Venäjä varoittaa meitä sodasta Georgian ja Etelä-Ossetian välillä. Tämä ennustus on sikäli nähty oikeasta kristallipallosta, että jos tuolla sota tulee, se tapahtuu Venäjän itsensä tuella ja siunauksella.

Tässä ei sinänsä ole mitään yllättävää. Haluamme tai emme, Venäjä on suurvalta ja sillä on täysin sama suurvallan uho ja tarve rakentaa imperiumia kuin suurvalloilla on aina ollut. Näemme tämän päivittäin muunmuassa YK:ssa, jossa asetelma on turvallisuusneuvostossa nykyään sellainen, ettei siellä saada aikaiseksi yhtään mitään. Ei ole paljon saatu aikaan ennenkään, mutta nyt tilanne on se, että imperiumia rakentava Venäjä ottaa suojelukseensa jokaisen valtion, joka ei USA:lle kelpaa.

Iran ei oikeasti tarvitse ydinasetta, joten niitä voisi hiukan yrittää motivoida jättämään sellaisen kehittämistä väliin. Paitsi ettei voi, koska Venäjä vastustaa kaikkia pakotteita Irania vastaan, koska USA kannattaa niitä. Sama koskee Serbiaa, Zimbabwea, Valko-Venäjää ja kaikkia muitakin USA:n häirikkölistalleen pistämiä maita.

Niin tai näin, tähän politiikkaan on vain tyytyminen. Se, että tuo suurvalta oli kymmenen vuotta niin sekaisin, ettei se voinut pahemmin keskittyä ulkomaihin kun kotipesäkin oli sekaisin, oli lähinnä häiriö Voimassa, ei mikään osoitus uudesta ja paremmasta suurvallasta. Kaikki suurvallat ennen ja nyt ovat olleet lopulta aika sikamaisia naapureitaan ja muita pikkumaita kohtaan. Mikään ei ole tässä suhteessa muuttunut ja tuskin muuttuukaan.

Venäjän suhteen meidän on sen sijaan seurattava tarkasti, mihin niiden avoin nationalismi oikein johtaa. Neuvostoliitto oli sinänsä jokseenkin puhtaasti venäläisen nationalismin hengentuote, mutta se naamioitiin hiukan muuksi. Nyt sen sijaan maa on avoimen nationalistinen ja siellä on putin-jugend, muiden kansallisuuksien sortaminen, väkivalta ei-venäläiseltä vaikuttavia kohtaan ja kaikki muu jokseenkin ikävä ja fasismin saappaalta tuntuva.

Ongelma ei ole vielä, koska raaka-ainebisnes kukoistaa ja maan talous kasvaa kohisten ja ihmisillä on tekemistä. Mutta entäpä sitten kun raaka-ainebisnes dyykkaa kuten se on dyykannut aina ennenkin jostain syystä? Maassa ei tehdä paljon mitään muuta, eli raaka-ainerahaa ei käytetä maan elinkeinorakenteen modernisoimiseen, eikä sitä siellä edes osattaisi tehdä, sillä perinteet sopimisesta, luottamisesta vieraaseen ja luottamisesta yhteiskunnan puitteisiin puuttuvat jokseenkin täysin haitaten modernin verkostoituneen talouden syntymistä.

Sitten meillä on maa, jossa kaikki menee päin helvettiä, nuoriso on kasvatettu vihaamaan kaikkea ei-venäläistä, kenties yksi sukupolvi on jo ehtinyt kasvaa tässä ympäristössä aikuiseksikin. Siinä, missä kommunistisella NL:llä oli jonkunlaisena pidäkkeenä heidän tyydyttävällä menestyksellä käymänsä propagandasota länttä vastaan, nykyisellä Venäjällä ei nähdäkseni tätä käsijarrua ole. NL:stä yritettiin luoda kuvaa ystävällismielisen, rauhantahtoisen ja ihmiskasvoisen sosialismin lipunkantajana, joten Afganistania lukuunottamatta ne pysyivät oman blokkinsa sisällä. Propagandasodassa ei ollut varaa rettelöidä asevoimalla kovinkaan runsaasti.

Vaan entä tulevaisuudessa? Ei ole mitään mainetta, jonka menettäminen kiinnostaisi ketään. Eikä maailma enää muutenkaan toimi eri talousjärjestelmien tai niihin rinnastettavien asioiden välisen propagandan ympärillä. Venäläiselle on aivan yhdentekevää, mitä muut heistä ajattelevat. Kuten amerikkalaisille on aina ollut.

Suomea ja länttä tuo Venäjän nouseva uho tuskin suuremmin haittaa, koska siellä ei ainakaan toistaiseksi ole vastassa hulluja, jotka riskeeraisivat suursodan mahdollisuuden saadakseen miehitettyä hyttysiä kuhisevaa suota, joka ei tuota mitään sellaista, jonka miehittäjä voisi anastaa. Mutta etelässä tilanne on toinen. *stanien kiinnostuksen liittyä NATOon ymmärtää tästä vinkkelistä sangen hyvin kuten myös sen, miksi NATO ei näitä maita mielellään jäseniksi huoli.