Nuoriso on rappiolla
13/04/11 14:21
Joku Kauppalehden kolumnisti syyttää lamaa ja vähän kaikkea muutakin siitä, että nuoriso on rappiolla.
Asia on tietysti itsessään varsin vakava eli jos kymmenet tuhannet syrjäytyvät jo nuoruusiästään, se ei ole ainakaan näille ihmisille hyväksi.
Olen kuitenkin syitä asiaan mietittäessä ikuinen vastaanharaaja.
Virallinen totuus nimittäin on se, että 90-luvun alun laman jotkut pikku leikkaukset siellä täällä ovat syypää ja väärin sammutettu. Tässä selityksessä on se huono puoli, että vaikka se olisi tottakin, se ei auttaisi meitä eteenpäin. Sen sijaan se on helppo tapa myydä jotain sosiaalidemokratialta haiskahtavaa paapomisagendaa nykypäivänä vedoten siihen, että katsokaa nyt kuinka huonosti meni kun pikkuisen nipistettiin sieltä täältä ja näin emme saa enää koskaan tehdä. Nuo syrjäytyneet tai syrjäytyvät nuoret tosin unohtuvat tällä tavalla, mutta ehkäpä heidän roolinsa oli alun alkaenkin vain keppihevosen osa.
En voi välttyä ajatukselta, että Suomessa ei niinkään ole ongelmana sosiaalipalvelujen puute vaan se, että työelämä on kovin rikkinäinen.
Onhan joukossa varmasti niitäkin, joita olisi voitu auttaa jollakin oikein kohdistetulla täsmätoimenpiteellä kauan sitten, mutta koska asiaa ei voi enää auttaa, tieto on melko hyödytön. Samaten ei ole näyttöä siitä, että leikkaamattoman sosiaalipalvelut olisivat pelastaneet näitä ihmisiä.
Maailma vain meni ja muuttui. Suomi muuttui bulkkia tekevästä savupiipputeollisuus- ja protektionismivaltiosta avoimeksi markkinatalousmaaksi ja tytäryhtiötaloudeksi.
Suomesta katosi kovin paljon työtä, joka ei palaa enää koskaan, ja tämä koskettaa kaikkia. Itsestäänselvä muutos on se, että kun ns. entry level -hommat katosivat niiden teettämisen kalliuden takia, osa nuorista on liian tyhmiä pärjätäkseen nykyisillä työmarkkinoilla. Niin on osa aikuisistakin, mutta tästä myöhemmin sananen. Sellaista työtä, jota ihmissuhdetaidoton ja kouluttamaton voisi tehdä, ei yksinkertaisesti Suomessa juuri ole, sillä melkein kaikki entry level -hommat ovat asiakaspalvelua. On sitten kyse puhelinpalvelusta, fanttilan kassasta tai tarjoilusta. Jos ei ole kykenevä ihmissuhdetaidoiltaan mihinkään ihmisten ilmoille, näkee jokainen, ettei heillä ole mitään paikkaa yhteiskunnassa, sillä
jossain sorvin ääressä tehtävä epäsosiaalinen teollisuustyö ja sen hanttihommaiset tukitoiminnot ovat kadonneet.
Toinen homma on se, että Suomesta on kadonnut paljon myös valkokaulustyötä. Siinä muutos ei ole yhtä selvästi havaittava, sillä firmoja ei vielä ennen Nokiaa ole paljonkaan pakannut kamojaan ja muuttanut näiltä osin muualle. Enemmänkin kyse on siitä, että viime vuosikymmenen uudet työpaikat ovat syntyneet pääkonttoreita lähellä oleviin tukitoimintoyrityksiin. Tästä seuraa se, että vähemmästä valkokaulustyöstä kilvoittelee enemmän nuoria vuosi vuodelta. Jalan oven väliin saaminen on vaikeaa ja työpaikat eivät enää ole erityisen pysyviä. Työ on stressaavaa, koska kaikilla muilla paitsi lääkäreillä on käytännössä työnantajan markkinat. Korkeakoulut pukkaavat vuosi vuodelta lisää väkeä ulos ja tarjolla olevan työn määrä ei tunnu kasvavan.
Suomessa on erityisongelmana ikäpyramidi. Vanhaa valtaamassa ollut sukupolvi oli se, joka muutti kaupunkeihin ja täytti siellä olevat uudet työpaikat ja he ovat olleet näissä työpaikoissa vieläkin ja osa on edelleen. Syntyi yksi menetetty sukupolvi, noin minun ikäisteni ja paria vuotta nuorempien, jonka tien tukkona on ollut mahdottomasti vanhaa kaartia, joka on alkanut väistyä vasta viime vuosina. Kun nuorennusleikkaus on firmoissa edessä, asiat nytkähtävät eteenpäin miten nytkähtävät, mutta liian myöhään. Suuret ikäluokat pääsivät vallankahvaan varsin nuorina eivätkä vanhempiensa ikäisinä ja valtikkaa ei luovutettu noin 25 vuoden kuluttua seuraaville vaan 40 vuoden kuluttua jos silloinkaan.
Tämä on luonut työmarkkinoille myös vinon tilanteen niille, jotka siellä jo ovat. Herrahissi ei ota edetäkseen kun joka paikassa on ollut tulppia ja nyt kun tulpat ovat poistuneet, on loputtomasti “ylennysvuorossa” olevaa nuorempaa, jotka ovat odottaneet tilaisuuttaan
15 vuotta liian kauan. Tämä johtaa jähmeyteen ja vasta nykyisiä nuoria seuraava sukupolvi pääsee tässä asiassa siihen tilanteeseen, missä heidän pitäisi olla, eli sellaiseen, jossa nuortenkin työntekijöiden sanalla on jotain merkitystä. Nyt firmat toimivat edelleen Talvisodan hengessä ja työelämästä ei ole tullut nuorille aikuisille motivaattori vaan kiviriippa, joka toimii täysin eri arvoilla kuin mitä he itse kannattavat.
Tässä oravanpyörässä nuori aikuinen ei yksinkertaisesti ole kuningas.
Nuoruuteen kuuluu idealismi ja ajatus siitä, että ollaan kuolemattomia ja vain taivas on rajana. Näitä ihmisiä ei joko päästetä leivänsyrjään ensinkään, koska myös kouluttamattomien työssä näitä duuneja pitävät ihmiset istuvat niissä kuin tatit eivätkä ole tehneet nuoremmilleen tilaa. Tai sitten heidät päästetään sinne juuri ja juuri, mutta heidät pakotetaan tsaarinaikaisiin yrityskulttuureihin eläkeikää lähestyvien pikkupomojen ja hallintomatroonien simputettaviksi.
Minä väitän, että mikään sosiaalipalvelu 90-luvun alussa ei olisi kyennyt valmistamaan
nuoria tällaiseen “meillä ei ole mitään merkitystä” -maailmaan. Se turhauttaa henkisesti vahvempaakin ja henkisesti heikommat eivät yksinkertaisesti jaksa edes aloittaa, sillä he näkevät, että putki on vähän samanlainen kuin valtatie 5 pimeimpään Savoon: jo alkupäässä oivaltaa, että sen toisessa päässä ei ole paratiisia vaan paskaa.
Kaikennäköiset yritykset tehdä asioille mitään kariutuvat, yllätyksettömästi, kaltaisiani keski-ikäisiä ja vanhempia edustavien kerhojen vastustukseen. Valtapuolueet ja ammattiliitot varjelevat hysteerisesti jokaista muinaista mekanismia, huolimatta siitä, että ihmisten auttamiseksi tehdyt järjestelmät ovat alkaneet toimia ihmisiä vastaan. Esimerkiksi Vihreiden ajama perustulo ei vain etene eikä sitä ota vakavasti kukaan, sillä sitä ei kyetä tällä hetkellä myymään vahvoille ammattiliitoille.
Suomen yrityskenttä kaipaisi kipeästi tuuletusta. Tarvittaisiin pienten kusiputkien lisäksi uusia keskikokoisia ja suuria yrityksiä. Yksityisiä pääomia Suomessa ei juuri ole, joten sellaisilla niitä ei synnytetä. Julkisella sektorilla olisi, mutta koska rahat kipataan olemassa olevien suuryritysten tukemiseen Kokoomuksen ja Demarien säestämänä ja aluepoliittisiin korpikylpylähankkeisiin Kepun siunaamana, uusien yritysten muuhunkin kuin aivan pienimuotoiseen auttamiseen ei ole rahaa eikä edes tekijöitä kun rahaa on jakamassa lähinnä - kuinka ollakaan - sitä sakkia, joka melkein jäi työttömäksi idänkaupan romahdettua, mutta jotka pelastettiin erinäköisiin elinkeinovirastoihin.
Pitäisiköhän tehdä jotain eikä surkutella sitä, että 15 vuotta sitten asiat olivat huonosti?
Asia on tietysti itsessään varsin vakava eli jos kymmenet tuhannet syrjäytyvät jo nuoruusiästään, se ei ole ainakaan näille ihmisille hyväksi.
Olen kuitenkin syitä asiaan mietittäessä ikuinen vastaanharaaja.
En voi välttyä ajatukselta, että Suomessa ei niinkään ole ongelmana sosiaalipalvelujen puute vaan se, että työelämä on kovin rikkinäinen.
Onhan joukossa varmasti niitäkin, joita olisi voitu auttaa jollakin oikein kohdistetulla täsmätoimenpiteellä kauan sitten, mutta koska asiaa ei voi enää auttaa, tieto on melko hyödytön. Samaten ei ole näyttöä siitä, että leikkaamattoman sosiaalipalvelut olisivat pelastaneet näitä ihmisiä.
Maailma vain meni ja muuttui. Suomi muuttui bulkkia tekevästä savupiipputeollisuus- ja protektionismivaltiosta avoimeksi markkinatalousmaaksi ja tytäryhtiötaloudeksi.
Suomesta katosi kovin paljon työtä, joka ei palaa enää koskaan, ja tämä koskettaa kaikkia. Itsestäänselvä muutos on se, että kun ns. entry level -hommat katosivat niiden teettämisen kalliuden takia, osa nuorista on liian tyhmiä pärjätäkseen nykyisillä työmarkkinoilla. Niin on osa aikuisistakin, mutta tästä myöhemmin sananen. Sellaista työtä, jota ihmissuhdetaidoton ja kouluttamaton voisi tehdä, ei yksinkertaisesti Suomessa juuri ole, sillä melkein kaikki entry level -hommat ovat asiakaspalvelua. On sitten kyse puhelinpalvelusta, fanttilan kassasta tai tarjoilusta. Jos ei ole kykenevä ihmissuhdetaidoiltaan mihinkään ihmisten ilmoille, näkee jokainen, ettei heillä ole mitään paikkaa yhteiskunnassa, sillä
Toinen homma on se, että Suomesta on kadonnut paljon myös valkokaulustyötä. Siinä muutos ei ole yhtä selvästi havaittava, sillä firmoja ei vielä ennen Nokiaa ole paljonkaan pakannut kamojaan ja muuttanut näiltä osin muualle. Enemmänkin kyse on siitä, että viime vuosikymmenen uudet työpaikat ovat syntyneet pääkonttoreita lähellä oleviin tukitoimintoyrityksiin. Tästä seuraa se, että vähemmästä valkokaulustyöstä kilvoittelee enemmän nuoria vuosi vuodelta. Jalan oven väliin saaminen on vaikeaa ja työpaikat eivät enää ole erityisen pysyviä. Työ on stressaavaa, koska kaikilla muilla paitsi lääkäreillä on käytännössä työnantajan markkinat. Korkeakoulut pukkaavat vuosi vuodelta lisää väkeä ulos ja tarjolla olevan työn määrä ei tunnu kasvavan.
Suomessa on erityisongelmana ikäpyramidi. Vanhaa valtaamassa ollut sukupolvi oli se, joka muutti kaupunkeihin ja täytti siellä olevat uudet työpaikat ja he ovat olleet näissä työpaikoissa vieläkin ja osa on edelleen. Syntyi yksi menetetty sukupolvi, noin minun ikäisteni ja paria vuotta nuorempien, jonka tien tukkona on ollut mahdottomasti vanhaa kaartia, joka on alkanut väistyä vasta viime vuosina. Kun nuorennusleikkaus on firmoissa edessä, asiat nytkähtävät eteenpäin miten nytkähtävät, mutta liian myöhään. Suuret ikäluokat pääsivät vallankahvaan varsin nuorina eivätkä vanhempiensa ikäisinä ja valtikkaa ei luovutettu noin 25 vuoden kuluttua seuraaville vaan 40 vuoden kuluttua jos silloinkaan.
Tämä on luonut työmarkkinoille myös vinon tilanteen niille, jotka siellä jo ovat. Herrahissi ei ota edetäkseen kun joka paikassa on ollut tulppia ja nyt kun tulpat ovat poistuneet, on loputtomasti “ylennysvuorossa” olevaa nuorempaa, jotka ovat odottaneet tilaisuuttaan
Tässä oravanpyörässä nuori aikuinen ei yksinkertaisesti ole kuningas.
Nuoruuteen kuuluu idealismi ja ajatus siitä, että ollaan kuolemattomia ja vain taivas on rajana. Näitä ihmisiä ei joko päästetä leivänsyrjään ensinkään, koska myös kouluttamattomien työssä näitä duuneja pitävät ihmiset istuvat niissä kuin tatit eivätkä ole tehneet nuoremmilleen tilaa. Tai sitten heidät päästetään sinne juuri ja juuri, mutta heidät pakotetaan tsaarinaikaisiin yrityskulttuureihin eläkeikää lähestyvien pikkupomojen ja hallintomatroonien simputettaviksi.
Minä väitän, että mikään sosiaalipalvelu 90-luvun alussa ei olisi kyennyt valmistamaan
Kaikennäköiset yritykset tehdä asioille mitään kariutuvat, yllätyksettömästi, kaltaisiani keski-ikäisiä ja vanhempia edustavien kerhojen vastustukseen. Valtapuolueet ja ammattiliitot varjelevat hysteerisesti jokaista muinaista mekanismia, huolimatta siitä, että ihmisten auttamiseksi tehdyt järjestelmät ovat alkaneet toimia ihmisiä vastaan. Esimerkiksi Vihreiden ajama perustulo ei vain etene eikä sitä ota vakavasti kukaan, sillä sitä ei kyetä tällä hetkellä myymään vahvoille ammattiliitoille.
Suomen yrityskenttä kaipaisi kipeästi tuuletusta. Tarvittaisiin pienten kusiputkien lisäksi uusia keskikokoisia ja suuria yrityksiä. Yksityisiä pääomia Suomessa ei juuri ole, joten sellaisilla niitä ei synnytetä. Julkisella sektorilla olisi, mutta koska rahat kipataan olemassa olevien suuryritysten tukemiseen Kokoomuksen ja Demarien säestämänä ja aluepoliittisiin korpikylpylähankkeisiin Kepun siunaamana, uusien yritysten muuhunkin kuin aivan pienimuotoiseen auttamiseen ei ole rahaa eikä edes tekijöitä kun rahaa on jakamassa lähinnä - kuinka ollakaan - sitä sakkia, joka melkein jäi työttömäksi idänkaupan romahdettua, mutta jotka pelastettiin erinäköisiin elinkeinovirastoihin.
Pitäisiköhän tehdä jotain eikä surkutella sitä, että 15 vuotta sitten asiat olivat huonosti?
blog comments powered by Disqus