Viimeinen lokaanveto
20/01/10 14:04
- Oikeus ei löytänyt riittävää näyttöä siitä, että N.N. olisi syyllistynyt pedofiliaan, veronkiertoon, huumekauppaan ja nettirasismiin
- N.N. on syytön
Kumpikin tarkoittaa juridisesti samaa, mutta jostain syystä jälkimmäistä sanamuotoa lehdistössä näkyy harvoin, varsinkaan silloin, jos ne itse ovat jonkun ajojahdin takana, on sitten kyse Halla-ahon nettikirjoittelusta, poliitikon olemattomista lahjuksista tai Verohallinnon pääjohtajan tekaistuista väärinkäytöksistä.
Syytön olisi ikävän lopullinen näkemys siitä, että ajojahti on ollut perusteeton ja median yritys vetää joku lokaan väärä teko. Jos kuitenkin kerrotaan, että riittävää näyttöä ei nyt tällä kertaa löytynyt, jätetään ihmisten ajatuksiin elämään se näkemys, että kyseessä kuitenkin oli rötösherra pahinta sorttia, mutta tutkintakoneisto ei nyt vain onnistunut saamaan häntä narautettua tai hän käveli vapaaksi jonkun teknisen syyn nojalla.

blog comments powered by Disqus