Suomeen ollaan puuhaamassa Bläk (hyi hitto) -nimistä "ökyklubia" kun sellaisia on kuulemma maailmalla muttei Suomessa laisin. Vain jäsenille -mesta, jossa "samanhenkiset" ihmiset voivat käydä ilman, että rahvas tunkee apajille. Minä kerron, miksi tämä klubi syntyy ja siitä kohistaan noin kaksi kuukautta ja minkä takia se ensi vuonna lopettaa toimintansa vaivihkaa.

Ensinnäkin, meidän tulee ymmärtää, mitä tällainen "klubi" oikein tarkoittaa: se on käytännössä baari pienelle porukalle ja siihen jotain taksi- ja ohjelmapalveluja, joiden kohderyhmää ovat hankkeen noin 25-vuotiaat puuhahenkilöt. Toisekseen, meidän tulee katsoa verokalenteria.

Pienen piirin trendiklubit menestyvät sellaisissa paikoissa, joissa on tarpeeksi noin 20-vuotiaita perintömiljonäärejä sitä elättämään. Kun katsotaan Suomen "julkkisten" tuloja siten kuin Iltalehti ne meille aina kerran vuodessa verokalenterista raportoi, nykyisten ravintoloiden vip-tilat täyttävän jengin keskitulot ovat kymppitonni vuodessa tai vähän alle. Suomen julkkikset ovat ammattityrkkyjulkkiksia, jotka tekevät vähän jotain juontokeikkaa joskus, ulkomailla asuvia lätkänpotkijoita ja mallipimuja, jotka yrittävät iskeä lätkänpotkijoita. Suomen julkkislistan tulokunkku on vajaan 300 tonnin vuosituloillaan Sedu Koskinen, joka kerää rahansa myymällä edellä mainitulle jengille keskiolutta.

Kun nämä vip-tilojen kanta-asukit ovat ihmisiä, joille julkisuus on keino pyrkiä elämässä eteenpäin sen sijaan, että he ovat elämässään eteenpäin päässeitä ja sitä kautta rikkaita ja kuuluisia, hommasta menee maku täydellisesti jossain "vain jäsenille" -kerhossa, koska puolet homman hauskuudesta tullee siitä, että voi marssia puolituttujen kateellisten silmien alla Sedu Koskisen baarin vip-huoneeseen, jollaisia Suomen lisäksi on enemmässä määrin vain Venäjällä. Kun touhusta katoaa tilaisuus näyttäytyä ja näkyä muka-privaatisti, siitä katoaa myös maku näiden ihmisten silmissä.

Jotta yksityinen 150 hengen baari pysyisi hengissä, sen pitäisi kerätä tupa täyteen useampana iltana viikossa. Mistä ne meinaavat saada maksukykyisiä asiakkaita? Kun kutsuttavien joukkoon valikoidaan persaukisia lehtineekereitä oikean medianäkyvyyden takaamiseksi, ulkomailla asuvia urheilijoita ja jäävettä juovia mallipimuja, kuka ihme on klubin maksukykyinen asiakas? Ulkomailla asuva urheilija, mutta eivät he käy Suomessa viikottain vaan vetävät siellä perseet olalle kerran pari vuodessa jos silloinkaan.

Suomen maksukykyiset taas ovat hiukan vanhempaa väkeä ja eivät ole äärettömän kiinnostuneita 25-vuotiaille bimboille suunnatusta klubihuoneistosta, jossa kuulee uusimpien rap-taivaan tähtien tuotantoa ja joutuu juomaan juomansa epämukavan kulmikkaista trendituoleista nilkankorkuiselta pöydältä lähes täydellisessä pimeydessä, sillä valo on ollut epätrendikäs juttu jo vuosikausia. Kun lisäksi näillä maksukykyisillä on useimmilla perhe ja ns. oikea elämä, eivät he jaksa notkua baarissa kuin muutaman kerran vuodessa. Kun eksklusiiviseen baariin ei edes voi tulla kaverien, kollegoiden tai naapurin äijän kanssa silloin kun tekee mieli mennä ulos kännäämään, mennään mieluummin sellaiseen mestaan, joka ei hyljeksi suurinta osaa seurueesta.

Lopputuloksena syntyy kerho, jolla ei ole yhtään maksavaa asiakasta ja jonka kohderyhmä ovat ihmiset, joille ainut idea "eksklusiivisuudessa" on se, että he voivat paukutella henkseleitä sillä, että kuuluvat johonkin kutsulistaeliittiin. Baarien vip-tiloissa täyttyvät toisaalta kaikkien tarpeet: turhanjulkkiseliitti voi kävellä vip-tilaan edes takaisin, jotta mahdollisimman moni näkee heidät. Toisaalta baari on salin puolella täynnä maksukykyistä ja -haluista rahvasta, joka juo muutakin kuin jäävettä ja pitää mukavasti baarin pystyssä. Baarinpitäjä saa toisaalta ilmaista hyvää karmaa pitämällä huolen, että vip-listalla on sellaista väkeä, joiden sana trendilehdissä painaa. Tällainen suunniteltu klubi kuolee Suomessa omaan mahdottomuuteensa, koska se keskittyy täydellisesti hyysäämään oikean julkisuuskuvan eikä oikean pankkitilin saldon omistavia ihmisiä.

Suomessa tosin vip-huonejuottoloidenkin kannttaisi miettiä kertaalleen, kuinka tervettä on sellainen bisnes, jossa maksukykyinen ja -haluinen asiakas on pahnanpohjimmainen paaria ja hyvä palvelu keskitetään ja kohdennetaan maksukyvyttömiin pummeihin.