Taloussanomissa maalaillaan kaikennäköisiä kauhuskenaarioita melko reippaita tiikerinloikkia hyödyntäen.

Onhan kirjoituksessa asiaakin. Nyt ei olla julkistaloudellisen ongelman panttivankina mistään muusta syystä kuin siksi, että kaikkialla Länis-Euroopassa jätettiin säästämättä poikkeuksellisen pitkän korkeasuhdanteen aikana. Hallitukset etelästä pohjoiseen ja idästä länteen tekivät lähinnä menoautomaatteja eivätkä painaneet jarrua. Pienikin valtiontalouden ylijäämä antoi heti valtuutuksen jonkun rahareiän rakentamiseen. Kaikkialla itämailla näin ei tehty ja tästä syystä joissain Itä-Euroopan talouksissa on ollut hieman enemmän liikkumavaraa lama-aikaan.

Kun melkein kaikkialla valtiontalous oli niukasti alijäämäinen myös huippusuhdanteen huippuvuosina, ei tarvitse olla kaksinenkaan talousnero ymmärtääkseen, ettei aivan mahdottomia elvytysrahoja ole käytettävissä. Länsi-Eurooppahan on toiminut tässä asiassa melkein kuin Suomi: jotain pieniä julkisia hankkeita on hieman aikaistettu, mutta muuten on otettu syömävelkaa valtavia määriä menoautomaattien kattamiseksi. Tätä rahaa on kutsuttu elvytykseksi, mutta kyse on pelkästä termimagiasta. Jos menoautomaatti ei ollut huippusuhdanteessa ylikuumentava, ei se mitenkään voi olla lamavuonna elvyttävä.

Varsinaista elvytystä ei ole juurikaan edes kokeiltu huolimatta siitä, että rahaa on vipattu vallattomasti. Syömävelasta on kysymys. Tämä voi paljastua lopulta siunaukseksi tai virheeksi, mutta sen näyttää aika. Itse olen sillä kannalla, että nykyisissä läntisissä palvelutalouksissa ainoa osattu elvyttämisen muoto eli rakentaminen ei enää elvytä juurikaan. Työnsä menettävistä pääosa tulee valkokaulustyöstä ja palvelualoilta ja jos koko ala lähti Intiaan, heidän työnsä ei palaa laman loputtua toisin kuin rakennusmiesten syklinen työ. Jos elvytysraha kipataan rakentamiseen, se ei auta teollisuudesta tai valkokaulustyöstä pois potkittuja ensinkään.

Sitten alkaa puuro- ja tiikerinloikka-asia, jolla selitetään natsismin nousu Saksassa yksinomaan väärästä talouspolitiikasta johtuneeksi.

Uskon selityksestä sen osan, että hyperinflaatio efektiivisesti mitätöi keskiluokan säästöt tehden keskiluokasta köyhiä. Tämä riski on olemassa nytkin, mutta pienempänä, sillä sama ongelma vaivaa kaikkia länsimaita eikä vain yhtä niistä.

Täysin käsittelemättä tässä puurossa on se, että ääriaatteet nousivat Euroopassa ennen kaikkea niissä maissa, joissa demokratia oli nuori tai hyvin näennäinen keksintö nuoruuden lisäksi. 30-luvun lama koetteli kaikkia maita. Englantikin taisteli ylivelkaantumisen kanssa, sillä eivät Saksan sotakorvaukset riittäneet paikkaamaan alkuunkaan talouteen aiheutettua todellista reikää. Siitä huolimatta valtaan ei noussut hulluja, koska demokratian perinne piti ne poissa.

Saksassa, Italiassa, Espanjassa jne. vallankahvaan nousi hieman mitä sattuu. Pohjoismaista Suomessa oli demokratia nuorin ja juuri Suomessa jouduttiin hieman ottamaan yhteen Lapuanliikkeen kanssa ja jos NL ei olisi hyökännyt Suomeen, ei ole mitenkään taattua, ettei Suomi olisi käynyt lopulta toista sisällissotaa suunnilleen samojen teemojen ympärillä kuin minkä ympärillä ensimmäinenkin käytiin. Sota tuli ja sota toi amerikkalaisen rahan ja holhouksen paimentamaan Manner-Eurooppaa sen verran, että demokratian polku löytyi niissäkin maissa, joissa se oli ollut hieman kateissa. Sodan ulkopuolella ollut Iberian niemimaa sai jäädä oman onnensa nojaan ja siellä sitten kävi kuinka kävi Francon ja Salazarin johdolla.

Kun unohdetaan täysin historiallinen perspektiivi ja tutkitaan vain taloudellisia graafeja eli tehdään se, mihin taloustoimittaja juuri ja juuri kykenee, nähdään merkittäviä yhtymäkohtia tilanteessa, jossa erottavat seikat ovat merkittäviä mutta joita ei voi kaivaa esiin BKT-tilastoista.

Oikeaan erilaiset lainatut lähteet osuvat siinä, että tilanne on vakava. Jos keskiluokka muuttuu käytännössä köyhäksi, tuloksena on muutoksia maailmassa, mutta se tietää lähinnä kiinalaisten vaikutusvallan kasvua. Tuskinpa Euroopassa on suurta hinkua sotaan Kiinaa vastaan, sillä rintama on hieman kaukana.

Lopuksi tehdään ns. kaksipolvinen tiikerinloikka ja yhdistetään nykyiset “ääriliikkeet”, joilla ilmeisesti tarkoitetaan perussuomalaisia, Hollannin vapauspuoluetta, Ranskan lepeniläisiä ja Itävallan kansallismielisiä, natseihin ja todetaan, että näiden puolueiden kannatuksen lisääntyminen johtuu samasta asiasta kuin natsienkin kannatuksen kasvu.

Ensinnäkin, nykyinen Euroopan “äärioikeisto” ei ole lähelläkään natsiaatetta. Toisekseen, demokratia on kehittynyt ja vakiintunut ja ääriaines ei saa helposti merkittävää valtaa ja vaikka saakin (Itävalta), erilaiset vähemmistönsuojat tai sitä vastaavat rakennelmat estävät suuret yhteiskunnalliset muutokset yhdessä vaalikaudessa ja vallan antaminen uudelle tulokkaalle on nähtävissä enemmänkin establishmentin keinoksi tappaa tämä tulokas laittamalla se vastaamaan huutoonsa reaalimaailmassa.

Kolmanneksi, näiden puolueiden kannatuksen nousu Euroopassa alkoi huippusuhdanteen huipulla. Suomessa hieman myöhemmin kuten niin moni muukin tuontiaate, mutta ei “äärioikeisto” Ranskassa, Itäväallassa ja Hollannissa ole mikään laman tuote. Se osui Suomessa lama-aikaan lähinnä sattumaan verrattavien seikkojen takia. Kun liikkeet ovat olleet suosionsa huipulla taloudellisena huippuvuonna kaikkialla muualla paitsi Suomessa ja Ruotsissa, voidaan todeta, että väite laman ja julkistalouden säästöjen osuudesta näiden liikkeiden suosioon on valhe.

Nämä puolueet ovat nousseet ennen kaikkea siksi, että ne haastavat vallankahvan jossain sellaisessa asiassa, josta ihmisillä on mielipide (eurooppa-politiikka ja EU sekä humanitaarinen maahanmuutto). Tämä on nyt ajan henki. Viiden tai kymmenen vuoden päästä puhutaan jostain aivan muusta ja silloin haastaja voi löytyä laitavasemmiston leiristä.

Tällöin tosin lehtineekerit pitävät suunsa kiinni eivätkä ryhdy maalailemaan yhtymäkohtia 30-lukuun ja anna ymmärtää, että jos talouden kurssia ei nyt muuteta, tuloksena on vasemmiston valtaannousu ja Stalinin terrorin uudelleenkeksiminen. Vasemmalle vinksallaan oleva toimittajakunta ei näe laitavasemmistoa Stalinin jatkumona, vaikka yhtymäkohdat ovat täsmälleen yhtä vahvat tähän kuin Perussuomalaisten näkeminen Hitlerin työn jatkajana.

Kummassakaan tapauksessa yhtymäkohtia ei ole.

Euroopassa on toki osoitettu mieltä säästöjä ja menoleikkauksia vastaan, mutta mielenosoitushan on normaalia kansalaisvaikuttamista. En minä ole kuullut vaatimuksia siitä, että demokraattinen järjestelmä olisi hylättävä ja valtaan nostettava joku päivystävä hullu. Mielenosoituksen tarkoitus on yrittää painostaa poliitikkoja, ja tämähän on demokratiaa toiminnassa eikä demokratian hylkäämistä.

Vuosikymmenten konsensuspolitiikka näyttää kadottaneen Euroopasta ajatuksenkin siitä, että politiikassa saisi olla oikeita vaihtoehtoja ja aitoja erimielisyyksiä. Heti kun sellaisia ilmenee, alkaa jostain kuulua polttouunien luukkujen kolinaa ja tuloksena on hysterian lietsomista.

Se kertoo ehkä kuitenkin enemmän näiden lietsojien arvomaailmasta kuin ympäröivän yhteiskunnan.