Sananvapauden valtiaat Hollannissa
02/09/09 15:40 Filed in: Mielipiteitä
Tällä kertaa Hollanti on vuorossa.
Tapaus vaikuttaa hyvin samankaltaiselta kuin suomalainen Halla-aho -oikeudenkäyntikin. Muslimien holokaustin kieltävässä pilakuvassa ja jutussa sanottiin, että tämä ei ole vakavasti otettavaa journalismia vaan tarkoitus on herättää keskustelua kaksoisstandardin olemassaolosta.
Israel-keskus hermostui ja syyte napsahti kansanryhmää vastaan kiihottamisesta.
Ei näin.
Mielipide, jossa väitetään holokaustia juutalaisten salajuoneksi ja tekaistuksi jutuksi, on jokseenkin typerä ja epäuskottava, mutta ei tällainen mielipide voi mitenkään olla kielletty ja rikollinen. Tyhmyys ei ole rikos muissakaan asioissa, miksi sitten sananvapauskysymyksissä. Kun erityisesti vielä käännettiin spottia kaksoisstandardin havainnollistamiseen, kenenkään ei olisi pitänyt kiihottua tästä pläjäyksestä, mutta niinpä vain joku kiihottui.
Israel-keskuksen kanta on kenties ymmärrettävä heidän intressiensä lähtökohdista, sillä heille on hyvää bisnestä rahastaa juutalaisten uhriaseman korostamisella, ja tässä imagokampanjassa erilaiset näkemykset, vaikka kuinka typerätkin, saattavat vaikuttaa brändiin myyntiä heikentävästi. Hollannin viranomaisten kanta sen sijaan ei ole ymmärrettävä, sillä syytteen nostamalla he efektiivisesti sanovat, että jos on eri mieltä historiallisista tapahtumista, niiden synnystä ja seurauksista Israel-keskuksen kanssa, seuraa syyte, sillä Israel-keskus kiihottuu.
Jos erinäköiset israel-keskukset ja muut kansanryhmä- ja uskontolobbyt saavat kiihottuneisuutta ilmaisemalla vallan torpedoida poliittista, uskonnollista ja historiallista keskustelua ja nyt siis jopa hollantilaisen nyky-yhteiskunnan arvojen kritiikkiä, sananvapaudesta leikataan pois kaikki se, minkä takia se on olemassa. Sananvapauden idea on juurikin se, että se suojelee avointa keskustelua eikä kerhojen kiihottuneisuuden tilaa.
Mielestäni tuon muslimikerhon esille nostama asia on ajankohtainen ja keskustelua kaipaava: saako kaikkia uskontoja kohdella samalla tavalla vai onko joillain uskonnoilla erivapauksia. Onko jollekin uskonnolle rakennettu ylimääräinen nakkisuoja siitä, että tuon ja vain tuon uskonnon edustajien katsotaankin olevan kansa, joka voi kiihottua, kun taas muiden uskontojen edustajat ovat hajallaan eri kansoissa ja kiihottuneisuutta ei tapahdu? Kysymys on mielenkiintoinen länsimaissa, joissa uskontojen hutkiminen on sallitumpaa kuin kansojen ja kansanryhmien hutkiminen.
Tällaisia naurettavalta kuulostavia oikeusjuttuja tuntuu pullahtelevan pinnalle siellä täällä, ja kaikkien näiden yhteinen nimittäjä on lainsäädäntö, joka kieltää kansanryhmien kiihottamisen. Tämä on ajatusrikospykälä, jossa rikokseen vaikuttaa kuulijakunnan kiihottuneisuus, ja tuloksena on naurettavaa ja oikeusvaltioon sopimatonta lainkäyttöä huonoimmassa tapauksessa, ja parhaimmassakin tapauksessa vain resurssien haaskaamista päättömiin oikeusjuttuihin.