Katainen kertoo meille, että inflaatio on ensi vuonna tämänvuotista pienempi. Tämä voi hyvinkin olla totta jos energian ja ruuan hintaan ei muodostu mitään suurensuuria uusia yllätyksiä, kuten huonoja satoja päätuotantoalueilla tai vaikkapa Kiinan revalvaatiota.

Nykyisestä inflaatiosta kannattaa kuitenkin huomata se, että se on myrkyllisyydessään pahempi juttu kuin inflaatiot yleensä. Tämä inflaatio johtuu veronkorotuksista, palvelumaksujen korotuksista, energian hinnan noususta ja ruuan hinnan noususta.

Näissä asioissa ongelma on se, ettei niiden osumista voi välttää mitenkään, ja vastaavasti inflaatiota laskevat tekijät kuten kodinkoneiden halpeneminen, eivät ole hyödynnettävissä ilman, että investoi kodinkoneisiin, mitä ei useimpien tarvitse juurikaan tehdä. Näin todellinen kuluttajan kokema inflaatio on huomattavasti korkeampi kuin tilastoissa mainittu 4,4%. Teoriassa tietysti kohoavaa energian hintaa voisi hieman kompensoida tekemällä suuria investointeja asuntonsa energiatehokkuuteen, mutta kaukolämpömallissa tälläkään ei ole suurensuurta merkitystä. Ja vuokra-asunnoissa vuokralaisen motiivi tehdä yhtään mitään on olematon. Autoilua voi vähentää jos sille on järkevä vaihtoehto, mutta useille autoilu on pakko ajankäytöllisistä syistä eikä kyse ole suuresta ylellisyydestä. Tästä kielii se, että autoilu ei juurikaan vähene, vaikka bensan hinta on noussut merkittävästi. Jos taas joukkoliikennettä ryhdytään parantamaan, se maksaa rahaa, joka pitää kerätä korkeampina veroina.

Näin siis olemme tilanteessa, jossa palkansaajan ostovoimaa nakertaa merkittävästi 4,4 prosenttia käytännössä kovempi inflaatio, joka on vältettävissä vain suurilla investoinneilla, omilla tai julkisen sektorin kautta tehdyillä.

Teemme siis mitä hyvänsä, palkansaajan ostovoima on jo nyt leikkautunut ja leikkausten kompensoiminen lama-ajan työmarkkinoilla ei tunnu todennäköiseltä. Eikä niitä itse asiassa pitäisi tehdäkään ainakaan tällä perusteella, koska elintasomme on ollut liian kova verrattuna kiinalaiseen ja intialaiseen keskiluokkaan.

Ongelma tässä on se, että kaikki tämän jättiläisinflaation tai sen torjumiseksi tehtävien investointien syömä raha on pois kotimaisesta kulutuksesta, varsinkin palveluista, joista tingitään ensimmäisenä. Tällä taas on viiveellä vaikutus työllisyyteen ja seurauksena saattaa olla lumipalloefekti kun työttömäksi palvelusektorilta jäävät leikkaavat kulutustaan ja taas menee kylkiäisenä työpaikkoja jostain muualta. Pahimmillaan tämä johtaa asuntojen hinnan voimakkaalle lasku-uralle, josta puolestaan on seurauksena täsmälleen sama kuin oli 90-luvun alun vastaavasta tilanteesta: ikuiseen velkaloukkuun jäävät asuntovelalliset.

Valtiovalta voi tehdä tämän estämiseksi sangen vähän. Sen sijaan se voisi sallia joutuisasti henkilökohtaiset konkurssit kuten sangen monessa muussa paikassa jo on sallittu. Nykyinen velkajärjestelymenettely on raskassoutuinen ja riippuu pitkälti velkojien suopeudesta. Velkovat pankit taas eivät mielellään tapa lypsävää lehmää, eli jos jonkun eläkkeestä voi ulosmitata puolikkaan siten, että se ei riitä edes korkoihin vaan velka kasvaa koko ajan, tässä on pankille mukava tulonlähde tämän ihmisen loppuiän ajaksi, ja kuolinpesästä voi sitten ottaa panttina olevan asunnon ja realisoida hyvään hintaan.

Henkilökohtaisen konkurssin mahdollisuus siirtää takaisin pankeille liiketoimintariskin, jolta niitä yritetään lainsäädännöllä epätoivoisesti suojella. Kun pankit meillä ja maailmalla eivät noin pääsääntöisesti joudu kärsimään nahoissaan kuin pieniä kupruja ja suuret hoidetaan aina jotenkin verorahalla, pankkien kannattaa puhaltaa asuntomarkkinoille kerta toisensa jälkeen kunnon kupla ja suuri romahdus sen perään.