö menee konkurssiin, kestää aikansa, ennen kuin joku muu saa lentotoiminnan käyntiin konkurssiyhtiön reiteille. Näin kävi muutama vuosi sitten kun yksi firma kaatui ja Pacific Sun tms. nousi sen raunioille.
Luonnonilmiöiden takia on oikeastaan vain hyvää tuuria, että tuolla saarella asuu tällä hetkellä kukaan. Saari on täysin suojaton kun ympärillä ei ole koralliriuttoja, ja pienikin tsunami tuhoaa kaiken, koska mihinkään ei pääse karkuun vaikka olisi kuinka varoitettu ennalta. Jos kolmisen viikkoa sitten Samoalla sata ihmistä tappanut tsunami olisi tullut tuonne, saaresta ei olisi jäljellä mitään. Itse sain todistaa tsunamihälytystä ja sitä, että jengi ei tehnyt paljon mitään, koska kaikki tiesivät, ettei varoituksesta ole mitään hyötyä kun ei ole mäkeä, jolle voisi paeta.
Tässä on näiden saarivaltioiden ydinongelma. Ne ovat liian riippuvaisia hyvin heiveröisistä henkirei'istä suurempiin paikkoihin. Mitään redundanssia ei ole, eli on yksi kiitorata, yksi lentoyhtiö, yksi lentokone. Mestat ovat niin kaukana toisistaan, että vaikka merireitti saataisiin pystyyn heti, kestäisi päiviä tai viikkoja, ennen kuin siitä olisi mitään apua.
Tällaisia asioita harvemmin miettii kukaan. Ilmastonmuutoksesta jaksetaan sen sijaan mussuttaa. Juttelin paikallisten ministeritason visiirien kanssa hotellin baarissa, ja heille ilmastonmuutos oli asia, joka ei ole millään tavalla akuutti ja ajankohtainen. Akuutti homma oli yrittää löytää joku toinen lentoyhtiö, joka suostuisi lentämään sinne, sekä saada joku tuomaan saarelle bensaa, jotta tavarankuljetus- ja kalastusalukset saataisiin liikkeelle.
Pääatolli on aivan naurettavan pieni. Kymmenen kilsaa päästä päähän ja parhaimmillaan noin 300 metriä leveä tai jotain, ja korkein kohta metrin. Muut valtion saaret ovat vielä pienempiä.
Tällaisilla saarilla on ongelma. Nykyisin kuuluu vain mussuttaa ilmastonmuutoksesta kaikissa yhteyksissä, joten nämä saaret yhdistetään aina siihen, kuten maailman kaikki muutkin asiat. Käytännössä kuitenkin ilmastonmuutos on pienimpiä tämän valtion uhista ja ongelmista, ja ne muut ovat paljon polttavampia.
Jos merenpinta nousee, saari epäilemättä uppoaa, mutta se ei tapahdu aivan yhdessä yössä. Kun saarella asuu ehkä kolmetuhatta ihmistä, nämä ihmiset voidaan tarvittaessa asuttaa aivan mihin hyvänsä. Heidät voisi ottaa vaikkapa Suomeen, ja kyseessä on vain hiukan suurempi määrä, mitä Suomeen tulee somaleja eri teitä vuodessa, ja pikkusaaren tapauksessa kyse olisi kertaluontoisesta erästä eikä joka vuosi paisuvasta elättivirrasta.
Epäilemättä ei ole kivaa muttaa jos saari uppoaa, mutta väkeä on niin vähän, että heille kyllä löytyy koti kohtuullisen pienellä poliittisella tahdolla, sillä kyse ei ole moniongelmaisista pääasiassa rikoksella elävistä, vaan englantia puhuvasta ja peruskoulutetusta väestä, osa on käynyt kouluja enemmältikin.

Väestö on kasvanut tässä paikassa kuten melkein kaikilla muillakin vastaavilla pikkusaarilla isommaksi kuin mitä perinteinen elämänmuoto pystyisi ruokkimaan. Eivät nämä saaret enää pysty ruokkimaan itseään kalastamalla ja poimimalla kookospähkinöitä, vaan ruoka on tuontitavaraa. Jos ruokaa ei tule, väki alkaa kuolla nälkään.
Vielä nopeammin alkaa vaikuttaa lääkkeiden ja muun hoidon puute. Lennollani Tuvalusta Fijille oli yksi syöpäpotilas ja yksi dialyysipotilas. Kumpaakaan vaivaa ei tuolla saarella pystytä hoitamaan. Dialyysipotilas oli jo sangen huonossa kunnossa kun lento oli myöhässä yhden päivän. Kun kaikki muut paitsi laastaria vaativat vaivat hoidetaan kahden ja puolen tunnin lentomatkan päässä, väkeä alkaa kuolla nopeasti jos lentokone ei tulekaan.
Mitäpä, jos joulukuussa alkava hurrikaanikausi tuo vähäistä suuremman puhurin, joka tuhoaa kiitoradan siihen kuntoon, ettei sinne voi laskeutua? Saarella ei ole mitään keinoja korjata sitä, vaan päällystämiseen tarvittava asfaltti tuodaan laivalla Fijiltä, ja laivamatka kestää monta päivää. Nyt tosin laivoja ei ole edes kulkenut, koska saarelle öljyä tuova fijiläinen laiva hajosi puoli vuotta sitten eikä sitä ole korjannut kukaan, joten saaren omat kaksi laivaa ovat satamassa kuten ovat olleet jo monta kuukautta, eikä kukaan tiedä, koska joku viitsii korjata tankkerin, koska se ei ole heidän omansa.
Eikä meidän tarvitse odottaa edes myrskyä. Saarelle operoi yksi lentoyhtiö yhdellä lentokoneella yhdestä paikasta. Jos tuo lentokone hajoaa, sinne ei lennä kukaan. Jos lentoyhtiö menee konkurssiin, kestää aikansa, ennen kuin joku muu saa lentotoiminnan käyntiin konkurssiyhtiön reiteille. Näin kävi muutama vuosi sitten kun yksi firma kaatui ja Pacific Sun tms. nousi sen raunioille.
Luonnonilmiöiden takia on oikeastaan vain hyvää tuuria, että tuolla saarella asuu tällä hetkellä kukaan. Saari on täysin suojaton kun ympärillä ei ole koralliriuttoja, ja pienikin tsunami tuhoaa kaiken, koska mihinkään ei pääse karkuun vaikka olisi kuinka varoitettu ennalta. Jos kolmisen viikkoa sitten Samoalla sata ihmistä tappanut tsunami olisi tullut tuonne, saaresta ei olisi jäljellä mitään. Itse sain todistaa tsunamihälytystä ja sitä, että jengi ei tehnyt paljon mitään, koska kaikki tiesivät, ettei varoituksesta ole mitään hyötyä kun ei ole mäkeä, jolle voisi paeta.
Tässä on näiden saarivaltioiden ydinongelma. Ne ovat liian riippuvaisia hyvin heiveröisistä henkirei'istä suurempiin paikkoihin. Mitään redundanssia ei ole, eli on yksi kiitorata, yksi lentoyhtiö, yksi lentokone. Mestat ovat niin kaukana toisistaan, että vaikka merireitti saataisiin pystyyn heti, kestäisi päiviä tai viikkoja, ennen kuin siitä olisi mitään apua.
Tällaisia asioita harvemmin miettii kukaan. Ilmastonmuutoksesta jaksetaan sen sijaan mussuttaa. Juttelin paikallisten ministeritason visiirien kanssa hotellin baarissa, ja heille ilmastonmuutos oli asia, joka ei ole millään tavalla akuutti ja ajankohtainen. Akuutti homma oli yrittää löytää joku toinen lentoyhtiö, joka suostuisi lentämään sinne, sekä saada joku tuomaan saarelle bensaa, jotta tavarankuljetus- ja kalastusalukset saataisiin liikkeelle.
blog comments powered by Disqus