Katainen haluaa nostaa perintöveron alarajaa 20 tonniin ja lisäksi vapauttaa yritysomaisuuden perintöverosta tykkänään joskus vähän myöhemmin.

Yritysomaisuuden vapauttaminen perintöverosta on lähinnä päähallituspuolueen tahdosta lisätty huijaus, joilla maatilat ja metsät saadaan siirtymään veroitta seuraavalle sukupolvelle huolimatta siitä, että eri omaisuuden lajien laittaminen eri viivalle tuntuu ainakin omasta mielestäni jokseenkin epäreilulta. Alarajan nostaminen 20 tonniin taas on täydellisen merkityksetön asia kasvukeskusten perinnöllisille. Kerrostaloasunto Helsingissä tai rivitalonpätkä Espoossa maksavat nyt 300 tonnia ja muutaman vuoden kuluttua vieläkin enemmän. Joten on itse omaisuuden kannalta samantekevää, pitääkö veroa maksaa sata tonnia vai muutaman tonnin vähemmän, omaisuus on silti myytävä rahat saadakseen kun moisia rahoja ei sukanvarressa useimmilla ole.

Perintöjen verottamisessa ei ole edes mitään kovin epäoikeudenmukaista jos se tehtäisiin oikein. Kaikkien perinnön lajien pitäisi olla samalla viivalla kikkailun vähentämiseksi ja yleisen taistelumoraalin kohottamiseksi. Veroista mussutetaan, mutta jos ne ovat kaikille samanlaisia, ne hyväksytään. Jos maalaiset vapautetaan veroista ja kaupunkilaisia ei, kaupunkilaiset nurisevat. Jos pienyritysten omistajat vapautetaan veroista mutta suuryritysten omistajia ja mitään yrityksiä omistamattomia ei, valtaosa ihmisistä nurisee. Jos perheyrityksen saa periä verovapaasti mutta muuta omaisuutta ei, puliveivarit tietysti perustavat sijoitustoimintaa harrastavia perheyrityksiä ja siirtävät omaisuutensa niihin. Ainoa, joka perintöveroja lopulta maksaa, on tavallinen muutenkin asuntovelkainen palkansaaja, joka perii omistusasunnon. Suomessa jo nyt verojärjestelmä on sellainen, että kaupunkilainen, jolla ei ole pääomatuloja, maksaa kaikki verot raskaimman mukaan. Kun kuitenkin tämä joukko on kulutuskysynnän kannalta keskeisessä asemassa, sen kiusaaminen kerrasta toiseen tuntuu oudolta.

Toisekseen, perintövero pitäisi laittaa maksuun vasta jos/kun kuolinpesästä otetaan jotain omaisuutta ulos tai käyttöön eikä heti kun verottaja saa jotain vihiä siitä, että joku on kenties kuollut. Verottajan etua ajetaan siten, että verokanta sekä verotusarvo määritellään kuolinhetken mukaan, joten pesän jakamista ei kannata vetkuttaa siinä toivossa, että viiden vuoden päästä perintöverot ovat pienemmät tai omaisuus on muuttunut vähemmän arvokkaaksi. Tällä vältetään kuitenkin pakkoraossa tehtävät omaisuuden paniikkimyynnit: Valtiolla on aikaa odottaa verotulojaan vuosi pari, mutta palkansaajan tai opiskelijan voi olla vaikeaa nyhjäistä tyhjästä rahoja veroihin juuri silloin, kun elämä ei ikävän perhetapahtuman seurauksena muutenkaan hirveästi hymyile.

Kolmanneksi kuolinpesän pitäisi voida maksaa verot perillisen puolesta jos perillinen niin päättää. Näin kuolinpesään päätynyt perheyritys voi säilyä pesän omistamana jokusen vuoden ja perillinen palkkatyöläisenä firmassa, mutta voitto menee kuolinpesään, josta se maksetaan perintöverona valtiolle. Kun vero on maksettu, yrityksen voi ottaa pesästä ulos perillisen suoraan omistukseen. Näin estetään nähdäkseni se tilanne, jossa perheyritys on pakko pistää lihoiksi veroista suoriutumiseksi. Todella pienen yrityksen perintöverokin on todella pieni, ja vähän suuremmalla pitäisi kaiken järjen mukaan olla tuloja ja sen pitäisi tehdä voittoa ja jos ei tee niin ehkäpä se joutaa lihoiksi mennäkin.

Onko joku periaatteellinen syy, miksi tämä malli ei toimisi? Nähdäkseni jos verokannat ovat nykyiset, se takaisi valtiolle samat tulot kuin nykyinenkin malli, mutta kohtelisi perillistä hiukan inhimillisemmin.