Viime syksynä tapahtuneesta Johanna Korhosen poispotkaisusta on kuulunut kummia.

Kun asiaa on pähkäilty liki vuoden päivät, poliisi on tullut siihen tulokseen, että on syytä epäillä rikosta. Syyttäjä on luvannut tutkia tulevina kuukausina, syyttääkö hän vai antaako asian raueta. Jos hän päättää viedä jutun oikeuteen, se tullee esille joskus ensi keväänä. Tämän päälle tietysti vielä normaali valitustie ensin pari vuotta hovissa ja kolme vuotta Korkeimmassa oikeudessa, mutta ei mennä nyt siihen.

Miten on mahdollista, oikein ja kohtuullista, että tällaiseen asiaan saadaan selvyys puolentoista vuoden kuluttua siitä kun epäilty rötös on tapahtunut?

Mitä ihmettä tässä on oikein tutkittu? Juttu on näin maallikon vinkkelistä sangen suoraviivainen: on Johanna Korhosen kertomus tapahtumista ja käydyistä keskusteluista, ja on Laama-Median suurvisiirien ja todennäköisesti Lapin kansan päätoimittajan kuuleminen. Jos jossain keskusteluissa on ollut paikalla sihteerikkö kirjurina, häntäkin pitänee kuulla ja lukea nuo pöytäkirjat. Miten ihmeessä tämä voi kestää kuukausitolkulla?

Kuultavia ihmisiä on noin viisi, ja luettavia papereita todennäköisesti noin viisi sivua. Mitään salapoliisintyötä, asiantuntijalausuntoja ja laboratoriotuloksia ei tarvita, kuten ei myöskään tarvitse kuulustella suurta joukkoa silminnäkijöitä ja epäiltyjä. Mikään tietooni tullut ei myöskään kerro, että joku tuosta viisikosta olisi tehnyt katoamistempun ja hänen saamisensa kuultavaksi Abessiniasta ottaisi aikansa.

Tähän on kulunut vuosi, ja syyttäjä lupaa ratkaisun lähikuukausina tämän sangen vaatimattomaksi jäävän tutkintamateriaalin pohjalta. Kyseessä on vähempi määrä paperia kuin mitä Otaniemen satunnainen fuksi joutuu lukemaan ensimmäiseen tenttiinsä, ja hän selviää tästä urakasta kahdessa päivässä hirveässä darrassa kaljanjuomiseen käytetyn fuksisyksyn pohjilta.

Suomessa oikeudenkäyntien kestoja on kritisoitu ja annettu niistä tuomioitakin. Tämä juttu olisi syytä penkoa perin juurin, sillä kun näin simppeli asia saadaan kestämään puolitoista vuotta ja kukaan ei pääse luimimaan vastuusta sillä, että joku on kadonnut, työtä on paljon tai juttu on erityisen kimurantti (tutkinnallisesti, juridisesti asia on kimurantti ainakin näytöllisesti), on nähdäkseni löydettävissä juuri niitä syitä, miksi asiat kestävät Suomen oikeusjärjestelmässä niin tuhottoman kauan.

Haaskataanko jossain aikaa? Onko joku porras alimiehitetty? Onko vetkuttelusta tullut maan tapa, jossa asiat ovat pinon pohjalla vuoden ennen kuin niihin edes kosketaan, jotta saadaan teeskenneltyä huutavaa resurssipulaa ja urputettua joka paikassa, että tarvitaan lisää määrärahoja? Minä en tiedä, mutta tämä juttu on sellainen, että sen pohjalta tietoa olisi saatavissa.

Eipä taida vain kukaan viitsiä tutkia, sillä establishmentti pitää mielellään omiensa puolta.