Matti Ahde ja hänen johtamansa Tarkastusvaliokunta ovat kiinnittäneet huomiota siihen, minkä jokainen valtion it-hankkeita hiukan syrjemmältä seurannut on saanut huomata.

Olen muistaakseni ollut itse jollain tavalla sidosryhmää edustamassa aikanaan eräässä pienessä hankkeessa. Ja huomio kiinnittyi siihen, että valtion edustajaa ei näkynyt missään, mutta eri firmojen konsultteja vipelsi siellä täällä.

Ei lie sattumaa, että konsulttitaloilla on “julkishallinto” omana organisaatioyksikkönään, koska julkishallinnolle voi myydä mitä hyvänsä laidasta laitaan ja bisnekset tehdään ilmeisesti jollain tavalla eri tavalla kuin yksityisellä sektorilla. Ihmiset, jotka tekevät asioita julkishallinnolle näyttävät ja kuulostavat erilaisilta kuin yksityisen sektorin kilpailluissa bisneksissä mukana olevat, ja julkishallinnon konsultit eivät tässä esiinny edukseen.

Konsulttien käyttö on aivan perusteltua kaikissa hommissa, jos tarvitaan jonkun kapean sektorin asiantuntemusta. Jos sen sijaan tarvitaan “yleistä julkishallinnon asiantuntemusta”, mikä on muuten yllättävän usein tarjouspyynnöissä vaatimuksena, tulee mieleen, että tämä ehkä pitäisi löytyä ostajalta. Menestyvän firman konseptiin ei kuulu ulkoistaa ydinosaamistaan, mutta koska julkishallintoa ei voi kilpailuttaa paitsi äänestämällä jaloillaan ja muuttamalla maasta, hallinto voi tehdä mitä hyvänsä älytöntä eikä joudu siitä tilille.

En usko, että julkishallinnon IT-hankinnoista vastaavat ihmiset ovat pahoja. Tai edes lahjattomia suuremmalla todennäköisyydellä kuin vastaavat suurvisiirit muuallakaan. Enkä kadehdi noita ihmisiä, jos säästövimmassa he ovat joutuneet hankkiutumaan eroon kaikesta asiantuntemuksesta ja ostamaan sitä takaisin konsulttitaloilta myyjän ilmoittamalla hinnalla ja laadulla.

Valtiolla ja julkishallinnossa yleensäkin on niin paljon erilaisia it-hankkeita, että jonkunnäköisen keskitetyn it-yksikön perustaminen voisi olla ainakin miettimisen arvoinen asia. Eri alojen asiantuntijoita, joita on sen verran, että he kykenevät vastaamaan julkishallinnon keskeisistä it-järjestelmistä ja määrittelemään sekä vetämään niihin kuuluvia kehitysprojekteja. Jos sitten tarvitaan jonkun tekniikan asiantuntijoita tai koodareita, niitä ostetaan sieltä mistä halvimmalla saadaan, mutta sopimukset ovat kertaluontoisia eivätkä sisällä ajatusta siitä, että konsultit ryhtyvät vastaamaan näistä hankkeista.

Nykyjärjestelmä, jossa pari konsulttitaloa vastaa käytännössä valtion IT:stä ja lähettelee isoja laskuja vaikka tuo väki voisi olla aivan hyvin valtionkin palkkalistoilla, on tyylipuhdas esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun pavunlaskijat päästetään optimoimaan organisaatiot lyhyen tähtäimen kulubudjetti silmissään.