Aikuiset ovat rappiolla
20/04/10 12:21
Yleensä on tapana sanoa, että nuoriso on rappiolla, mutta viime aikojen julkisuudentavoittelutempaukset ovat pistäneet miettimään, että rappiolla ovat lähinnä ikäiseni aikuiset.
Viime vuonna kohistiin siitä, kun viranomaiset estivät Hollannissa alaikäistä lasta lähtemästä yksin maailmanympäripurjehdukselle. Tänään BBC:n uutisissa mainittiin jostakin 13-vuotiaasta, joka yrittää kiivetä nuorimpana Mount Everestille, mikä on hengenvaarallista hommaa kokeneemmallekin kiipeilijälle.
Minun on vaikea uskoa, että kukaan tuon ikäinen keksisi itse tuosta vain kiivetä Mount Everestille toisella puolella palloa. Käytännössä tällaiset hankkeet ovat vanhempien masinoimia, mutta mikä on motiivi lähettää lapsia kameroiden käydessä tällaisiin hommiin, sen sijaan, että he saisivat olla lapsia edes murrosikäisiksi saakka?
Nykyisin lapsia kiusataan muutenkin aivan liikaa raahaamalla heitä harrastuksesta ja urheiluseurasta toiseen, jotta he eivät jäisi hetkeksikään ikinä missään ilman aikuisen valvontaa. Jos heidät nyt vielä valjastetaan hengenvaarallisten julkisuustemppujen tekijöiksi, olisi ainakin minun mielestäni viranomaisten syytä selvittää pikaisesti, ovatko tällaisiin syyllistyvät vanhemmat kelvollisia kasvattajia.

blog comments powered by Disqus