Britannian liberaalit
07/05/11 15:15
Vaihteeksi asioita ulkosaaristosta.
Britanniaa ei ole totuttu hallitsemaan koalitiohallituksilla. Yleensä jompi kumpi pääpuolueista saa parlamenttiin enemmistön vaalitavan takia ja jos ei saa, voittanut puolue yrittää hallita vähemmistöhallituksella kunnes hallitus kaatuu ja pääministeri pyytää majesteettia armollisesti järjestämään
pikaisesti uudet vaalit, mihin pyyntöön useimmiten näissä tilanteissa suostutaan.
Toukokuun vaalien jälkeen asetelma oli mielenkiintoinen. Toryt jäivät muutaman paikan päähän parlamentin enemmistöstä. Labour romahti, mikä oli kaikennäköisiä sotia kannattaneelle kerholle aivan täydellisen oikein. Liberaalit etenivät jonkun verran Labourin kustannuksella. Vaalitulos oli sellainen, että toryt olisivat voineet muodostaa hallituksen Pohjois-Irlannin ja Skotlannin nationalistien kanssa, mutta Labour ja lipilaarit eivät olisi enemmistöä keskenään saaneet aikaiseksi.
Syntyi koalitio toryjen ja liberaalien välillä.
Useat liberaalien kannattajat näyttävät pitävän ratkaisua huonona ja puheenjohtaja Nick Cleggiä pahemman luokan petturina aatteelle. Olen toista mieltä. Clegg teki sen, mikä hänen oli pakko tehdä: panna kaikki peliin siinä toivossa, että vaalitapaa saadaan muutettua.
Britannian vaalitapa eroaa Suomen vaalitavasta varsin paljon. Maa on jaettu vaalipiireihin, joista jokaisesta valitaan yksi ehdokas ja jokainen puolue asettaa yhden ehdokkaan tästä paikasta kilvoittelemaan. Äänet lasketaan ja eniten ääniä saanut ehdokas tulee valituksi. Liberaalien osa tässä arpajaisessa on kehno, sillä vaikka puolueen kannatus gallupeissa oli reippaasti Labourin kannatuksen yläpuolella, puolue oli useimmissa vaalipiireissä kakkonen. Joko toryjen tai labourin ehdokas sai enemmän ääniä ja tuli valituksi ja liberaalien vajaan 30% kannatus tuotti vain 10% parlamenttipaikoista. Kuten aina.
Toryillä ja Labourilla ei ole mitään suurta intoa muuttaa vaalitapaa, sillä ne vuoroin voittavat ja vuoroin häviävät, mutta vaalitapa pitää kilpailun poissa. Kummankin puolueen riveissä on vaalitavan muuttamista kannattavia, mutta he ovat vähemmistössä. Liberaalien kannattajissa taas ymmärrystä nykyiselle vaalitavalle ei löydy ensinkään.
Koalitio toryjen kanssa on myrkkyä liberaaleille, sillä aatteellisesti liberaalidemokraatit lienevät tämän saaren puolueista lähimpänä pohjoismaista sosiaalidemokratiaa. Labour on tästä merkittävästi oikealle ja toryt vielä enemmän oikealle. Hallitusohjelma on täynnä liberaalien kannattajille petoksen täyttäviä asioita kuten vaikkapa jo toteutettu yliopistojen lukukausimaksujen korotus. Ainoa merkittävä ehto liberaalien osallistumiselle hallitukseen oli se, että
vaalitavasta järjestetään kansanäänestys.
Tämä oli Cleggiltä tietoinen valinta ja uhkapeli. Ilman liberaalien osallistumista hallitukseen vaalitapa-asia ei olisi tullut esille eivätkä uudet vaalit joskus syksymmällä olisi muuttaneet asetelmallisesti tässä suhteessa mitään. Puolueen ainoa mahdollisuus valtaan joskus tulevaisuudessa taas on täysin riippuvainen vaalitavan muutoksesta.
Vaalitavasta äänestettiin torstaina ja se hylättiin selvin 70%-30% -lukemin. Samalla järjestettiin erilaisia paikallisvaaleja. Valtaosassa Englantia joskaan ei Lontoossa äänestettiin kunnallisvaaleissa. Skotlannissa ja Walesissa äänestettiin lisäksi paikallisen parlamentin vaaleissa. Liberaalit ottivat kunnolla turpiin joka paikassa ja gallup-kannatus on romahtanut.
Nyt puolue on täydellisesti puun ja kuoren välissä, sillä uhkapeli epäonnistui. Vaalitapa ei muuttunut ja näin selvät numerot eivät anna aihetta ottaa asiaa lähitulevaisuudessa esille uudelleen. Puolue on sitoutunut viideksi vuodeksi hallitusyhteistyöhön koalitiossa, joka tekee puolueen aatteen kannalta yksinomaan huonoja päätöksiä. Murskatuomio paikallisvaaleissa tuli jo ja seuraavissa parlamenttivaaleissa tulee vielä pahemmin turpiin.
Jos puolue rikkoo lupauksensa jatkaa koalitiossa vaalitapaäänestyksen tuloksesta riippumatta, se menettää täydellisesti maineensa eikä ole mieluisa hallituskumppani jatkossa edes Labourille jos seuraavissa vaaleissa Labour voittaisi mutta jäisi enemmistöstä vajaaksi ja tarvitsisi apupuolueen. Jos puolue ei ole lojaali hallitusyhteistyössä, sitä ei siihen huolita vaan luotetaan siihen, että osa liberaalien kansanedustajista kuitenkin kannattaa tehtyjä lakialoitteita. Tämä tie johtaa ikuiseen oppositioon.
Jos puolue ei riko lupaustaan, sen kannatus romahtaa vaaleissa. Tämä tie johtaa väistämättä pitkään marginaalipuoluekauteen, sillä kun liberaalien parlamenttipaikoista valtaosa jaetaan Labourin ja Konservatiivien kesken, jompi kumpi näistä muodostaa vaivatta enemmistöhallituksen ilman lipilaarejakin.
Koalition rikkominen ja uusien vaalien järjestäminen nyt ei edes auttaisi mitään, sillä puolueen kannatus on pohjamudissa. Valta saattaisi siirtyä uusissa vaaleissa Labourille, mutta liberaalien ääni ei siitä tulisi kuuluviin.
En osaa ennustaa, minkä tien valitsevat. Hyviä vaihtoehtoja ei jäljellä enää ole. Nick Cleggin syyttäminen on kuitenkin täydellisen väärin, sillä hän pelasi korttinsa juuri niin hyvin kuin vain voi ja käytti puolueen ainokaisen mahdollisuuden kasvattaa painoarvoaan tulevaisuudessa.
Britanniaa ei ole totuttu hallitsemaan koalitiohallituksilla. Yleensä jompi kumpi pääpuolueista saa parlamenttiin enemmistön vaalitavan takia ja jos ei saa, voittanut puolue yrittää hallita vähemmistöhallituksella kunnes hallitus kaatuu ja pääministeri pyytää majesteettia armollisesti järjestämään
Toukokuun vaalien jälkeen asetelma oli mielenkiintoinen. Toryt jäivät muutaman paikan päähän parlamentin enemmistöstä. Labour romahti, mikä oli kaikennäköisiä sotia kannattaneelle kerholle aivan täydellisen oikein. Liberaalit etenivät jonkun verran Labourin kustannuksella. Vaalitulos oli sellainen, että toryt olisivat voineet muodostaa hallituksen Pohjois-Irlannin ja Skotlannin nationalistien kanssa, mutta Labour ja lipilaarit eivät olisi enemmistöä keskenään saaneet aikaiseksi.
Syntyi koalitio toryjen ja liberaalien välillä.
Useat liberaalien kannattajat näyttävät pitävän ratkaisua huonona ja puheenjohtaja Nick Cleggiä pahemman luokan petturina aatteelle. Olen toista mieltä. Clegg teki sen, mikä hänen oli pakko tehdä: panna kaikki peliin siinä toivossa, että vaalitapaa saadaan muutettua.
Britannian vaalitapa eroaa Suomen vaalitavasta varsin paljon. Maa on jaettu vaalipiireihin, joista jokaisesta valitaan yksi ehdokas ja jokainen puolue asettaa yhden ehdokkaan tästä paikasta kilvoittelemaan. Äänet lasketaan ja eniten ääniä saanut ehdokas tulee valituksi. Liberaalien osa tässä arpajaisessa on kehno, sillä vaikka puolueen kannatus gallupeissa oli reippaasti Labourin kannatuksen yläpuolella, puolue oli useimmissa vaalipiireissä kakkonen. Joko toryjen tai labourin ehdokas sai enemmän ääniä ja tuli valituksi ja liberaalien vajaan 30% kannatus tuotti vain 10% parlamenttipaikoista. Kuten aina.
Toryillä ja Labourilla ei ole mitään suurta intoa muuttaa vaalitapaa, sillä ne vuoroin voittavat ja vuoroin häviävät, mutta vaalitapa pitää kilpailun poissa. Kummankin puolueen riveissä on vaalitavan muuttamista kannattavia, mutta he ovat vähemmistössä. Liberaalien kannattajissa taas ymmärrystä nykyiselle vaalitavalle ei löydy ensinkään.
Koalitio toryjen kanssa on myrkkyä liberaaleille, sillä aatteellisesti liberaalidemokraatit lienevät tämän saaren puolueista lähimpänä pohjoismaista sosiaalidemokratiaa. Labour on tästä merkittävästi oikealle ja toryt vielä enemmän oikealle. Hallitusohjelma on täynnä liberaalien kannattajille petoksen täyttäviä asioita kuten vaikkapa jo toteutettu yliopistojen lukukausimaksujen korotus. Ainoa merkittävä ehto liberaalien osallistumiselle hallitukseen oli se, että
Tämä oli Cleggiltä tietoinen valinta ja uhkapeli. Ilman liberaalien osallistumista hallitukseen vaalitapa-asia ei olisi tullut esille eivätkä uudet vaalit joskus syksymmällä olisi muuttaneet asetelmallisesti tässä suhteessa mitään. Puolueen ainoa mahdollisuus valtaan joskus tulevaisuudessa taas on täysin riippuvainen vaalitavan muutoksesta.
Vaalitavasta äänestettiin torstaina ja se hylättiin selvin 70%-30% -lukemin. Samalla järjestettiin erilaisia paikallisvaaleja. Valtaosassa Englantia joskaan ei Lontoossa äänestettiin kunnallisvaaleissa. Skotlannissa ja Walesissa äänestettiin lisäksi paikallisen parlamentin vaaleissa. Liberaalit ottivat kunnolla turpiin joka paikassa ja gallup-kannatus on romahtanut.
Nyt puolue on täydellisesti puun ja kuoren välissä, sillä uhkapeli epäonnistui. Vaalitapa ei muuttunut ja näin selvät numerot eivät anna aihetta ottaa asiaa lähitulevaisuudessa esille uudelleen. Puolue on sitoutunut viideksi vuodeksi hallitusyhteistyöhön koalitiossa, joka tekee puolueen aatteen kannalta yksinomaan huonoja päätöksiä. Murskatuomio paikallisvaaleissa tuli jo ja seuraavissa parlamenttivaaleissa tulee vielä pahemmin turpiin.
Jos puolue rikkoo lupauksensa jatkaa koalitiossa vaalitapaäänestyksen tuloksesta riippumatta, se menettää täydellisesti maineensa eikä ole mieluisa hallituskumppani jatkossa edes Labourille jos seuraavissa vaaleissa Labour voittaisi mutta jäisi enemmistöstä vajaaksi ja tarvitsisi apupuolueen. Jos puolue ei ole lojaali hallitusyhteistyössä, sitä ei siihen huolita vaan luotetaan siihen, että osa liberaalien kansanedustajista kuitenkin kannattaa tehtyjä lakialoitteita. Tämä tie johtaa ikuiseen oppositioon.
Jos puolue ei riko lupaustaan, sen kannatus romahtaa vaaleissa. Tämä tie johtaa väistämättä pitkään marginaalipuoluekauteen, sillä kun liberaalien parlamenttipaikoista valtaosa jaetaan Labourin ja Konservatiivien kesken, jompi kumpi näistä muodostaa vaivatta enemmistöhallituksen ilman lipilaarejakin.
Koalition rikkominen ja uusien vaalien järjestäminen nyt ei edes auttaisi mitään, sillä puolueen kannatus on pohjamudissa. Valta saattaisi siirtyä uusissa vaaleissa Labourille, mutta liberaalien ääni ei siitä tulisi kuuluviin.
En osaa ennustaa, minkä tien valitsevat. Hyviä vaihtoehtoja ei jäljellä enää ole. Nick Cleggin syyttäminen on kuitenkin täydellisen väärin, sillä hän pelasi korttinsa juuri niin hyvin kuin vain voi ja käytti puolueen ainokaisen mahdollisuuden kasvattaa painoarvoaan tulevaisuudessa.
blog comments powered by Disqus