Ruotsissa yritetään keksiä keinoja, joilla saataisiin työntekijät pysymään töissä eikä sairaslomalla, joita on Ruotsissa enemmän tehtyjä työtunteja kohti kuin melkeinpä missään.

Sairauspoissaoloista tekee mieli sanoa, että Suomen systeemi on koko lailla hyvä. Lyhyet poissaolot omalla ilmoituksella ovat mahdollisia ja mitään karensseja ei näissä ole, kuten ei myöskään vuosikohtaisia kiintiöitä.

Britanniassa on monella työpaikalla vuosikiintiö, eli sairastaa saa palkallisesti vaikkapa viisi päivää, sen jälkeen palkka lähtee vaikka olisi millainen propuska ja dokumentti lääkäriltä. Tämä systeemi on kohtuuton vakavasti sairastuvalle, ja toisaalta työnantajan vinkkelistä nämä päivät muuttuvat lisälomaksi, sillä valtaosa “sairastaa” ne vuoden loppua kohti kun kerran kiintiössä on tilaa.

Ruotsin ongelma on erikoinen. Olin taannoin töissä ruotsalaisessa firmassa, ja sain tutustua tähän systeemiin sisältä käsin. Joku kollega ei tullut aamulla töihin vaan ilmoittautui sairaaksi. Muiden kanssa jutellessani toivoin pikaista paranemista ja kyselin, että tuleekohan hän sitten kenties huomenna. Muut sanoivat, ettei missään tapauksessa, vaan hän tulee kolmen tai neljän päivän kuluttua. Ihmettelin, mistä kristallipallosta kollegat näkivät, kuinka kauan tauti vaivaa, mutta asia selitettiin minulle heti perään.

Ruotsissa systeemi on se, että ensimmäinen sairauspäivä on palkaton, ja palkka alkaa juosta normaalisti sen jälkeen. Tämä systeemi otettiin käyttöön kun kuviteltiin sen vähentävän rokulipäiviä, mutta toisin kävi. Rokulipäivät ehkä kyllä vähenivät, mutta sairauspoissaolot yleisesti kasvoivat, sillä nyt kun työntekijä menettää aina yhden päivän palkan, hän on poissa pidempään ja kuittaa ylimääräisellä vapaalla menetetyn palkan. Suomessa flunssaiset tulevat töihin heti parannuttuaan, Ruotsissa ollaan kotona terveenä kaksi päivää lisää kostoksi palkkaa alentaneelle työnantajalle.

Jos työ ei jollekulle maita ensinkään, se näkyy kyllä muissakin asioissa kuin vain sairauspoissaoloissa, joten sairaiden simputtaminen kostoksi kaikille lusmuille ei tunnu erityisen järkevältä. Suomessa tällaista ei ole onneksi ehdotettukaan, mutta jos työnantajat joskus ehdottavat, asiaa on syytä vastustaa.