Tuloerot

Suomessa tuloeroja on pääsääntöisesti pidetty pahana asiana ja yhteiskunta on sitä paremmalla mallilla, mitä vähemmän inhottavia tuloeroja on havaittavissa. Tämä on kuitenkin älytön tie, sillä siitä seuraa se, että suomalaisella ei ole varaa ostaa toisen suomalaisen työtä kovinkaan paljoa. Jos maailmalla on lama, vienti sukeltaa ja jos kotimarkkinatkaan eivät työlistä väkeä, silloin tuloksena on iso kuoppa kuten 90-luvun alussa.

Tuloeroja nähdäkseni tarvitaan, mutta niitä tarvitaan palkkahaitarin oikeassa kohdassa sikäli kun halutaan lisätä työn eikä tavaran kysyntää. Sillä, mitä parhaiten tienaava promillen kymmenys tienaa, ei ole asian kanssa mitään merkitystä, vaikka desiileihin ja neljänneksiin upotettuna ne luovatkin vaikutelman siitä, että koko ylin neljännes tai kymmenys on ihan saakelin kovatuloista. Jos unohdetaan desiilit ja jaetaan ihmiset sen mukaan, mihin heillä on varaa kuluttaa, saadaan aikaiseksi seuraava jako:

  1. Köyhät. Heillä ei tahdo olla rahaa edes välttämättömään elämiseen.
  2. Pienituloiset. Heillä raha riittää välttämättömyyksiin perustasolla juuri ja juuri, mutta ei mihinkään muuhun
  3. Alempi keskiluokka. Heillä on välttämättömyyksien lisäksi auto ja lomallakin voi käydä Espanjassa kerran vuodessa. Palveluiden kysyntä on vähäistä muttei olematonta.
  4. Ylempi keskiluokka. Heillä riittää välttämättömien menojen, auton, lomailun ja harrastusten lisäksi rahaa jonkun verran myös palvelujen kuluttamiseen
  5. Hyvätuloiset palkansaajat. He eivät ole ökyrikkaita, mutta he voivat käyttää kaikkia haluamiaan palveluja ja kyse on vain tahdosta eikä rahasta sen suhteen, mitä teettää ja mitä tekee itse
  6. Miljoonien pääomatuloja saavat.

IMG_0350
Tämä mielestäni kertoo, keille pitäisi suunnata palkankorotuksia ja veronalennuksia. Ryhmässä 1 lisäraha menee vain asumiseen ja välttämättömiin tavaran ja elintarvikkeiden laskuihin. Kaikki tuohon ryhmään kipattava raha on työllistävältä vaikutukseltaan erinomaisen vähäistä. Kakkosryhmän suhteen tilanne on sama. Tuossa ryhmässä lisäraha menee lähinnä lauantaimakkaran korvaamiseen salamilla ja kotiviinin korvaamiseen keskioluella. Työtä tämäkään raha ei juuri tuo. Vaikka rahaa kaadettaisiin tänne lisääkin, seuraava hankinta olisi työllistämisen kannalta katastrofaalinen auto. Toisaalta ryhmillä 5-6 haitarin toisessa päässä on jo nyt rahaa kaikkeen mitä he tarvitsevat, joten lisäraha näisä ryhmissä ei myöskään kanavoidu palvelujen kuluttamiseen vaan sijoittamiseen ja säästämiseen.

Jäljelle jäävät ryhmät 3 ja 4. En halua määritellä niitä tulojen mukaan, koska kyse on asuinpaikan ja kulutustottumusten lisäksi monen muun parametrin määrittelemästä asiasta. Näissä ryhmissä lisäraha ei enää mene possunkyljysten vaihtamiseen sisäfileeseen eikä autoon, koska nämä on tehty jo. Kuten myös hommattu jokseenkin mieluisa asunto asumistavasta riippumatta. Lisäraha voi kanavoitua vaikkapa matkailuun, mutta näiden ryhmien suosimisella saataisiin mielestäni suurin osa palkankorotuksiin ja veronalennuksiin käytettävästä rahasta siirtymään juuri kotimaisten palvelujen kysyntään.

Mutta ei kukaan halua tehdä näin. Tuo on se suomalaisten iso massa, jonka verotus on pidettävä kireänä, koska sieltä tulee massan takia suurimmat hillot. Lisäksi on SDP-henkistä nysvätä köyhien ja pienituloisten kimpussa, ja toisaalta Kokoomus-henkistä vapauttaa miljonäärit lopuistakin veroistaan. Ryhmillä 3-5 ei Suomessa oikein ole poiittista edustajaa, ja se totta vie näkyy lopputuloksessa. Viitosryhmä pärjää jo nyt omillaan, mutta keskiluokan asiat ovat Suomessa jokseenkin huonosti kun vertaa oikeastaan mihin tahansa maahan paitsi Ruotsiin, jossa asiat ovat aivan yhtä hullusti kuin Suomessa.

Miettikääpä sitä kun seuraavaksi joku ehdottaa pääomatulojen veron alentamista ja perustelee sitä työllisyydellä, tai ehdottaa veronalennusten kohdistamista pienituloisiin samalla perusteella.